Saksan Alkeet ovat päättyneet..

..kiitos seurasta! 

Olitte ihania; ja Saksa sai kun saikin varastettua osan sydämestämme..

* * *

Jos Sinun jostain syystä tulee meitä ikävä, löydymme nykyään Kotimaasta. 

(Ja tervetuloa lukemaan Lehtokurpan Koottuja Selityksiä).

Wie war's?

Harvinainen hiljainen hetki töihinpaluun jälkeen. Mies on jossain riennoissa, Koira lenkitetty, ruokittu ja laitettu alkuillan unille kainaloon. Kone, vähän valokuvia, piparminttukarkkeja ja rooibosta. Nyt istun tähän ja mietin hetken aikaa, summaan summarumia, kaikessa hiljaisuudessa.

Olen pyöritellyt päässäni päiväkausia tätä postausta, jotain yhteenvetoa Saksan Alkeiden vaiheista, jotain schließungia tälle elämänvaiheelle, blogin jäähyväissanoja.. Koska faktaa on, ettei tällä blogilla enää ole tulevaisuutta, ainakaan tämän nimen alla. Tutkimusmatka jatkuu, nyt paluumuuttajan silmin. Ja koska paluu on toistaiseksi ollut melko kivuton, krampiton ja neutraali, niin en keksi siitä sen enempää asiaa, tikusta. Voi olla, että paluumuutto on kuin piilevä tauti, sen oireita ei ensin huomaa tai tajua, ja se ärsyyntyy esiin vasta myöhemmin. (Toivottavasti ei).

Masentunut peura* ei ole munansaannos.
(*vastoin kuvatekstiä, kuvan peura EI ole masentunut. Se lepäsi rauhassa Donsbachin eläinpuistossa)

Eli miten meni noin niiku omasta mielestä. Ja sama auf Deutsch.

Toiseksi kysytyin asia Saksanmaalla oleskeluun liittyen ("No, millaista siellä nyt on?" jälkeen) oli että miten (ihmeessä) sain aikani kulumaan. Se tuntui olevan todella monelle melkoinen kynnyskysymys, hämmästelyn aihe, jopa kauhistus. Ei minulle.

Se sattuu nimittäin olemaan ehkä hienoin asia Minun kannaltani tässä tutkimusmatkassa. Vain olla, tehdä, mitä huvittaa, olla tekemättä mitään. Olen aina nauttinut myös yksinolosta, asioiden hiljaisesta tarkkailusta, hetkeen keskittymisestä. Joskus siihen pitää oikein keskittymällä keskittyä. Jos olet työelämässä, tiedät, että arki vie nopeasti mennessään, aika vaan sujahtaa, elät viikonlopusta viikonloppuun, et ehdi minne haluaisit, illat pimenevät liian aikaisin, väsyttää ja niin edelleen. Silloin ei ole (muka) aikaa tehdä kaikkia asioita, joita mieli kaukaisesti haluaa ja muistelee joskus kokeneensa. 

Näetkö metsän varjoilta? 

Ja sitten yhtäkkiä: ei muuta kuin aikaa! Voi onnea! Oli päiviä, jolloin havahduin ajatuksistani neljältä iltapäivällä omenapuiden alla; hui, Mies tulee kohta kotiin, nyt pötyä pöytään! Oli myös työntäyteisiä päiviä: PikkuKartanon maalausta, Kadonneen Puutarhan metsästystä, ja loputtomia peltoja, puistoja ja metsää tutkittavina Koiran kanssa - linnoista, raunioista, pikkukylistä ja joulumarkkinoista puhumattakaan! Tässä mielessä aika loppui aivan liian pian, ja niin paljon jäi vielä tutkimatta..!

Kaksin aina kaunihimpi, kolmestaan vasta komeaa onkin!

Ennakkoon jännitin sitä, miten tulen toimeen Itseni kanssa, mutta se ei ollut loppujen lopuksi lainkaan pelottavaa. Opin, millainen henkilö olen, kun minua ei koiteta muokata eri suunnilta. Ja totesin, etten ollut ihan Vieras Ihminen itselleni, vaan se sama tyyppi, joka saattoi ehkä aiemmin olla hieman eksyksissä Itsensä suhteen. Nyt tiedän Oman Arvoni, omat arvoni, ja ne asiat, joiden puolesta olen valmis taistelemaan. Enkä edes joudu enää taistelemaan, koska tiedän mitä haluan.

