Gefunden: eine Sonne!

Aurinko löytyi sittenkin ja se paistaa jo kolmatta päivää putkeen! Kylmää on, mutta tämä on ihan mukava uutuus marraskuulle!

Lammaskukkulalle on ilmestynyt uusia asukkaita

Ihania poikia, jotka pelleilee meille aina

Meidän laakson yli lentää isoja ja pieniä koneita, en ihan ehtinyt kuvata aiemmin yllämme pörrännyttä punaista paholaista..

Ja sitten vaihdetaan sanomaan Guten Abend!

Auf der Suche nach der Sonne

Hieman kateellisena Kotimaassa sataaneesta lumesta lähdin metsästämään aurinkoa, kun se viikonlopun iloksi pilkisti satunnaisesti sumu- ja vuoripilvien välistä. "Vuoripilvi" on se, kun kukkuloiden huiput ovat kadonneet pilveen ja sulkeneet laakson kannen alle. Itsekeksitty nimi siis.

Jouduin huijaamaan kameralla valoa oikeamman näköiseksi, normiasetuksilla metsäkuvista tulee vain tummanharmaita, kuten nuo puunrungot.. Täällä sumussa on yleensä kummallisen kirkasta, ei sellaista harmautta ja synkkyyttä kuin yleensä, ylivalotus auttoi hieman aidompaan näkymään. Tai ehkä se harmaa on sumua, ja tämä valkoinen pilveä..? Mene ja maista. 

Sieltä se aurinko pilkottaa, vauhdilla matkaan!

Tässä pusikossa luuraa aina maurice ja maureen, peurapariskunta

Tänään oli hiljaista.. Taisivat vaihtaa maisemaa viikon takaisen jahdin vuoksi..

Ei näy aurinkoa..

Tuolla se taas vilahti!

Kanttarelli?

Suppis?

Ääk, aurinko laskee jo uhkaavasti, unohda ne sienet!

Tuolla päin se ei enää paista, eikä ponejakaan näy

Siellä se vilahti viimeisen kerran..

Lätäkön heijastukset jäi viimeisiksi valon pilkahduksiksi

Metsässä on tähän aikaan vuodesta kovin hiljaista, linnut ei enää laula, tuuli ei kahisuta lehtiä, peurat, kauriit ja possut varmaan näkevät ja kuulevat meidät paljaassa maisemassa kauempaa kuin kesällä. Pilven ja sumun keskellä kuulee vain oman hengityksen ja ajatukset, toisaalta se on hieman jännittävää, toisaalta taas kummalisen turvallista, ihan kuin olisi isossa pumpulisessa syleilyssä.

Retken päälle ilmaantui parkkipaikalla vielä ihanat vaaleanpunaiset muumipilvet, oli se aurinko siellä jossain siis, vaikka sitä ei saatukaan kiinni. Viikonloppuna oli ensimmäiset oikeat (pikku)pakkasyöt, ruoho ja autojen katot olivat iltalenkin aikaan jo jäässä, ja kaikista taloista nousi vieno savukiehkura piipusta, paikallisetkin ovat siis laittaneet lämmityksen päälle. Viikon päästä ollaan jo joulumarkkinoilla! Ehkä siellä on edes tekolunta..

Ein Lichtblick

Asioita, jotka saavat hymyilemään:

Herää auringonpaisteeseen

Kompostiin matkalla ollut alasleikattu chili versoo

Korpin raakkuna, sorsien kaakatus, ja kalkkunoiden kurlutus

Rumat kauniit kasvit

Koiran vasikkavenytys

Syksyn viimeiset kukat

Viikonloppu

Der November Wald

Vielä toissa viikolla puissa oli keltaisia lehtiä ja metsässä vasta alkoi nähdä pidemmälle harvenevien kasvustojen läpi, eilen vaikutti siltä, että (ankea) syksy on saapunut tännekin. Sadetta, sumua, ja tiivistynyttä kosteutta. Toisaalta nyt näkee maisemia ja näkymiä, taloja, kujia ja piilopaikkoja, joita kesällä ei näe, alas laaksoihin avautuu ihan uusia näkymiä. 

Ja on nuo puiden luurangot aika hienon näköisiä sumun keskellä. Kuin kävelisi pienessä kauhutarinassa.

Päivälläkin meinaa välillä pelottaa..

