Das verborgene Geheimnis

Jos olet seurannut blogiani kauemmin (tai olet käynyt meillä), muistat varmaan nähneesi tämän näkymän jossain vaiheessa. 

      

Siinä on näkymä meidän laaksosta, Dillparkista, kohti Dillheimin kylää, joka on erottamaton osa Ehringshausenia, meidän kyläämme. Puisto on meidän jokapäiväisellä agendallamme, koska siellä Koiruus saa juoksennella ja leikkiä usein vapaana, käydä uimassa puistoa rajaavassa Dill-joessa, ja toimii se myös siirtymänä pidemmillekin lenkeillemme.

                                 

Sen sijaan tuo kukkulan päällä kohoava kirkko on jäänyt tutkimatta tarkemmin. Oikeastaan sen olemassa olon muistaa vasta iltaisin, kun se kohoaa yksinäisenä tuon kukkulan päällä, aina hieman pelottavana kelmeässä iltavalaistuksessaan.. (Tähän kohtaan kuvittele sellaista kauhuelokuvan urkumusiikkia..).

Kirkko on piilossa Dillheimin sokkeloisen ja vanhan sydämen takana, ja sinne vievä portti näyttää olevan aina kiinni. Kokeilin hiljaa avata raskasta porttia ja sehän aukenikin, eikä edes narissut kammottavasti..

                                        

         

                                   

                                   

Sisälle en sentään uskaltanut astua, sehän olisi suorastaa julkeaa uinuvassa pikkukylässä.. Mutta kirkkopiha oli kaunis, täynnä ikivanhoja lehtipuita, ja taaempana näkyi myös vanha hautausmaa vanhoine hautakivineen. En uskaltautunut pidemmälle tutkimaan kiviä, koska minulla oli Koira mukana, enkä halunnut loukata ketään satunnaista ohikulkijaa, lemmikit kun eivät ole toivottuja vieraita hautausmailla. Jätin Koiran portin lähettyville järsimään keppiä ja kurkin hieman nurkan taakse..

                                 

                                 

                                 

                                 

Evangelische Pfarrkirche on upealla paikalla jyrkänteen reunalla, ja sen näkee monelta suunnalta - Dillparkista, tai Bundesstrasse 277:ltä (jos ajaa Herbornista meille päin; toisinpäin moisen kirkon paikka ei edes aavista) taikka Lammaskukkulalta, missä käymme myös usein lenkillä. Miltään kulmalta sitä ei kuitenkaan näe kokonaan, mikä on sääli, koska tämä on kaunis kivikirkko, ja sitä on mahdoton saada kokonaisuudessaan yhteen kuvaan.

Kirkko on ainakin keskiajalta, ja se on uudelleenrakennettu 1864/66, ja nykyään julistettu kulttuurimuistomerkiksi. Dillheimissa näitä pieniä salaisuuksia, muistomerkkejä, on enemmänkin, kuten tuossa ylemmässä kuvassa kirkon takaa näkyvää Pfarrhaus, "pappila". Nurkan takana suojeltuja kohteita ovat myös muutamat punavalkoiset puurakenteiset talot sekä suloinen, pieni ja vanha backhaus, leipomo, joka ei kyllä valitettavasti ole enää toiminnassa.

        

                                   

                                   

Dillheim on pieni kylä toisen kyljessä, ja jää usein mainitsematta. Mutta sen kiemuraisilla kujilla, viinitarhoissa ja sisäpihoissa on historiaa taatusti enemmän kuin missään julkisesti kerrotaan. Pieni salainen kylä.

Der Albtraum vor Weihnachten

Viime vuonna tähän aikaan maalailin vielä seiniä, ja järjestelin huonekaluja paikoilleen, sillä 31.10. meillä oli tulossa kammottavat tuparit. 

Tänä vuonna ei juhlia ole, vaikka toivoin hieman pääseväni Darmstadtin lähellä sijaitsevan Burg Frankensteinin kauhujuhliin. Tuossa linnanrauniossa on pakko käydä jossain vaiheessa, sen on väitetty inspiroineen Mary Shelley'tä kirjoittamaan goottinovellinsa Frankensteinin hirviöstä. Linnassa järjestetään eri kauhuteemaisia juhlia ympäri vuoden, ja nyt halloweenina tietysti kunnon kauhumässäilyt. En uskaltaisi ehkä kuitenkaan osallistua niihin, luulen, että teemme hieman rauhallisemman retken sinne jonain ihanan ankeana talvipäivänä!