Mitä (muuta) näistä vajaasta kahdesta ja puolesta vuodesta sitten jäi käteen?

No, saksan kielen alkeet, ne eivät nyt kohentuneet odotusten mukaan. Mutta en ikinä olisi muutoin saksaa opiskellut huvikseni, lukenut lehtiä, tarkistanut sanoja ja asioita sanakirjoista, googlettanut kaikkea mahdollista saksaksi, kääntänyt näin paljon faktoja Saksanmaan huvituksista, kulttuurista ja historiasta, ellemme olisi asuneet "paikan päällä", pakkosaksaa oppimassa ja kokemassa! Saksan Alkeet päätyi siis käsittelemään niin paljon muutakin kuin pelkkää kieltä - ja pelkkä saksa kielenä ei tietysti koskaan ollutkaan aikeenani, kun blogin nimesin.

Kielellisesti opin ja innostuin ehkä vasta loppumetreillä, kun hochdeutschin ja Hessenin murteen salat alkoivat avautua. Koirakerholla kaikkien puheessa (niiden, joita ymmärsin edes jonkin verran!) kaikki asiat olivat kovin pieniä muuhun Saksaan verrattuna: kännchen, hallöchen, bierchen, äbbelschen.. Kannunen, pienenpieni tervehdys, olunen, omppupomppu.. Kaikkeen tulee Hessenissä ylimääräinen pikkuinen pääte, -(s)chen. Ja nett voi olla sekä kiva että kieltosana; ymmärrätte hämmennyksen, jos se esiintyy kaksi kertaa samassa lauseessa. Mach's Gout, Gu Mooje, Funf ja Zwo, ..mistä tässä voi tietää, mistä puhutaan kun numerotkaan ei ole ne, jotka on jo koulussa opetettu? Ja kaikki silti samalla niin kiehtovaa, nuo kielisolmut. (Tietysti opin myös Miehen (työkavereiden kautta) läjän puolalaisia kirosanoja, mutta ne jääköön mainitsematta CV:ssä). Was Hänschen nicht lernt, lernt Hans nimmer mehr.  Jotkut asiat vaan toimivat sillä yhdellä kielellä, kaikkea ei voi kääntää. 

Vaikeinta Saksanmaalla oli ehkä (kielen ja sen tuomien haasteiden lisäksi) asioiden hoitaminen, mikä lienee tulleen - teille blogia seuranneet - selväksi. Kaikkeen tarvitaan titteli, paperi, tapaaminen, allekirjoitus ja leima. Ja toimistot ovat kiinni lounasaikaan ja iltapäivällä (illoista puhumattakaan!) ja ylipäätään silloin, kun olet vapaalla.

Ikävä tulee montaa asiaa: PikkuKartanoa, Lammaskukkulaa ja päivälenkkejä lampaiden ja vuohien luona. Lezzetin döneriä, kahden euron proseccoa (pro Flasche, ei lasi!!), kaffeeundkuchezeitia, sunnuntain letkeyttä, kun kaikki paikat on kiinni. Kevään kukkaloistoa, oman elämäni hanamia, metsien ylitsevuotavaa vihreyttä, jopa vuoria ja kukkuloita. Kölnin tuomiokirkon lohikäärmemäisiä suomuja, Frankfurtin vanhan oopperan luona leijailevaa kesäillan hellettä, Düsseldorfin papukaijoja. Puurakenteisia taloja, historiaa, ruusuja, linnoja, tarinoita. Satumaisia paikkoja, Moselia, iltoja koirakerholla, auringonlaskuja Dillin puistossa. Mauricea ja tympeää valkoista peuraa. Sitä, että Koirasta tuli vihdoin myös Maminpoika. Niitä kaikkia, ja montaa muuta ajatellessa tulee itku ikävästä..!

Elämän(i) kevät!

