Muuton syvin olemus

..pakkaisinko laatikon laatikkoon, kas siinäpä pulma!

Laatikko numero 2.

Kolmen huolella ja rakkaudella pakatun laatikon jälkeen tuli mieleen, että mitä järkeä tätä kaikkea on raahata toiseen maahan, käytänkö mä tätä todella siellä(kään)? Silti roskiin tästä ensimmäisestä pakkauserästä päätyi vain pari purkkia, ja "pois annettaviin" neljä asiaa, joista yksi on kaiken lisäksi rikki.

No, tuleepa kuunneltua samalla vanhoja levyjä, luettua vanhoja kirjeitä, ja naurettua vanhoille kuville ja muistoille. Ehkä näitä on tarkoitus kantaa mukana, vaikka niiden syvempi merkitys löytyykin sydämestä.

HAUSaufgabe

Ensi viikolla alkaa vimmattu pakkaaminen, ja muuttokuorma lähtee 4.4. kohti Ehringshausenia. Perillä odottaa tavaroiden uudelleen sijoittelun lisäksi pieni työmaa.

Vuokrasopimuksessa (miljoona sivua mahdottoman haastavaa saksaa, ja monen tunnin käännöstyön jälkeen kappaleen mittaisesta lauseesta selviää - ei mitään ihmeellistä) mainitaan mystisiä tiloja, kuten kaksi eteistä ja kaksi kellaria, mutta ei yhtään kylpyhuonetta, ja mm. 19 avainta! Harkitsen ensimmäisen kerran eläessäni avainkaappia..

Pienellä präntillä kirjotetut sivut tuottaa vielä enemmän ymmärtämishaasteita..

Alakerta on avara ja valoisa. Lattiat on koko talossa muovimattoa, mikä ehkä vähän ahdistaa rakkaan valkolakatun saarniparketin jälkeen, mutta eipä saa Koira naarmutettua vuokralattiaa yhtä helposti kuin kotona. Seinien keltainen väri saa kyllä muuttua, vaikka keltainen onkin kovasti muodissa, taitaa vain tämä sävy olla vähän vanhanaikainen.. Vaikka talo on vanha, uudet ikkunat lämmittää suomalaista sydäntä!

Auringonpaistetta riitää koko päiväksi

Keittiössä tulee olemaan suurin työsarka, ihan tällaisenaan ruuanlaitto tässä tunnelmassa ei houkuta. Alkuun pidetään kuitenkin kalusteet, mutta välitila ja väritys saa luvan uusiutua. Lamppu on ehkä niin hirveän kammottava että sen joutuu säästämään?! Saisikohan siitä tuunattua vaikka kukkavaasin tai lintujen uima-altaan..

Mein Gott!

Yläkertaan tulee työhuone ja makuuhuone, mansardikaton alla on ehkä hiukkasen romanttisen vanhahtava fiilis - ei mun makuun osuva sisustustyyli, mutta toisaalta tämä tila houkuttelee kokeilemaan omia rajojani. Uutta tapettia kyllä tarvitaan!

Ja kyllä siellä ne kylpyhuoneetkin on, kaksin kappalein, ja molemmat kyllä saksalaiseen tyyliin "vimpan päälle", kylpyammeet ja hierovat suihkut löytyy :D Ihanaa muuten saada taas kylpyamme, se saa toimia edes jonkinlaisena saunan korvikkeena. Veikkaan että Koirakin tykkää!

Tarvitaan vain tunnelmavalaistus ja skumppaa!

Kylään saa tulla, ja majapaikka löytyy sitten ullakolta. Heinä- ja elokuu on jo varattu, joten ehkä tällekin pitää jonkinlainen putsaus tehdä. Ai niin, talviaikaan sitten makuupussit mukaan, täältä ei löydy lämmitystä.

Pesä

Taloa kiertää takana myös pitkä kapea terassi, jolla edellisillä asukkailla on kuulemma ollut aamiaispöytä. Veikkaan, että sieltä kuitenkin tulee löytymään mun kasvilaboratorio ja toivon mukaan siitä tuleekin kunnon viidakko.

Loppuun vielä se aito, alkuperäinen Liebe auf den ersten Bild - kuva, siinä se Pikkutalo nyt on, ja odottaa uusia asukkaitaan pääsiäiseksi kotiin! <3

Herzlich Willkommen!