                                Nanu?!? https://m.youtube.com/watch?v=fEzpNrJ7KF4

Joka tapauksessa halloween-valot, kynttilät, lepakot ja hämähäkit on kaivettu esiin, ja etsiskelin kaupoista sopivaa kurpitsaa kaiverrettavaksi. En raaskinut tuhlata suurta jättikurpitsaa pelkästään lyhdyksi, joten päädyin ostamaan pienenpienen pikkuserkun..

       

       

Viime vuonna, ennen kutsuttujen vieraiden saapumista, portillamme kävi muutama pieni keppostelija noidan asuissaan, tosin Vampyyrikoiramme ehti pelästyttää heidät pimeällä pihalla, ennen kuin ehdimme hätiin.. Pyysimme valkeaksi valahtaneet lapset uudestaan ovellemme, ja pakkasin heille suoraan uunista oikeat suomalaiset korvapuustit, koska en ollut varautunut "Süßes oder Saures!" -kävijöihin (ja salmiakki olisi saattanut olla liikaa noin pienille noidille).

Tänä vuonna olen paremmin varautunut, ja namipussien lisäksi olen liimaillut vanhoja pihalyhytyjä kasaan, ja lisännyt aitojen hämähäkinseittien kylkeen hieman varjokuvia.. 

                                   

Tulkoon launatia ja "Süßes, sonst gibt's Saures" - annan mielummin nameja, kuin otan paikallisittain vastaan jotain "hapanta"  - tosin minulla ei ole aavistustakaan, mitä tapahtuisi, jos ottaisin kepposet vastaan?! Nyt lähden katsomaan Jack Skellingtonia, ihan englanniksi, ja otan oman Haamukoirani kainaloon!

                      

    

Die Skeletten des Novembers

Viime viikon luonto jaksoi vielä hehkua ja ilotella väreillä, tänään - vaikka aurinko paistaakin - kaikki lehdet ovat pudonneet ja marraskuu (jo marraskuu!!?) toi puiset luurangot maisemaan. Tosin se tarkoittaa, että tällä viikolla on parhaat mahdollisuudet kahista. Siis oikein kunnolla: koulun pihalla lehtikinos on puolen metrin syvyinen ja jalkapallokentän kokoinen! Jihuu!! (Koska en halua kuvata itsestäni videota lehtikasassa, tässä viime viikon maisemia, väriä enemmän kuin aurinkoa). 

        

        

        

        

        

        

Tästä alkaa sitten jännittävät pari viikkoa, sillä joulukoristeet ovat saapuneet kauppoihin, mutta kuka laittaa ne ensimmäisenä esille? 11.11. on Martinstag, joka aloittaa talven juhlakauden markkinoillaan, Etelä-Saksassa lapset kiertävät paperilyhtyjen kanssa keräämässä karkkia kuin halloweenina (kyllä, tänä vuonna tiedän jo mitä Martinimarkt ja Martin päivä tarkoittaa, toisin kuin viime vuonna..). Pian sen jälkeen aukeavat myös ensimmäiset joulutorit. Aika kuluu liian nopeasti!

Noch ein paar Worte über die Sauna

Viime vuoden syyskuussa kirjoitin jokseenkin järkyttyneenä saksalaisesta saunakulttuurista. Tuon tarinan voit käydä lukemassa vaikka tästä linkistä http://saksanalkeita.blogspot.fi/2014/09/ein-paar-worte-uber-die-sauna.html Tuon jälkeen olemme päässeet saunaan vain Itävallan retkillämme viime jouluna ja maaliskuussa (majoitukseemme Söldenissä kuului saman ketjun hotellin saunaosaston vapaa käyttö) ja Kotimaassa mökillä kuluneena kesänä. Nyt syksyn viileydessä - ja kun muutkin ovat laittaneet lämmitykset päälle, ja ilmassa tuoksuu iltaisin palava puu (ja kaikki muu kummallinen briketti, mitä täällä myös poltetaan) - mieleen on taas hiipinyt kaipuu saunan lämpöön.

Päätimme uskaltautua uudestaan lähikylän Thermeen ja sen saunaosastolle paleltuamme ensin koirakentän laidalla joka lauantaiseen tapaamme. Pakkasimme mukaan edelliskerroista viisastuneina jättikassillisen tavaraa: pyyhkeitä, kylpytakit, läpsykät ja pesuaineet. Loppujen lopuksi olisi pitänyt ottaa vielä yhdet pyyhkeet lisäksi, jotta saunaan saa mukaan yhden ja kuivaamista varten toisen vähän.. kuivemman. No, joka tapauksessa lähdimme saunomaan hyvin varustautuneina, nopeasti riisuttavine ja puettavine vaatteineen.