Satunnaisia mystisiä vihertäviä paikkoja, varmaan noitien tanssipaikkoja taas

Kahista voi sentään vielä, tosin suurella liukastumisriskillä

Puiden pitkät sormet kaartuvat niskaan,
ja juuret nappaavat nilkoista kiinni

Vielä onnistuin keräämään lehtien seasta ihmeteltävää - pyökkien karvaiset siemenkotelot ja tammenterhot ovat jo hautautuneet aikoja sitten, hasselpähkinät kerättiin parempiin suihin (näytti olevan vanhemman väen kävelyjen aiheena) - kastanjan pähkinöitä ja näitä kummallisia, alkuun viherkeltaisia, nyt punertavan keltaisia, pieniä "golfpalloja" löytyy harvakseltaan, enkä keksi, mitä ne ovat. No, kaikki pääsivät lasiin itämään inkiväärin kaveriksi koeikkunalaudalle!

Kastanja, ja joku muu outo hedelmä

Noch mit einem offizielles Foto

Hallo!

Herzlichen Glückwunsch!

Koira täyttää tänään kaksi vuotta, onnea karvainen ystävämme!

"Virallinen" kaksivuotiskuva, viikkoa aiemmin otettu

Koira sopeutui muuttoon ja uuteen kotiin yllättävän nopeasti. Pakkaus- ja muuttoaika Kotimassa ja PikkuKodissa oli Koiralle stressaavaa, koska sen tuttu rytmi ja touhut menivät sekaisin. Koska asuntomme tyhjeni ja muuttokuorma lähti Saksanmaalle pari viikkoa minua ja Koiraa aiemmin, Koira meni "mummolaan" hoitoon tuoksi siirtymäajaksi, se on tuttu ja turvallinen paikka, jossa arkirytmi pitää kuvionsa.

Miten Koiran kanssa sitten lentomatkustetaan, sen selvittäminen oli oli alkuun hieman hankalaa, ja jossain vaiheessa taas tuntui, että tässäkö kaikki, eikö ketään kiinnosta, että raahasimme juuri uuteen maahan Koiran.. 

Kerron tässä lyhyesti miten Koiran kanssa matkustetaan niin, että samalla lennolla on omistaja mukana; tämä perustuu tietysti meidän kokemukseemme - tarkista sinä aina lentoyhtiöiltäsi, miten menettelet omassa tapauksessasi! Lentoyhtiökohtaisia eroja löytyy myös, mutta perusperiaatteet ovat aika samat.

Ensin lennot pitää tietysti varata ihmismatkustajalle, ja heti varauksen jälkeen (toiset lentoyhtiöt toivovat varauksen tehtävän puhelimitse) lentoyhtiöön soitetaan, ja ilmoitetaan matkustajan mukana tulevan myös eläin. Se pääsekö koira matkustamoon vai joutuuko se ruumaan, riippuu koiran koosta. No, meidän epelimme on yli 20 kiloinen, joten kaveri joutui tietysti ruumaan (eläinpaikat eivät muuten ole siellä matkalaukkujen seassa, vaan omassa osassaan ruumaa, missä on ilmanvaihto ja lämmitys koneen ollessa ilmassa). Huomaa tässä kohtaa, että eläimen kanssa kannattaa kuitenkin ehkä matkustaa lämpimähköön aikaan vuodesta, talvella ulkona lastausta odotellessa ja ruumassa on kylmä lentokoneen ollessa kentällä, ja kesähelteellä taas ulkona koneen ulkopuolella ja ruumassa voi olla paahtavan kuumaa, ennen kuin koneessa laitetaan taas ilmastointi päälle. 

Koiralla pitää olla asianmukainen IATA:n eli kansainvälisen lentoliikenneliiton hyväksymä laukku, tai meidän tapauksessamme häkki. Se tarkoittaa, että häkki on kestävä, lukittava/ avattava, ja ennenkaikkea ilmanvaihdoltaan sopiva eläimelle. Sen pitää myös olla riittävän tilava kyseiselle eläimelle. Häkki kannattaa ostaa ennen matkalipun hankkimista, koska varatessa koiralle paikkaa, lentoyhtiö tarvitsee häkin ja koiran yhteispainon, sekä ulkomitat. Ota nämä siis selville, ennen kuin varaat lipun ja soitat lentoyhtiöön! Koira/ häkki ruumassa ovat siis erikoismatkatavaraa, ja niistä tulee tietysti koon ja painon mukaan lisämaksu, joka suoritetaan lähtöselvityksen jälkeen lentokentällä. 