Garten der Träume

Talossa, jota pidän lapsuuden kotinani, piti aina tehdä kotihommia, haravoida pihaa, hoitaa puutarhaa ja peruna- ja mansikkamaata, halusi tai ei. Silloin rikkaruohojen kitkeminen, risujen raivaaminen ja poltto, perunoiden istutus ja nosto oli kamalinta, mitä saattoi teinitytön kauhuksi keksiä. 

Jotenkin kummasti sitten kuitenkin 15-20 vuotta myöhemmin Omasta Pihasta tuli suuri haave, ja se totetutui viimein kesällä 2011. Siihen on uhrattu tunteja työtä, ja rahaa niin paljon, etten kehtaa tsekään summa alkaa päässäni laskea! Tyhjälle tontille oli ihana suunnitella kaikenlaista, ja kaikki kasvoi aivan liian hitaasti.

Piti saada tulppanipenkki..

..ja toinen. 

Piti olla valkoista..

..ja erikoista.

Ja kun kukkapenkit alkoivat olla paikoillaan, piti saada "hyötypuutarha", koska jokainen itseään kunnoittava puutarhuri yhdistää kukat ja viljelyn. Omavaraiseksihan tässä pyrittiin ;)

Raparperia laatikkoon niinkuin aikanaan kotona..
(puutarhurin silloinen apulainen hyväksyy työn jäljen)

..krassia kuten äidillä..

.. ja tietysti lisää syötävää!

Tottahan piha piti saada muutenkin toimivaksi, kulkureitit ja katseenvangitsijat paikoilleen, nautiskelun lomassa; tuntikausia saattoi kulua ilman että huomasi mitään muuta kuin mullan möyhimisen ja tuoksun, uusien kasvien kukkaan puhkeamisen riemun, kastepisaroiden kimalluksen auringon laskiessa. Usein ei iltaisin malttanut mennä nukkumaan.. 

Lisää puita pikkupihalle
(joku vielä jonain päivänä kiroaa mun istutuksia, joista on tullut varjostavia..).

Joka nurkalle jotain!

Välillä pieni luova tauko :)

Polkukivet paikoilleen.

Ja uutta nurmikkoa kylvämään!

Viimein viime kesänä kaikki tuntui olevan mukavasti kasvamassa, pikku kasvikaappi tomaateille, ruusupuskat täynnä kirvoja, ja ötökkähotelli kumollaan kukkapenkissä. Marjojakin sai muutamn kourallisen omista pensaista. Syksyn illat kuluivat taas kukkasipuleja sovitellessa vielä viimeisiin vapaisiin koloihin. Talvi sai tulla, koska kevään odotus on aina kova; kaikki selkä kipeänä kylmässä mullassa vietyt tunnit palkitaan ruhtinaallisesti, kun pienet sarvet puskevat routaisen maan läpi keväällä, ja lyhyet kevätillat saa taas ihmetellä pihalla, mitä tuli edellisenä kautena istutettua. Varsinkin kun en ole kauhean tarkka nimien ja istutussuunnitelmien kanssa.

Illan hetkiä tulppanien keskellä <3

Uusin puutarhurin apulainenkin sulautuu jo apilan joukkoon!

Jouluna alkoi jo kuitenkin uudet tullet nostatella suunnitelmia, ja eräänä iltana sitten tajusin, etten tule näkemään viimeisimpiä istutuksiani - täydellistä tulppaanimerta, lumikelloja, pieniä shakkilautakuvioisia kirjopikarililjoja, unikkoja, liljoja, kirsikkapuuta kukassa, pioneja..! Tänään ei ole takatalvi harmittanut yhtään (koska en aiemmin viikolla, auringon lämmittäesä kukkapenkkejä melkein 10 ihanalla lämpimällä asteella, voinut edes mennä katsomaan keväistä kasvun ihmettä; tulppaanit on jo tunkeneet viitisen senttiä mullasta esiin), koska en halua muistaa, mikä kaikki jää tänä keväänä Omalla Pihalla kokematta.. :( Toivottavasti sijaishoitajaksi nimetty Puutarhuri naapurista jaksaa kuvata minulle ahkerasti jälkeen jääviä kasvejani.