Joko olemme turtuneet paikallisten tyyliin, tai sitten seuranamme oli hieman eri porukkaa kuin edellisellä kerralla - tunnelma oli melko rentoutunutta, ja ulkolämpötilan vuoksi myös suhteellisen peittävää (osa sauna-alueesta sijaitsee siis ulkotiloissa). Pääsimme kylpylään vasta iltaseitsemän jälkeen, ulkona oli pimeää, ja joka paikkaan oli ripoteltu kynttilöitä ja lyhtyjä. Oikein tunnelmallista. Pariskunnat juttelivat hiljaa keskenään, Ruhe-huoneessa nukuttiin ja lueskeltiin, ja kellonajan pystyi taas arvaamaan siitä, kun joukko kylpytakkeihin ja pyyhkeisiin sonnustautuneita ihmisiä siirtyi yhtenä laumana saunasta toiseen illan "ohjelman" mukaan.

Viime kerralla istuimme eräässä saunassa silmiä kirvelevässä menthol-savussa, tällä kertaa olimme vähän viisaampia, ja odotimme, että pahin käihä haihtuu, jolloin saunassa pystyi taas olemaan, silti kokien veikeän haihtuvan eteerisen öljyn viileyden erityisesti silmissä. Löylyjä jäimme kaipaamaan kuitenkin suureessa saunassa, jota väitettiin suomalaiseksi.. Myöhemmin illalla ohjelmassa olisi ollut "löylyhetki", jossa kiukaalle kaadetaan vähän jäitä, mutta koska koko kylpylän asiakaskunta siirtyi tuohon yhteen saunaan kerralla, emme halunneet änkeä väkisin ahtaille lauteille (saksalainen EI jonota kauniisti ja jätä tilaa muille, edes saunassa).

Jääkylmän ulkosuihkun jälkeen kokeilimme viime kerralla pätsiltä tuntunutta backhaus-saunaa. Kyllä, leipomosaunaa. Ilma on todella kuumaa ja kuivaa, ja keskellä saunaa on valtava kiviuuni, josta nousee ihana kypsyvän taikinan tuoksu! Jos aikataulussa lukee Der Bäcker ruft, niin uunista kiskaistaan pellillinen sämpylöitä!!

Kuumat sämpylät saivat jäädä uuniin paistumaan, ilman löylyjä olisimme kuivuneet karrelle tuohon uunisaunaan, lauteetkin olivat niin kuumat, että hieman jalkapohjien nahkaa saattoi jäädä alimmille askelmille..

Hetken lekottelun (ja viilentävän jalkakylvyn) jälkeen päätimme rohkaistua lempeään apotheke-saunaan. Siellä saunan takaseinä on rakennettu näyttämään vanhan ajan apteekilta minivetolaatikkoineen ja yrttien latinankielisine nimikyltteineen. Katossa roikkuu tuoksupusseja, joista irtoaa mieto tuoksu kostean lämmön noustessa ylöspäin. Oikein miellyttävää.

Sisään astuu nuori poika, joka kerää tuoksupussit pois, ja kertoo hiljaisella ja rauhallisella äänellä, että kohta saunassa alkaa tuoksuseremonia. Okei, jäädään odottamaan, mitä seuraa. Saamme hieman tunnelmaan sopivaa musiikkia, ja kahdenlaisen aromaterapeuttisen tuoksun ohjelman. Poika leyhyttelee tuoksuvia pyyhkeitä keskellä saunaa, niin että jokainen saa osakseen sekä hibiskuksen että granaattiomena-viikunan tuoksuja. Vanhemmat rouvat pitivät ohjelmasta, minä ja Mies koitimme olla purskahtamatta nauruun, ja kestää seremonian loppuun. Musiikki ja hyvät tuoksut saunassa ovat oiva yhdistelmä, mutta tuota pyyhkeiden leuhuttelua en vaan pysty ymmärtämään. Käsittääkseni JOS jossain saunassa heitetään löylyä, se tapahtuu juuri tällä samalla tavalla: pieni annos vettä kiukaalle, ja VAIN tällainen "valtuutettu" löylyleuhuttelija saa suorittaa tämän pyhän ja vaarallisen rituaalin..