Ennen lentoa koiralle on myös hoidettava seuraavat asiat kuntoon: koiralla on oltava tunnistusmerkintä (mikrosiru on nykyään ainoa kelpaava merkintä, ennen tatuoinnillakin pääsi matkustamaan) ja lemmikkieläinpassi, jotka saa molemmat eläinlääkärin kautta. Todennäköisesti kaikilla suomalaisilla koirilla nämä ovatkin melkein automaattisesti kunnossa. Jos passia ei ole, sen saa eläinlääkärilta muistaakseni parillakympillä. Kohdemaasta riippuen koiralla pitää olla tietysti kaikki pakolliset rokotukset (kuten raivotauti) kunnossa ja ajan tasalla. Tarkista kohdemaasi tuontirajoitukset, ja hoida kuntoon mm. madotus. Saksaan matkustaessa meillä piti olla edellä mainitut asiat kunnossa, muita erikoismadotuksia tai rokotuksia ei tarvittu, mutta tämä on melko maakohtaista. Eviran sivuilta pääsee alkuun, mutta kohdemaasi antaa myös tuontirajoituksensa. Kotimaahan matkustaessa meidän Koiruutemme tarvitsee sitten ekinokokkoosikäsittelyn (madotus), koska se on täällä yleinen eläinten välittämä tauti.

Kun edellä luetellut asiat ovat kunnossa, odotellaan sitten vain lentoa. Jos koira ei ole tottunut häkkiin, tai häkki on uusi, kannattaa siihen totutella jo ajoissa. Meillä lentohäkki oli kotona Koiran majapaikkana viikkoja ennen muuttoa ja lentoa, ja Koira piti sitä siis jo etukäteen turvallisena ja mukavana paikkana, saihan siellä ollessa aina herkkuja. Koiran matkatavaroihin häkin lisäksi kuuluu juomakuppi, panta ja hihna, jotka kaikki laitetaan häkin päällä olevaan säilytyslokeroon lennon ajaksi. Jos lento on pitkä, tai siinä on välilasku, koirat juotetaan ja lennon pituudesta riippuen ulkoilutetaan lentokenttähenkilökunnan toimesta - meillä lento oli onneksi melko lyhyt ja suora. Kaiken kaikkiaan Koira joutui olemaan häkissä muistaakseni viitisen tuntia.

Koiraa ei saa lääkitä lennon ajaksi, jotta sen tila ei heikkene lennon aikana. Koska meidän Koiruutemme on kuitenkin taipuvainen hermoiluun, annoimme sille lennon ajaksi Calmexia, joka on luonnonmukainen rauhoittava valmiste, ei huumaava lääke. Se vie pahimman häsläyksen eläimeltä pois, ja testasimme sekä vaikutuksen että annostuksen reilusti ennen matkaa, ja totesimme sen olevan riittävän pehmeä mutta toimiva tapa rentouttaa Koiraamme hermostuttavassa tilanteessa (esim. autossa matkustaminen pidemmällä ajomatkalla tai ilotulitus, jota toiset koirat pelkäävät). 

Ennen (päivä)lentoa Koira sai vain pienen aamuruuan, ja se lenkitettiin ja pissatettiin hyvin ennen lentoa. Koira ei saa kärsiä janosta, joten sitä juotettiin normaalisti, mutta ei ylettömiä määriä. Lähtöselvityksessä täytetään vielä koirasta lomake, jossa on sen tiedot, ja lentoreitti, näiden lisäksi häkkiin laitetaan tarvittavat tarrat ja tiedot lentoa varten (kuten "tämä puoli ylöspäin"!). Häkkiin Koiraa ei tarvinnut laittaa kuin vasta juuri ennen ruumaan vientiä, eli saimme hengailla Koiran kanssa lentokentällä ennen molempien turvatarkastusta, ja käydä vielä ulkona pissillä. Lentokenttä on meidän Koiralle tuttu paikka, koska olemme aina ottaneet sen mukaan hakiessamme Miehen kanssa toisiamme reissuista. Kenttä on hyvä paikka sosiaalistaa koiraa, jos se sattuu olemaan lähettyvillä.