Sampetin somettaminen

Naamakirjassa nyt olen roikkunut siitä asti kun sinne liityin (yksityishenkilönä -- blogi ei koskaan saanut omia sivujaan. Syystä että.), ja kaikki ovat saaneet kärsiä sitä kautta loputtomista kukkakuvistani. Liityin erilaisiin kuvahaastesivustoihin ja otin niin paljon valokuvia, että tuhosin kaksi kovalevyä. Instagramin ilon koin vasta myöhäisheränneenä, ja blogini on ollut melkoinen räpellys, ainakin tekniseltä osalta. Mutta nuo kaikki rytmittivät viikkoa, joissa päivän nimellä ei ollut merkitystä. Ja grüß Gott für mein Blog, ilman sitä kaikki kuvat olisivat tuhoutuneet hajotettujen kovalevyjen mukana, nyt minulla on edes osa niistä jossain tallessa!

Saksan talvi, tässä yksi kauneimmista muistoista

Olen aiemmin jo ihastellut sitkeyttänne seurata juttujani, ja ilokseni tarinat, joista itsekin pidin, ovat olleet suosikkejanne. Saunatarina ja sen uudelleenarviointi naurattivat ilmeisetsi teitäkin :D . Muut luetuimmat jutut löytyvät tuosta vasemmalta, jos et ole huomannut. Jopa 500 kävijää kuussa on ollut minulle liikutuksen aihe, kun oletukseni oli, että kourallinen tai vajaa kaksi lukee edes silloin tällöin uutisiamme Saksanmaalta. Kiitos teille rakkaat, tutut ja kummin kaimat!!

Kosketus

Vaikka en ole enää ollut kovin aktiivinen missään tuutissa, kaipaan kovasti valokuvaamista, teksteillä hassuttelua ja höpinän tuottamista. Luonnollisesti sille ei ole nyt enää niin paljon aikaa, kuin viimeisten parin vuoden ajan. Työ, tuo aikasyöppö (olkoon se elämän suola!). 

Pinnan alla kytee kuitenkin myös täällä PikkuKodissa, kamera on ollut kainalossa Kotimaankin retkillä. Kun Saksan Alkeet nyt sulkee oppikirjansa, saattaa toisalla aueta uudet sivut. Nyt kapuan kuvitteelliseen Braunfelsin linnantorniini katselemaan uusia ja maalailemaan tulevia maisemia - ja nakuttelemaan Uusia Tarinoita.

Sen pituinen oli se tarina. He elävät onnellisina elämäänsä edelleen. 

Das ist alles was Ich dazu sagen kann. Wenn sie nicht gestorben sind, dann leben sie noch heute.




P.s. Monta asiaa jäi mainitsematta muistoista, saavutuksista ja elämyksistä, mutta niitä löydät aloittamalla alusta. Tuosta vasemmalta sekin löytyy! :) Ja Kiitos Rakas Mies!

Ein Monat als Rückkehrer

Tasan kuukausi sitten ajoimme laivalta ulos ja kaarroimme PikkuKodin pihaan. Kannoimme tavarat sisään; paluumuutto noin konkreettisesti oli helppo, koska kaikelle oli jo paikka ennestään. Sohva meni samaan nurkkaan, mistä se oli Saksanmaalle muuttanutkin, makuuhuone on edelleen pohjoisen puolella, jotta siellä on viileää ja pimeää.

Ensimmäinen, ehkä toinenkin viikko meni muuton huumassa: tavarat hukassa, syötiin kun muistettiin, ystäviä ja tuttuja tuli ja meni, jossain vaiheessa olo oli kuin vanhalla grammarilla: pölyinen, vähän väsynyt, sama kohta levystä jauhamassa.. "Hyvin meni muutto, ihan mukavalta tuntuu, katsellaan nyt, miten elämä lähtee rullaamaan". 

Muutto piti nollata pienellä pakkolomalla, pakenimme mökille luonnon rauhaan. Saunoimme, söimme kaivattuja herkkuja (karjalanpiirakoita, raejuustoa, itse savustettua lohta..) ja tuijottelimme järven pintaa. Pikkuhiljaa mieli rauhoittui ja tajusimme, ettemme ole vain lomalla Kotona, vaan olemme palanneet. 