Kaiken kaikkiaan viihdyimme tällä kertaa kuitenkin erinomaisesti, vaikka emme päässetkään löylyistä osallisiksi. Edullisimmalla sisäänpääsymaksulla saunomisaikaa saa kolme tuntia, ja käytimme sen huomaamattamme melkein kokonaan. Saunoissa oli tilaa ja rauhallista, kun kulki eri suuntaan järjestetyn ohjelman kanssa. Lämmitetyssä ulkoaltaassakin oli tyhjää, sillä aikaa kun suurimassa pihasaunassa oli ohjelmassa Überraschung, eli yllätys. Emme myöskään jääneet odottamaan mitä Ruska -niminen ohjelma sisälsi, vaan lähdimme suihkujen kautta vaihtamaan vaatteita ja kotiin.

Olo oli raukea ja lämmin, kuten saunan jälkeen kuuluukin, ja kun kotona jääkaapista löytyi vielä harvinainen herkku nimeltä siideri (no, okei, pariprosenttinen ranskalaissiideri, siis käynyt omenamehu), ilta tuntui m e l k e i n kuin aidon saunan jälkeen. Ei hullumpi lauantai-ilta. Ehkä meistä tulee vielä saksalaisia saunojia, kohtuudella.

Die Gelbe Sachen

Vaikka keltainen ei ole lempivärini, ei sitä voi vastustaa tähän aikaan vuodesta. Keltaisten vaahteroiden ja pihlajien alla on hyvä ottaa värikylpy, kuunnella muuttolintujen lirkutusta ja suunnitella viikonlopun ensimmäistä päivällistä.

                                 

                                 

       

                                 

Iloista viikonloppua - Wir wünschen Euch ein schönes Wochenende! https://m.youtube.com/watch?v=4v5Xoz5OvAk

Die Lizenz!

Viime sunnuntai alkoi aikaisin aamulla, koska koirakerholla piti olla jo kahdeksalta. Perillä odotti lämmitetty mökki, aamupalaa ja runsaasti sekä testeihin osallistujia että kannustajia.

Kokeisiin osallistujia oli joka tasolta: Miehen ja Koiran lisäksi BH-kokeeseen osallistui kaksi muuta koirakkoa. Jäljelle ja suojeluun oli myös useampi osallistuja eri tasoilta. Iltapäivän kello kahteen asti kentällä ja lähiympäristössä suoritettiin eri osioita näistä kokeista, ja tunnelma oli katossa. Välillä seistiin kentän laidalla, välillä parkkipaikalla  ja lähipelloilla, välissä hilpaistiin koirakerhon sisätiloihin lämmittelemään ja kahville. Sisällä keittiössä valmistettiin ruokaa, ja pöytien ääressä vaihdeltiin kuulumisia, neulottiin, lämmitettiin kaminaa ja sovittiin tapaamisia. Kerholaisia yhdistää muukin kuin vain koirat ja treenaaminen; olemme olleet onnekkaita, kun löysimme juuri tämän yksikön, suuren perheen, johon meidät on otettu ilolla ja uteliaisuudella vastaan.

Facebookissa jo ilmoittelinkin, että Mies läpäisi teoriaosuuden hienosti paikallisia kollegoitaan paremmin, mikä aiheutti hilpeyttä koko kerholla, onhan meillä pieni kielirasite niskassa koko ajan.. Koira suoriutui myös omista osistaan, tottelevaisuudesta ja liikennekäytöksestä, hienosti. BH-kokeen tulos on aina joko hylätty/ hyväksytty, mutta kuulimme tuomarin laskeneen kuitenkin itseään varten pisteitä tottelevaisuusosiossa, ja niitä kertyi kahta vaille täydet pisteet - huikea yllätys meillekin! Koiruus oli todella hyvässä vedossa, ja toimi moitteettomasti! Minua vähän jännitti kentän laidalla, mutta Miestä ja Koiraa ei; olisivat kuulemma voineet jatkaakin vielä!

       

Näitä kokeita järjestetään useamman kerran vuodessa, ja nämä ovat osalle koiraharrastajia aivan normipuuhaa. Meille tämän tuloksen saaminen oli kuitenkin pieni voitto koirankoulutuksessamme. Oli jo Koiran pentuajasta selvää, että tämä yksilö ei tule olemaan ihan helppo tapaus, mutta kovalla päättäväisyydellä varsinkin Mies on jaksanut päivästä toiseen kouluttaa ja hioa Koiran oppeja ja kulmia, sekä kasvattaa Koiran itseluottamusta. Karvainen kaverimme kun on pohjimmiltaan melko pehmeä ja epävarma, mutta koittaa tietysti esittää kovempaa jätkää, ja (koittaa) pomottaa kaikkia aina kun mahdollista..