Turvatarkastus tehtiin sekä Koiralle että häkille ennen kuin erosimme, häkin kasaus ja liitokset tarkistettiin sekä se, etten ollut laittanut häkkiin piiloon mitään laitonta. Myös Koira tunnusteltiin läpi (mitähän sen turkin seassa saattaisikaan olla?), myös juomakuppi, panta ja hihna tarkistettiin. Sitten Koira hyppäsi häkkiin, ja se kärrättiin tulliin, ja minä siirryin Koiran papereiden ja lippujen kanssa ihmisten turvatarkastukseen ja portille odottelemaan lennon lähtöä.

Ero Koirasta ja odottelu portilla olivat minulle vaikeimmat vaiheet lennosta, mutta Koiralla lieni kaikki ihan mukavasti. Omaa ahdistustani lievitti se, että näin terminaalissa kun Koira häkkeineen tuotiin koneen luokse ja lastattiin koneeseen. Portilla vielä tarkistin, että Koira on merkitty lastatuksi mukaan, vaikka olin nähnyt itse näin käyneen. Tämä kannattaa silti tarkistaa, jos ei ole yhtä onnekas, että näkee oman haukkunsa siirtyvän koneeseen. Olisi kamalaa, jos Koira jäisi koneesta ja seikkailisi yksin jossain maailmalla kuin kadonnut matkalaukku..

Kohdemaassa ruumassa matkustava koira löytyy erikoismatkatavaran hihnalta, ja siellä kaveri odottelikin minua suksien ja muiden pakettien kanssa samalla hihnalla, sillä aikaa kun hain oman matkalaukkuni. Tässä kohtaa annan negatiivista palautetta Lufthansalle, kukaan ei "luovuttanut" Koiraa minulle, vaan sain itse nostaa Koiran ulos ja häkin kärryihin, ja roudata koko omaisuuteni ulos terminaalista. Entä jos joku muu olisi napannut Koiran häkistä matkaansa? Ihmettelin myös, ettei ketään kiinnostanut tarkistaa Koiran papereita, mutta kaipa ne luottavat lähtöselvitykseen sitten, kun matkustetaan maissa, joissa suuria tuontirajoituksia ei ole.

Koira vaikutti melko rauhalliselta ja innostui ehkä eniten minun näkemisestäni ja uudesta paikasta. Kävelimme suoraan ulos terminaalista, että kaveri pääsi tarpeilleen, eikä hätä edes ollut kova. Vettä tarjolle ja omaa kyytiä odottelemaan (se olikin sitten seikkailu erikseen, ehkä siitä joskus tarkemmin, ehkä ei..!)! Hetken päästä Koiruus veteli jo sikeitä jaloissani, haisteltuaan uudet nurkat ja ohi kulkevat matkustajat.

Kotimaassa Koiralla oli tapana herätä reilusti ennen herätyskellon soittoa, ja vaatia ulos tarpeilleen, juniori kun vielä oli. Täällä uudessa kodissa Koira tottui heti uuteen rytmiin, ja nukkuu nykyään jopa pitempään kuin omistajansa, varsinkin viikonloppuisin. Lapsuus jäi siis kotiin, muutto oli tässä mielessä hyvä. 

Pihamme täällä on aidattu, joten Koira saa hengailla pihallamme vapaana, mikä oli uutta Kotimaahan verrattuna. Tästä Koiruus pitää kovasti, onhan koirilla taipumus haalia itselleen oma puolustettava reviirinsä. Porteilla on varoitus koirasta, joten kaupustelijoista suurin osa pysyy kadun puolella. PikkuKartanon ohi kulkee bundesstrasse eli liikenne on vilkkaampaa kuin PikkuKodissa Suomessa, se hermostutti alkuun sekä Koiraa että meitä omistajia, mutta siihen tottui koko perhe hyvin nopeasti.

Ulkoilupaikkoja ja maastoakin löytyy, viiden minuutin kävelyn päässä on iso Dillpark, puisto, jossa on isot peltoalueet, joilla juoksutamme Koiraa vapaana, jos muita ei näy. Puisto rajautuu myös jokeen, jossa Koiruus ui oikein mielellään, virtausta on vähän, mutta meille syntyikin melkoinen uimamaisteri, joka käyttää virtausta kylmän tyynesti avukseen sorsajahdissa ja keppien noutamisessa. Isompia ulkoilureittejä onkin sitten vaikka kuinka paljon, lähellä ja kauempanakin, kuten olenkin kirjoitellut muissa postauksissa. Ostimme uuteen autoon myös Koiralle kunnon häkin, joten matkaaminen on siltäkin osin turvallista.