Lomamme loppui aikaisemmin kuin osasimme odottaa, molemmilla alkoi työt samaan aikaan (sain töitä ehkä hieman yllättäen - olin varautunut siihen, että saan hakea unelmieni paikkaa jonkin aikaa!), ja varsinkin Koiran kannalta arki palasi kertaheitolla: aamulla ylös kukonlaulun aikaan, lenkki, ruoka eteen ja ja tschüß - koita keksiä jotain tekemistä. Illalla lenkki, ruoka eteen ja tehotouhuamista ennen auringonlaskua. Onneksi Koira tykkää aikataulutetusta elämästä.

Yksi asia tähänastisessa elämässämme täällä Kotimaassa on sellainen, josta haluaisin reklamoida. Elokuu. Tuo (minusta) Kotimaan paras lomailukuukausi. Mikä alarömpötin sinuun meni, olit surkea, sateinen ja kylmä. Kateellisena katselin säätietoja PikkuKartanon luota, siellä on Täysi Kesä, Spätsommer, hellettä, valoa ja kukkia. Mitä täällä kurjassa Kotimaassa..? 

Pieniä pilkahduksia auringosta

Mitä muuta ihminen kaipaa, kuin oman pikku saaren?

Rumuudessakin on kauneutta. Karu ei ole rumaa.

Onhan täällä elämää, kun katsoo tarkemmin!

Kanervan kukka onkin haasteellinen!

Varo, ettei mene mesi päähän!

Mielenrauha saavutettu!

Wandern rund um den Fjord

Lupasin aiemmin kertoa hieman lisää retkestämme Schlei-vuonon "ympäri". Ympyräreitillä kuluisi oikeasti aikaa hieman pidempään kuin meidän päiväretkellä, vuono nimittäin on 40 kilometriä pitkä ja sen ympärillä kulkee lukemattomia reittejä, jotka voi venyttää aina Itämeren rannalle saakka.

Meidän retkemme kulki Kappelnista kohti Arnista, ja sieltä vastarantaa takaisin. Kilometrejä tuli noin 12, aikaa meni useampi tunti: suunnittelimme pysähtyvämme lounastamaan ja kahvittelemaan matkan varrella, joten emme pitäneet kiirettä.

Kappelnin kuvia näkyikin jo tässä postauksessa, ja kun satama-aluetta kulkee toiseen suuntaan (höyryjunien ohi), voi alkureitin ajan seurata sataman elämää. Purjelaivat odottelivat sään kirkastumista satamalaiturin varrella, ja reitti jatkuu kohti peltoja vanhan museo-sataman ohi. Siellä voi käydä katselemassa hieman lähempää vanhoja purjelaivoja.

Astrid Lindgrenin innoittama PippiLotta opettaa lapsia ja nuoria purjehtimaan.
Täällä Pohjois-Saksassa sekottuvat lähimaiden kulttuurit sulavasti sekaisin,
kielestäkään ei aina tiedä, mitä oikein puhutaan..

Kun purjelaivat, venesatamat ja telakat jäävät taakse, sukelletaan vihdoin hiekkapoluille puu- ja pensaskujien kautta kohti peltomaisemaa. Vinkki: täällä tervehdittän myös kaikkia vastaantulevia, ja se tapahtuu sanomalla moin! Moin-moin taas tulee toisaalta Saksanmaalta, ja sen sanominen nauratti paikallisia kovin. Kuuntele huviksesi, miten kukin venyttää tuota pientä, mainiota, jokatilanteen kattavaa sanaa!

Reitin ihananimpia hetkiä oli sukellella aina uuteen maisemaan!

Polkujen ja vuonon väliin jää rehevää joutomaata, joilla laiduntaa pääasiassa lehmiä

Ja mitä lehmiä! Ehkä maailman hauskimpia tyyppejä!

Sie hätten mich an Hallo! <3

Kuten kuvasta näkyy, reitti on tasaista ja helppokulkuista. Samalla polulla kulkevat myös pyöräilijät, joten ole valppaana. Kaikille riittää kuitenkin tilaa!

Ja nämä talot! <3 <3
Tämän talon puutarha oli yksi upeimpia, kukkaistutukset vimpan päälle, aidalla kasvoi ruusupapu,
portin pielessä oli pieni myyntikoju, josta sai ostaa muutamalla eurolla rouvan keittämiä hilloja.
Ja rouva itse oli vilvoittavalla aamupäivän uinnilla meressä tuolla kuvan taka-alalla!