        

Siksi oli hienoa saada tämä ensimmäinen tulos Koiralle täällä Saksanmaalla, se on nyt paikallisella tarkkuudella hiottu, jämpti ja varma tulos. Tästä eteenpäin meillä kaikilla kolmella on itseluottamusta jatkaa koulutusta kohti uusia tehtäviä, kyllä tästä vielä Oikea Koira saadaan aikaiseksi! 

Ja onhan aivan käsittämättömän hienoa huomata, kuinka kerhollamme tsempataan toisia, jännitetään tuloksia toisten puolesta, ja hurrataan, kun kaikki läpäisivät testit hienosti. Mahtavinta oli, kun eräs kerhomme veteraaneista, 76-vuotias harmaantunut herra sai täydet pisteet koiransa peltojäljestä! Siinä jokaiselle (minkä lajin tahansa) harrastajalle esimerkki päättäväisyydestä ja rakkaudesta lajiin! Päivän päätteksi kerholla tarjottiin lounasta ja kaikki osallistujat saivat tulosten lisäksi nipun papereita (Koiran nimi oli vähän saksalaisittain kirjoitettu, ja meidän sukunimessäkin osa kirjaimista vähän vaihtanut paikkaa, kuten täällä aina kaikissa dokumenteissa); Miehelläkin on nyt hieno koiranajokortti. Kelpaa esitellä :)

                                      

Die nasskalt Dunkelheit

Syksy tuo tullessaan myös sateet ja kylmyyden. Ja pimeyden. Jos aurinko ei paista, tuntuu kuin olisi Suomessa marraskuussa juuri ennen lumisadetta, on kylmää, märkää ja hämärää. Täällä tuolle säälle on oma sana - nasskalt, kylmänkostea. Eikä sitä lunta (= pakkanen) tule. No, itseasiassa Saksassa on tällä hetkellä enemmän lunta kuin Lapissa, koska vuorilla viimepäivien sateet tulivat lumena ja räntänä. Paikalliset ovat kauhuissaan - koskaan ei sada lunta lokakuussa! Eikä ainakaan meidän lämpöisessä laaksossamme.

Nyt valitan ehkä ensimmäisen kerran täällä ollessamme: ihan kamalaa. Hytisen koirakentän laidalla, ja paikalliset kysyvät miten tarkenen Kotimaassa, kun en täällä meinaa selvitä plus kahdesta ja alkavasta räntäsateesta. Ihmettelen sitä itsekin. Ensimmäiset viikot Kotimaassa talven alkaessa ovat aina pahimmat, tuntuu, että joutuu plussakeleillä pukemaan koko talvivaatevaraston päälle, ja siltikin on kylmä. Sitten tulee pakkanen, ilma kuivuu, ja kylmään taas tottuu. Täällä ei.

         

En enää koskaan Kotimaassa valita kylmästä, enkä pimeästä. Täällä ilma on lokakuusta maaliskuuhun nasskalt, kylmänkosteaa holotnaa. Samaa päivästä toiseen. Joskus sentään paistaa aurinko välissä. Koskaan ei kuitenkaan ole kuivaa pakkaspäivää, ei edes kuivaa. Tuntuu, että koko luonto mätänee talven aikana, kuraa ja kosteutta on ihan kaikkialla. Kylmyys hiipii iholle ja luihin vaikka olisi mitä päällä. Saksalaiseen tyyliin päivisin kotona tuuletetaan ikkunat auki, joten kosteus tulee sisällekin. Onko ihanampaa kuin mennä nihkeisiin lakanoihin paleltuaan koko päivän! Tiettyyn pisteeseen asti jaksamme tätä, mutta jossain vaiheessa (tänä vuonna jo monta viikkoa sitten) me käännämme lämmityksen jatkuvalle puhinalle, ja savupiipustamme nousee myös päivällä tukeva harmaa vana - ainoana koko kylässä.

Ja pimeys, en ikinä enää valita, että Kotimaassa on pimeää! Siellähän on katuvalot joka paikassa, siis myös metsässä, jos haluaa lenkille. Täällä päivä loppuu, kun valo loppuu, ja se loppuu tällä hetkellä puoli seitsemältä illalla. Mies tulee kuudelta kotiin töistä, ja ruuan aikana tulee pimeää. Lähde siinä sitten ulos ja lenkille. Otsalamppu on ainoa vaihtoehto. Missään kylän keskustan ulkopuolella ei ole katuvaloja. Ei valaistuja lenkkipolkuja tai puistoja. On vain kylmänkostea pimeys. (Ehkä sen vuoksi tästä eteenpäin lähes joka viikonloppu on erilaisia markkinoita ja tivoleita - edes vähän valoa pimeyteen. Ja glühweinia!!)