Vesipeto

Barffaus eli raakaruokinta ei ole ihan yhtä helpoksi tehtyä ja yleistä kuin Suomessa, täällä ei ole niin paljon/ laisinkaan valmiiksi rakennettuja sekoituksia lihaa, luita ja kasviksia, vaan rakentelemme Koiran menun itse vihannesten ja muiden lisukkeiden kanssa (liikeidea: pitäisikö alkaa tuoda tänne vaikkapa Mushia, sehän sopisi saksalaiseen sanastoonkin hyvin). Luita on vaikea löytää, tarjolla on lähinnä lehmän kepakkoa, sekin yleensä kypsennetyn lihan ympäröimänä. Kaikissa rouskuttelukorvissa on edelleen karvat kiinni, se on vähän ällöä.. Lähes kaikkea lihaa saa "rouhittuna" tai pilkottuna lemmikkiliikkeistä pakasteena, valikoimaa vaan on huomattavasti vähemmän kuin Kotimaassa. Barfin hintataso on onneksi (tai yllätykseksi?) melko sama kuin Suomessa, mutta olemme hyvin edullisen hintatason vuoksi ostaneet myös tavallisista ruokakaupoista jauhelihaa ja possunkylkiä Koiralle - tänään illalla Koiralla onkin synttäri-illalliseksi mehevä ribsirivi odottamassa!

Kesä ja alkusyksy ovat kuumempia ja hikisempiä, joten vettä pitää olla koko ajan mukana!
Koira juo onneksi sujuvasti pullosta :)

Vielä olisi kaksivuotistarkistus eläinlääkärillä edessä, mutta se on helposti hoidettavissa - meitä vastapäätä asuu eläinlääkäri, joka jo tuntee meidät, ja juttelee hieman englantiakin, joten pääsemme varmasti yhteisymmärrykseen Koiran terveydestä!

Eikun juhlimaan, zum Wohl, Koira! :)

Ein glücklicher Hund!

Rot oder weiß Beeren für Weihnachten?

Törmäsin muutama viikko sitten jälleen kerran Koiran kanssa lenkillä johonkin kummalliseen, minulle tuntemattomaan kasviin. Tätä tapahtuu tietysti jatkuvasti, ja kaikki lenkit kykin kummastelemassa erilaisia kasveja, kukkia, puita ja ruohoja. Tuskin ketään muuta jaksaa kiinnostaa näin paljon, mutta tässä nyt joka tapauksessa jälleen yksi uutuus, tai lähinnä tarkennus kuvitelmiini.

Olin kuvailemassa eräänä harvinaisena aurinkoisena päivänä muutama viikko sitten syysmaisemia, ja ihmettelin, miksi tämä yksi omenapuu näyttää niin rehevältä muihin puihin verrattuna, ihan kuin se olisi alanut puskea uusi lehtiä..

Mietin, että jokin loinen tähän on iskenyt ja hiivin lähemmäs. Vihreissä pitkissä oksissa oli pieniä suippoja lehtiä, ja vaaleita marjoja. En ollut nähnyt vastaavanlaista kasvia ennen, omenaan se ei se ei selvästikään liittynyt, ja muissa puissa tällaista ei ollut. Kotiin päästyäni koitin etsiä netistä, mikä kasvi voisi olla kyseessä, mutta jouduin ihan hakoteille, ja asia jäi..

Katselinpa sitten eilen illalla elokuvaa, jossa erään talon katossa roikkui misteli. Hetkinen. Tuohan on se omenapuun loiskasvi! Mutta eikö misteli ole se punamarjainen sahalaitalehtinen kasvi joulukoristeissa? Siis tämä, joka kasvaa naapurin ja meidän välisessä aidassa:

Orjanlaakeri, pönttö!

E-hei, tuo punamarjainenhan on orjanlaakeri, toki jouluun liittyvä kasvi sekin (englanniksi holly, joskus christmas holly, saksaksi niinkin veikeä kuin Ilex latinankielisen nimen mukaan), mutta misteli (se mistletoe, jonka alla pussaillaan jouluna) on valkomarjainen, puoliloisiva pensas, joka tässä tapauksessa on ottanut isäntäpuukseen omenan. Muistan nyt ihailleeni keväällä tämän kellertävänvihreitä kukkia, ja nyt kun puista tippuu lehdet, misteli näkyy ja löytyy helpommin. 