Reittimme vajaassa puolivälissä saavuimme Schlein ylityspaikalle. Kovin monesta paikasta vuonoa ei pääse ylittämään, ja Arnis-nimisessä kylässä asia hoidetaan lossilla. Arnis oli kerrassaan viehättävä kylä, veikeä saarimainen niemi, jonka keskellä kulkee käytännössä tasan yksi katu. Sen molemmin puolin on pitkä rivi taloja vierivieressä. Kahviloita, pieniä putiikkeja ja asuntoja, kaikki jotenkin piparkakkutalomaisesti kutistuneessa koossa - en ole nähnyt tällaista arkkitehtuuria oikeastaan missään. Se tuntuu sekoitukselta hollantilaista maaseutua, tanskalaista pikkukylää ja saksalaista jämptiyttä.

Mitfahrerbankille voi istahtaa, jos kaipaa kyytiä.
Sitten vain odotellaan, josko joku autollinen samaan suuntaan liikkuva sattusi kohdalle.

Arnisin keskikatu

Ainoa risteys löytyy lossin luota

Kappelnin kaduilta tutut kalat seikkailevat täälläkin vaikka missä..

Tasapuolisuuden vuoksi jokaisella on takapihaltaan merinäkymä

Lossi kulkee Arnisin luona Schlein poikki jatkuvasti. Kyytiin pääsee jalankulkija eurolla,
pyöräilijä parilla, ja autot muistaakseni noin viidellä.

"Lossia odotellessa" virkistystauko!

Kappelnin vastarannalla reitti kulkee jonkin aikaa peltojen ja asutusalueiden poikki, tällä puolella joutuu hieman suunnistamaan, ettei joudu liian kauaksi rannasta. Jos siis haluaa rannan suuntaisesti kulkea. Harmiksemme tällä puolella kylissä ei ollutkaan kahviloita, tai edes kauppaa - kylämäiset ryppäät taloja ovat silkkaa asutusta ja vuokramökkejä.

Uimarantaa ei täältä "pohjoispäästä" Schleita löydy, tätä kummoisempaa.

Ja aina ei ihan tiedä, missä maassa ollaan, kun joka toisessa lippusalossa liehuu vieraat värit.
Kappeln on muuten kaksikielinen kaupunki, ja sieltä löytyy niin saksalainen kuin tanskalainenkin koulu.

Reitin loppuosa kulki hieman kauempana rannasta, jolloin ihana merituuli ei päässyt virvoittamaan meitä, ja tuskan hiki alkoi jo hieman puskea päälle, kun viimeiset vedetkin kuluivat nopeaan tahtiin loppuun. Olimme haaveilleet tässä kohtaa reittiä kunnon kakkukahveista saksalaiseen iltapäivätyyliin, mutta missään ei näkynyt edes pienen pientä kioskia..

Kunnes viimein saavuimme Kappelnin nostosillan kupeeseen, ja
siellä pieneen keitaaseen nimeltä Cafe Obstgarten, kirjaimellinen hedelmäpuutarha!

Kruunasimme hienon retkemme paikallisilla herkuilla, joihin kuului tämä etualan ihanuus!

Ylläolevassa kuvassa on kaksi asiaa, jotka ansaitsevat omat mainintansa (tai oikeastaan kolme!). Yksi: Flensburg on Saksan ja Tanskan rajalla sijaitseva kaupunki, ja sieltä tulee paikallista olutta, Flensburgeria, eri tyyliin valmistettuna, makuja ja vivahteita on toistakymmentä! Yhteistä kaikille on tuo plopsahtava korkki, jonka asiakas itse aina avaa. Raikasta ja ah, niin virkistävää janokuoleman äärirajoilla!

Kaksi: Obstgartenin erikoinen: kirsikkahillolla ja kermavaahdolla täytetty jättimäinen tuulihattu. Oih, ja nam!

Ja kolme: Bourbonvanille-Eis. Vaniljajäätelö vailla vertaa. Kotimainen vaniljajäätelö on parhaimmillaan ok, vähän tylsää, valkoista ja kylmää, kaipaa rinnalleen jotain potkua, kuten hilloa, mustikkapiirakkaa tai karamellikastiketta. Mutta bourbon-vaniljalla maustettu saksalainen jäätelö! Oih, voih ja Nam! Kultainen väri, pienet vaniljan papanat, ja maku, joka muistuttaa karibianmeren rommia, rommirusinaa, täyteläistä, ihanaa Maailman Parasta Jäätelöä. Kerran tätä maistettuasi mikään ei enää ole kuten ennen!