Mutta puutarhurin työ ei liene koskaan ohi, oli työmaa sitten sama, oma tai uusi. Saanhan nyt tavallaan uuden alun ja uuden pihan toisaalla, jossain, missä kasvukausi on lämpöisempi ja pidempi, ehkä jopa tarpeeksi pitkä tomaattien kypsymiselle; todennäköisemmän omenankukkien hanamin; vauhdikkaammaan hyötypuutarhan sadon. Ainakin niin toivon. Mutta yksi suurimmista ikävistä silti tulee Omaa Pihaa kohtaan, sitä, jonka itse tein, vaikka vihasin kitkemistä lapsena, ja halusin asua kerrostalossa! 

Onnellisuuden salaisuus

Jos haluat tehdä ihmisen onnelliseksi,
niin täytä hänen kätensä työllä,
sydämensä rakkaudella,
mielensä tarkoituksella,
muistinsa hyödyllisellä tiedolla,

tulevaisuutensa toivolla ja vatsa ruoalla.

- Frederik E. Crane

Nyt kun suuri osa kavereista, ystävistä ja tutuista tietää muuttosuunnitelmastamme, olen itse helpottuneempi ja onnellinen. Jokainen tekee tietysti itse päätöksensä, mutta joskus joillekin asioille kaipaa muiden tukea jossain muodossa, ja sitä olen saanut, kiitos Teille kaikille!

Edessä on mukavaa "työtä", remontointia, sisustamista; uuteen puutarhaan tutustumista, kevään odotusta; kaikkien lukematta jääneiden kirjojen ahmimista; ulkoilua ja tutkimusretkiä Koiran kanssa.

Rakkautta ja tarkoitusta elämään tuo Miehen tukeminen (kun kiltti antaa lokkeilla jonkun aikaa siivellä), ystävien muistaminen vaikkapa kirjeitse - niin paljon on tuhraantunut aikaa työhön, ettei ole jaksanut kaikkia muistaa, niin arvokkaita kuin ystävät ovatkin! Koiran kanssa mulla on vielä paljon töitä tehtävänä. Itseni kanssa saan käydä tavoite- ja kehityskeskustelua, jotta saan selville, "mikä minusta tulee isona". 

Muistin kanssa saa myös tsempata, saksa tuli kirjoitettua lukiossa, mutta harjoituksen puute on surkastuttanut sen osan aivokapasiteetista; siinäpä muistiharjoitusta kerrakseen, kun koitan uudella kylällä saada päivittäiset asiat hoidettua! 

"Hyvä ruoka, parempi mieli" olkoon myös mottona muuton myötä, kiireessä tulee tehtyä & syötyä vähän mitä sattuu, ja hotkittua kaikenlaista - siinä olkoon myös tavoitetta tulevaan!

Näistä asioista meinasin myös tässä blogissa kirjoittaa.

Toivoa on aina!

Liebe auf den ersten Bild

Yksi oleellisimmista asioista muutossa on tietysti asuminen. Miten ja mistä paikallinen kämppä, ja mitä tehdä Omalle Kodille? Eikun nettiin..

Pian meillä oli noin 10 asunnon toivelista, jota Mies lähti paikan päälle katsastamaan. Arvatkaa, oliko jännää odotella kotona, millaisia asunnot ovat todellisuudessa; aikanaan Omaa Kotia etsiessä oli todella vaikea tulkita netti-ilmoitusten kuvia, ja usein paikan päällä tuli suuri pettymys.. Ja niin kävi osassa asuntoja tässäkin tapauksessa. Pihat olemattomia, ei keittiötä (kuten ei usein Saksassa olekaan) tai kylpyhuoneet niin karmaisevilla kuoseilla laatoitettuja, ettei niitä kärsi valot päällä katsoa laisinkaan (eräskin oli myrkynvihreää koristelaattaa ylt'ympäri, lattiasta kattoon..!).

Netin kautta bongattu unelmien asunto oli kuulemma livenä juuri niin kiva kuin kuvat antoivat ymmärtää, mutta sitten taas vuokranantaja oli niin outo tapaus, että olisi ollut riskaabelia tehdä hänenkaltaisen henkilön kanssa vuokrasopimus - taatusti olisimme olleet riidoissa hänen kanssaan alta aikayksikön..

Sitten tuli Miehen ottamat kännykkäkuvat eräästä talosta yhdestä pikkukylästä, ja heti ensimmäinen kolahti..