Misteli oli hieman tuuheana kun en tunnistanut..

Oikeasti marjat ovat vielä valkoisemmat, aurinko vaan niin mukavasti vielä värjäsi ja lämmitti!

Mitenhän nämä kaksi kasvia ovatkin menneet aivan sekaisin jouluna, kaikissa kuvahauissakin tulee ristiin molempia kasveja. Asiaa vähän tutkimalla selvisi myös, että koko pussailutraditio lienee syntynyt väärinkäsityksestä, mutta ei kerrota sitä kenellekään! Uskaltaisinkohan käydä silti nipistämässä tästä pari oksaa itselleni.. Saksalaiset puutarhalehdet hehkuttavat juuri ohjeita joulukranssien tekoon, ja ne ovat täynnä misteliä. Aika kivoja. Minusta alkaa tulla saksalainen mamma. Kaikkea kivaa niknäkkiä tarjolla. Ei oranssia.

Numerot 3 ja 8 ovat siis aivan eri kasveja (LandLust, joulun erikoisnumero).
Aika veikeää, että täällä ei ole mitään jokamiehenoikeuksia, mutta kuvan yläpuolella silti hehkutetaan,
että luonto on nyt pullollaan kranssintekoaineksia. Tosin jokaisen Oikean Puutarhurin pihastahan löytyy
nämä kaikki. Meiltä ehkä kolme näistä, huijaten.

Eine Anpassung!

Heti kun pääsin parjaamaan, ettei kukaan tiedä mikä tai miksi martinia vietetään, sain nokilleni. Kaikki aiemmat markkinat olivat siis mitä tahansa markkinoita ja pyhimysjuhlia (lainaus suoraan Miehen paikallisilta työkavereilta!). Seuraa siis oikaisu:

Marraskuun 11. päivänä Saksassa vietetään Martinpäivää  - monilla alueilla samalle päivälle osuu myös karnevaalisesongin avaus, kertoo google.

Martinpäivänä järjestetään lyhtykulkueita muistuttamaan Pyhän Martin legendasta. Lyhtykulkueita johtaa ratsastaja, joka esittää Pyhää Marttia. Lapset (ja heidän vanhempansa) kulkevat lyhtyineen katuja pitkin ja laulavat lauluja pyhimyksen elämästä, lyhdyistä ja syksystä. Kuvia noista lyhdyistä löytää googlen kautta, ne ovat sellaisia kepin nokassa roikkuvia (paperi)lyhtyjä. Esitysten jälkeen tarjolla on kuumaa juotavaa ja pikkusyötävää. Tätä juhlaa vietetään täällä luonnollisesti enemmän kuin vaikkapa halloweenia. Kotimaassakin on "kekreilty" Martinpäivää.

Jos olisi lapsia, olisin varmaan tiennyt tämän, ja osaisin varmaan joitakin aiheeseen liittyviä laulujakin. Ehkä ensi vuonna osaan pitää silmäni auki, ja löytää jopa jostain yhden kulkueen.

Saksan alkeita ja Tutkimusmatkailija pyytävät anteeksi, ja toteavat oppineensa jälleen jotain uutta. Hyvää Martinpäivää!

Erwartung für Weihnachten

Aurinko laskee ja valot syttyvät

Herbornin taloissa on "kiinteät" jouluvalot!

Piparkakkutaloja!

Tässä muutama tunnelmakuva Herbornin Martinimarktilta, joka ei nimestään huolimatta tarkoita martinien siemailua, vaan todennäköisesti Martinpäivän markkinoita (Saksassa Martin tai Martini), joita juhlitaan ja vietetään 10. tai 11. marraskuuta joko Martin Lutherin taikka Pyhän Martin eli Martinus Toursilaisen kunniaksi ympäri Saksaa. 

Etkö ole kuullut moisesta? No ei se mitään, en minäkään, ja tuskin kovin moni muukaan; täällä paikalliset sanoivat, että "taas jonkun pyhimyksen mukaan nimetty tekosyy markkinoille"! Onhan tälläkin juhlalla perinteensä ja perintönsä, en vähättele. 