Retkemme Schlein "ympäri" kruunautui siis ansaitsemallaan tavalla - koko reitti (loppua lukuunottamatta) oli yhtä ihastelua: maisemat, eläimet, talot, tarjoilut; kaikki ansaitsevat ensiluokkaisen arvosanan! Jos haluat suunnitella oman reittisi (kävellen, pyörällä, tai vaikka ponilla!), suuntaa vaikkapa tänne tai tänne. Schlein ranta on luonnonpuistoa, ja sieltä löytyy vaikka mitä tutkittavaa viikinkikylistä liinoihin, museoihin ja puutarharetkiin. Raapaisimme tätä hienoa aluetta vain muttaman kilomertin matkalta, joten paluu näille rannoille on käytännössä pakollinen.

Die Wildnis

Olen viimeisen parin kuukauden aikana hakenut töitä, kirjoittanut hakemuksia, ollut työhaastatteluissa, pohtinut omaa osaamistani, miettinyt motiivejani ja kuvaillut itseäni eri olosuhteissa. Jos nyt kaiken jälkeen pitäisi tiivistää itsensä johonkin asiaan, niin se olisi tämä: minä olen erämaa.

Tuulenpuuska veden pinnalla

Tyyntä lummelahdella

Sarkkisen rannalla alkaa jo paistaa.
Kuvittele hiljaisuus, mäntyjen ja kuivan kankaan tuoksu, kuuma kallio, viileä erälampi..

Olen sitkeä, joskus vaikutan hiljaiselta, mutta jos kuuntelee, osaan pitää meteliä. Rakastan istua metsälammen äärellä, katsoa, miten tuuli paijaa veden pinta, miten sen sävyt vaihtuvat synkästä suloiseen - olen tarkkailija.

Haluan tehdä työni hyvin, siksi pakkaan eräretkelle eväät, vaihtovaatteet ja kaikenlaista, mitä matkalla saattaisi tarvita. Syötävää, josta saa energiaa, juomaksi teetä (lämmin toimii aina, varsinkin jos on juuri huuhtonut hien pois uimalla raikkaassa lammessa). Mikään ei saa painaa liikaa, eikä hiertää. Muuten matka loppuu heti alkuunsa.

Jaksan nykyään vaeltaa paljon pidemmälle, Saksanmaan maastoissa oppi tekemään töitä aivan eri tavalla. Siellä mäet (paikallisittain vuoret) ovat korkeita, eivätkä tunnu koskaan loppuvan. Tiet ovat naurettavan helppoja, mutta retket kilometreissä pitkiä. Täällä Kotimaassa maasto on vaikeaa, juurakkoista ja kivikkoa. On katsottava, mihin astuu. Ja löytyy täältäkin mäkiä, jotka tuntuvat vuorilta!

Ensin tutkitaan ympäristö, sitten sukelletaan!

Synkkyyskin on kaunista

Kauneus on.. lammen pinnassa

Koiramaailman ongelmia

Retkellä ei saa olla kiire minnekään, muutoin ei ehdi seurata alati vaihtuvaa maisemaa. Pitää jaksaa olla myös hiljaa, vaikka tuolla on ihana maisema, tässä erikoinen kasvi, ja tämä reitti tuntuu täysin uudelta. Omat ajatukset työstyvät kuin itsestään, ja rauha laskeutuu mieleen. Erämaan keskellä ihminen on pieni, ja pienen ihmisen murheet pääsevät oikeaan perspektiiviinsä. Ei ne asiat nyt niin huonosti olekaan, ole ja nauti elämästä!

Evästauko on Koiran mielestä paras tauko

Vaikka matkassa on tärkeää päämäärän lisäksi myös se kuljettu reitti, niin perille on myös mukava päästä. Minä onnistuin, selvisin, jaksoin! Hymy on leveä vaikka jalat painavat. Olen tehnyt jotain, saavuttanut jotain, saanut aikaan jotain. 

Kuulinko keksipaketin rapinan..?