Kolme vanhaa omenapuuta, mansardikatto, vuonna 1920 rakennettu pikkutalo. Netissä nähdyt kuvat olivat toki antaneet jo jonkinlaisen mielikuvan, mutta yhtäkkiä kaikki vaan tuntui loksahtavan kohdilleen. Ja mitä enemmän uusia kuvia tuijottelin, sitä enemmän rakastuin.. Ja taivuttelin Miehenkin puoltamaan tätä valintaa! :)

Matkan jälkeen kävi ilmi, että kaksi muutakin (kaiken lisäksi paikallista) perhettä oli kiinnostunut asunnosta, silloin alkoi pelottaa, entä jos emme saakaan tätä sympaattista pikkukotia, ja joudumme aloittamaan seuraavan nettikierroksen.. Tai jos joudummekin "kahden asunnon loukkuun", eikä kukaan haluakaan vuokrata Omaa Kotia, ja joudumme kuukausitolkulla maksamaan molemmista.. Mutta sitten tuli melko pikapikaa kaksi ihanaa puhelua. Ensimmäisessä luvattiin kuvan (etualalla) talo meille. Ja toisessa ilmoittautui Oman Kodin uusi vuokralaisperhe!

Voi Onnea!!

(Mitä siitä, että edessä on kaiken tämän Oman Kodin loputtoman tavaramäärän pakkaaminen konkreettista muuttoa varten. Tai siitä että perillä Saksassa odottaa remontti ja ihan pommi keittiö. Mutta onpa sentään keittiö! Ja kolme omaa omenapuuta!!)

Muuto(kse)n tuulia

Tiedättekö, miksi viime päivinä on tuullut niin paljon, aika ajoin jopa myrskynnyt? Ehkä se on kevät ja Föhn-tuuli, kuten ne säätiedotuksissa sanoo. Mutta se on nyt tuntunut tänä keväänä jotenkin erityiseltä. Ainakin tytöt muistaa varmaan Pienen suklaapuodin alun ja lopun - nousee tuuli, joka pakottaa liikkeelle.. On siis aika levittää siivet ja katsoa minne tuuli puhaltaa. Kohde sentään on selvillä.

Se tuuli puhaltaa nimittäin pitkään pohdittua ja veivattua muutosta ja muuttoa, Saksanmaa kutsuu. Mies sai työtarjouksen pääkonttorilta. Sen jälkeen sähköpostia, puheluita, papereita ja nimikirjoituksia on jaeltu joka suuntaan. On pohdittu yömyöhään vaihtoehtoja. Itketty puhelimessa, iloittu uusista käänteistä. Aika pitkään tätä kuitenkin pidettiin vain pienen piirin tietona, koska papereiden ja faktojen lisäksi piti pohtia myös elämää, mitä me siltä halutaan, kuinka pärjätään, miten edetään. 

Vaikeinta oli ehkä tehdä päätös siitä, mitä omalle "uralle" tapahtuu. Nelisen vuotta sitten oli tärkeää, että on vakituinen työ, jotta uskaltaa ottaa lainaa pankista Omaa Kotia varten, ja nyt pankista ei juurikaan edes kiinnostuta meidän olinpaikasta, no velkavankeudessahan sitä ollaan, vaikka asuttaisiin missä. Voiko hyvästä (vaikkakin väsyttävästä) työstä noin vaan luopua ja jättäytyä omilleen? Teenkö itselleni (karhun)palveluksen? Vuorotteluvapaa olisi ollut täydellinen ratkaisu miettiä ja todeta, miten elämä uudessa paikassa lähtee liikkeelle, haluaako jäädä, vai palata. Se vaihtoehto kuitenkin evättiin, ja muiden vaihtoehtojen tutkailu ja haastaviksi toteaminen auttoi loppujen lopuksi tekemään selvän ratkaisun: otan ja lähden Miehen mukaan; koira kainaloon. Ja katson mitä tämä hullu tuuli saa aikaan.

"Paikalliset sanovat, että tällaisina iltoina autan-tuuli on valmiina puhaltamaan; le vent des fous, hullu tuuli, joka helisyttää ikkunoita, korventaa viljan eikä anna ihmisten nukkua. Valkoinen autan tuo kuivan kuumuuden, musta autan myrskyt ja sateen. Mihin suuntaan tuuli sitten puhaltaakin, muutokset eivät ole ikinä kaukana.

Mitä minä teen Lansquenet'ssa? Mietin tätä taas. Autan-tuuliko minut toi tänne? Ja kumpi se tällä kertaa on? Valkoinen autanko, joka pitää ihmiset valveilla, vai musta, joka tekee hulluksi?"  -- Joanne Harris