                                 

                                 

Kohta siirrytään talviaikaan, ja täällä se tarkoittaa kyllä talviunille siirtymistä, ihan kirjaimellisesti. Pimeässä saa toki tehdä lenkin aivan rauhassa, Koira saa juosta pitkin kylää vapaana, koska auringon laskettua paikalliset katoavat, laittavat ikkunaluukut kiinni, ja kyliin laskeutuu tyhjyys ja pimeys. Kaupat menevät kiinni kahdeksalta, asioitakaan ei pääse hoitamaan. On valittava joko ulkoilu viimeisessä iltahämärässä taikka asioiden hoito ja kaupassa käynti. Molempiin ei ole aikaa. Nukkumaan pääsee jo yhdeksän jälkeen, koska pimeä keskiaika laskeutuu tänne, ja päreet on loppu. Kaikki toiminta sijoittuu päivän valoisiin hetkiin.

                                   

                                   

                                   

Pimeällä autoilusta tulee myös hengenvaarallista. Tiet täällä ovat paljon kapeampia kuin Kotimaassa, ja ajokaistan valkosen maaliraidan jälkeen koittaa pimeys ja oja/metsä. Mitään piennarta tai turva-aluetta ei tavallisilla maanteillä ole. Pimeys nielaisee oman auton valot, on aivan sama, ajaako pitkillä vai lähivaloilla. Pysykää mauricet ja villisiat siellä metsässä, jooko!!?! Jos vastaan tulee toinen auto, niin kuin täällä jatkuvasti tulee, on koitettava tähdätä häikäisevien ajovalojen ja valkoisen ajolinjan väliin. Vain mutkissa on heijastintolppia antamassa vähän lisäperspektiiviä tilaan. Muutoin autoilu on millipeliä pimeällä.

Edes kotitielle kääntyminen ei ole turvallista, koska katuvaloja ei ole. Joka kerta tuossa kulmassa pelkään kuollakseni jalankulkijana, jos joku tuleekin nurkan takaa liian kovaa. Ja joka kerta, kun ajan autolla kotiin, pelkään, että ajan jonkun yli tuossa kulmassa, vaikka kuinka pysähdyn ja tiirailen pimeyteen.. 

Lähettäkää heijastimia! Tässä maassa ei tunneta sellaisia.

Leben ist Lernen

Milloin saksanpaimenkoirayhdistys perustettiin, ja kuka oli sen ensimmäinen puheenjohtaja? Mikä on F.C.I.? Mitä tarkoittavat lyhennykset SV, VDH ja WUSV?

        

Miten vesikauhu tarttuu koiraan; kuinka kauan rabiesrokotus on voimassa; miksi koiranpennut madotetaan? Miten koira suojataan virusinfektioilta; kuinka suuri koira-aitauksen pitää minimissään olla; millainen on terveen koiran kirsu? Kuuluuko koiran perusruokavalioon maito, tee, murot?

Jotta Mies ja Koira pääsevät ensi sunnuntaina osallistumaan BH-kokeeseen, eli (koirien!! :) käyttäytymiskokeeseen, Miehen pitää osallistua ensin kirjalliseen osuuteen. Suomessa tällaista kirjallista koetta ei ole, eikä itseasiassa täälläkään olisi, ellemme olisi sattuneet liittymään juuri saksanpaimenkoirayhdistykseen.. Muilla roduilla/ yhdistyksillä ei ole tätä kirjallista osuutta. Suomessa lienee joitain "koira-ajokortti" -kursseja, joissa on vastaavia kysymyksiä -- ei ajatuksena laisinkaan huono; joskus valitettavasti tuntuu siltä, etteivät kaikki koiran (eläimen) omistajat aivan tiedä, mihin ryhtyivät lemmikin ottaessaan.

Kuulimme tästä kirjallisesta osuudesta vasta äskettäin, ja koehan on luonnollisesti saksaksi. Aineistoa on vajaan 200 kysymyksen verran, ja ne käsittelevät kaikkea yhdistystoiminnasta, ja sen historiasta (Rittmaister Max von Stephanitz oli kova setä 1800-luvun lopulla), ruokinnan ja terveyden kautta itse kokeeseen ja koiran kouluttamiseen. Kokeessa pitää vastata 25 kysymykseen näistä paristasadasta. 

        

Viime illat olemmekin siis istuneet google-kääntäjän ja koepapereiden kanssa pohtimassa, mitä nämä kysymykset tarkoittavat. Puolesta paikallisista koirataudeista emme ole kuulletkaan, emmekä edes osaa kääntää niitä kaikkia. Yhdistyksen paikallishistoria ja alajaostojen tunteminen vaikuttaa tärkeältä tiedolta (paikallisille, ei sinänsä oleellista koiran omistajalle). Koulutuksessa ja liikkeissäkin on joitakin eroja, ja esimerkiksi koirien ruokintaan liittyvät kysymykset ovat hieman haastavia - tapoja ja uskomuksia kun on melkein yhtä monta kuin koiriakin.. Onneksi meillä on tiedossa myös oikeat vastaukset, Miehen täytyy vain omaksua saksanpaimenkoiraliiton kannattamat näkemykset asioista ;) .

Itse BH-koetta varten on nyt työskennelty tiiviisti - käännöksiä ja paikallaoloa on hiottu monina pimeinäkin iltoina - ja sunnuntai-aamuna Koira pääsee viimein osoittamaan taitonsa ja hermonsa tottelevaisuuskokeessa, ja vielä kaupunkiosiossa, missä se joutuu jokapäiväisiin tilanteisiin, kuten kohtaamaan muita ihmisiä, polkupyöriä, koiria ja liikennettä. Koe on mielestäni hyvä, ja sen (tai ainakin kokeen tehtävät) voisi suorittaa useampikin koira omistajineen - hyvä käytös kuuluu jokaiselle koiralle (ja koiran omistajalle!).

Pitäkää siis peukkuja ja kannuskynsiä ylhäällä sunnuntaina, kun heräilette! Kun suoritamme kokeen hyväksytysti, pääsemme jatkamaan Koiran kanssa treenaamista ja toivon mukaan myöhemmin osallistumaan muihin kokeisiin, kun jäljestykseen tai suojeluun. Ainakin tämä on reipasta ja raikasta harrastusta Koiran kanssa, kylkiäisenä tämä hulivilimme oppii vähän tapojakin!

       

Lieber Herbst..

Rakas syksy,

Kiitos kun tulit niin kauniina ja kuulaana.

Jääthän mahdollisimman pitkäksi aikaa!

       

                                   

                                   

Schau genau hin

Silloin, kun on aikaa odottaa jotain, kaikki kestää liian kauan. Jostain syystä olen tänä syksynä päättänyt nähdä täydellisen ruskan, täällä. Viime syksynä sellaista ei oikeastaan tullut, ensin kaikki oli vihreää, lokakuun lopullakin oli vielä todella lämmintä, ja sitten kaikki vain kuivui pystyyn talven ajaksi.

Nyt viileät yöt punastuttavat puita ja lehtiä kiduttavan hitaasti ja kauniisti. Joka päivä kuikuilen kukkuloille, ja odotan hetkeä, jolloin värit ovat kohdallaan, milloin ruska on kauneimmillaan. Pelkään sen menevän ohi. 

        

        

        

Mitään ei kuitenkaan saisi odottaa liikaa, koska jonain päivänä huomaa, että se on jo ohi, koska kulutti aikaa odottamiseen, täydelliseen hetkeen. Pitää siis katsoa yksityiskohtia, ja nauttia pienistä hetkistä ja asioista. Niistä jotka tapahtuvat nyt, ei huomenna tai ylihuomenna. Niistä, jotka tekevät kokonaisuuden.

        

Kellastuvien pensaiden takaa löytyi suojaisa niitty, jolla kukkivat vielä kesäkukat. Punastuneiden lehtien alla sorvarinpensaan punaiset ja orassit siemenkodat poksahtelevat "kukkaan". 

                                  

                                  

Voi olla, ettei täydellistä ruskaa tule, kaikki puut ja pensaat eivät voi olla samalla hetkellä täydellisiä. On pakko katsoa lähemmäs, ja ihastella asioita, joita silmiin osuu, kun pysähtyy katsomaan vähän tarkemmin. 

Muista aina elää tässä hetkessä, nauttia siitä, mitä teet juuri nyt. Jos huomaat ettet nauti siitä, tee asialle jotain. Ei huomenna, ensi vuonna tai sitten kun on parempi hetki. Muuten huomaat ajan kuluneen hukkaan, murehtiessa menneitä tai odottaessa tulevaa.

       

Höher und höher

Jos olet käynyt Frankfurtin lentokentällä, ja vilkaissut kohti vieressä nousevaa vuoristoa, olet varmaan huomannut huipulla muutaman tornin ja maston siluetit. Minulle nuo lentokoneen ikkunasta näkyvät vuoret ja mastot tarkoittavat sitä, että olen laskeutunut "kotiin".

Vuoristo, joka Frankfurtin laitamilla nousee melko jykevänä linjana, on Taunusvuoristo. (Täällä kun kaikki kalliot ja kukkulat ovat nimeltään 'berg', ja se kääntyy oikeastaan aina vain vuoreksi). Korkein huippu Taunuksella on juuri tuo vuori, jonka huipulla komeilevat useat tornit. Paikan nimi on Großer Feldberg, ja se on suosittu retkeilykohde.

Olemme käyneet Taunuksella ajelemassa sekä autolla että moottoripyörällä, ja mutkittelevat tiet ovat täynnä vaellusreittien merkkejä, pyöräilijöitä, sekä valtavasti porukkaa erilaisilla kaksi- ja nelipyöräisillä. Erityisesti ihmisiä kerääntyy Große Kurveen, tiukkaan mutkaan, josta postasin kuvan aiemmin kesällä eräältä moporetkeltämme.

Große Kurvessa on myös parkkipaikka, missä auton voi vaihtaa vaelluskenkiin, ja lähteä vaikka kiertämään kolme korkeinta Taunuksen huippua: Altkönig nousee 798 metriin, Kleinen Feldberg 826:een ja lopulta tämä Großer Feldberg 881,5 metriin. Ne kaikki voi kiertää usealla tavalla, mutta pääreitti on reilut 13 kilometriä. Toki lääniä riittää vaikka kuinka pitkään (ja rankkaan) vaellukseen tai maastoajeluun.

                                  

                                  

                                  

Huipulla sitten tuulee, ja aika kovasti. Großer Feldbergin huippu on melko tasainen ja metsätön, mutta sieltä ei vielä ihan näe maisemia (ympäröivän metsän vuoksi), vaan vielä on kivuttava näköalatorniin, jos haluaa katsella Frankfurtin pilvenpiirtäjäsiluettia taikka tähyillä Eifel-vuoritostolle asti näkymiä. Alin ylläolevista kuvista on tuo näköalatorni, 1902 rakennettu vuoren mukaan nimetty Aussichtsturm ja Wanderheim, joka edelleen toimii tukikohtana Taunusfaneille - täällä voi kokoontua tai vaikka yöpyä, jos sattuu olemaan Taunusklubin jäsen.. Me emme mopotamineissa jaksaneet kiivetä maisemia katsomaan, syyssää kun kohmetti ajoviimassa sormet ja polvet alta aikayksikön.

Uudempi isoista torneista on radiotorni, jonka juurella on useampikin pienempi torni ja masto. Koko komeus on pläjäytetty valtavalle kivi- ja betonijalustalle, ja kyllä, se on ollut toisessa maailmansodassa merkittävä kohde, joka myös tuhoutui osittain pommituksissa. Jotenkin tuo arkkitehtuuri paljastaa aikakauden turhan selvästi.. Torni on korjattu toimintojen lisäksi myös muistomerkiksi.

Jos nälkä yllättää täällä tuulen tuiverruksessa, alueella on myös (mopoilijoiden suosima imbiß-ravintola, sekä) ravintola ja hotelli Feldberghof. Asiaa hieman tarkemmin tutkittuani, selvisi että alueella on myös  Falkenhof, petolintujen - erityisesti huuhkajien, saksaksi muuten Uhu (huhuu) - suojeluun keskittyvä laitos; alunperin haukkametsästykseen rakennettu paikka.

Parhaiten Großer Feldberg kuitenkin palvelee retkeilijöitä, alueella on maastopyöräilijöille runsaasti reittejä ja haastetta, kevyemmille pyörille on päällystetyt tiet; vaeltajille nähtävää riittää vaikka kuinka paljon (kivimuodostelmia, eväs- ja näköalapaikkoja ym.), ja jos talvella näet huipulla lunta, niin nappaa pulkka tai kelkka matkaan - radiotornien takaa alkaa vanha hiihtohissin "kuru", jota pitkin voi laskea melkein alhaalla siintäviin kyliin asti!!