Joka tapauksessa valo alkavan pimeyden keskellä on tervetullut näky kaikille, ja näissä tunnelmissa aloin odottaa jo malttamattomasti kuun lopulla alkavia joulumarkkinoita! Löysin sisältäni siis joulu(valo)ihmisen, ja näillä nurkilla varmasti näyttää tunnelmalliselta kuukauden sisään,  Gießenissä näkyi jo joulukojuja pystytettävän. Toivottavasti saadaan vielä ripaus lunta maustamaan näkymiä, jotka tuoksuvat huumaavasti sokeroiduilta manteleilta, paahdetuilta kastanjoilta, piparkakuilta, hehkuviiniltä ja punssilta - jo nyt!

Von Zeit zu Zeit

Ainakin kuvabloggaajat tunnistanevat kuvahaasteet, joissa kuvataan annetun teeman mukaan asioita, välillä päivittäin, joskus viikoittain tai kuukausittain. Kuukausihaaste on hauska luonnon kuvaamisessa, koska siinä huomaa hienosti ajan kulun.

Tässä osallisuuteni vuodenaikakuvaukseen siinä mielessä, että vaikka Dianaburgille pääsee monelta suunnalta, juuri tätä reittiä kuljimme ensimmäisen kerran huhtikuussa hieman muuton jälkeen, ja toisen kerran viime viikonloppuna, aikaa välillä reilu puoli vuotta. Näin muuttu metsä ja maisema eräässä risteyksessä kevään ja syksyn välillä.

Huhtikuussa 2014

Marraskuussa 2014

Huhtikuussa keli oli lämmin, paikoin jo kuuma, ja ratsastajat olivat odottamassa tuolla kukkulan päällä metsästysmajan luona, lisää tuosta retkestä kirjoittelin mm. täällä. Nyt marraskuussa keli oli yllättävän lämmin, metsissä on ihmeen paljon vielä lehtiä puissa, ja ponit tulivat vastaan vähän aiemmin, mikä tarkoitti, että saimme syödä eväät rauhassa majan luona. Mukava kohde, joka kerta.

(Miehen housut on näköjään lempparit, pesty onneksi välissä useamman kerran.)

Das Wurmloch

Sisältää juonipaljastuksia, käyttäydy sen mukaisesti. En ota vastuuta, jos vaikutan elokuvakokemukseesi. Tai maailmankatsomukseesi.

Tänään olen väsynyt. Olen koko yön kuumeisena houraillut suhteellisuusteorian ja madonreikien saloja. Olen tökkinyt kirjoja kirjahyllyn takaa ja nähnyt vaikka minkälaisia vortexeja. Etsinyt perhosia ja mehiläisiä. Syynä näihin uniin on (kuume ja flunssa) eilinen retkemme Kinopolikseen katsomaan elokuvaa nimeltä Interstellar.

En ole skifielokuvien suurin ystävä siitä yksinkertaisesta syystä, etten vain ymmärrä suurinta osaa asioista. Minulle kaikella pitää olla järkeenkäyvä selitys. En usko elämään maapallon ulkopuolella, joten en ole koskaan ottanut aikamatkailua, madonreikiä ja toisia ulottuvuuksia millään tapaa todesta. Itseasiassa tarkemmin ajateltuna noilla kahdella asialla ei edes ole mitään tekemistä toistensa kanssa, olen siis jokseenkin tyhmä. Ehkä olen ollut myös hieman ahdasmielinen. Näin nyt vaan on - ehkä juuri siksi, ettei oman pääni avaruus riitä asian ymmärtämiseen. No, ehkä aihe vaatii vähän perehtymistäkin.

Mutta päätimme silti siis lähteä katsomaan aihetta jokseenkin liippaavaa elokuvaa. Oikeastaan se vaan sattui olemaan OV-esityksessä, eli alkuperäisversiona, siis ilman dubbausta. Nähdäkseen näitä (englanninkielisiä) elokuvia, meidän pitää ajaa parikymmentä minuuttia Gießeniin, yliopistokaupunkiin, missä on paljon kansainvälisiä opiskelijoita, siis myös kysyntää alkuperäisversioille. Lähikylissämme on toki myös teatterit, mutta OV-näytöksiä ei ole ohjelmistoissa. Tämä näytös olikin loppuunmyyty, ja sali täynnä - myös paikallisia - kaikki eivät täällä enää kannata dubbausta, onneksi. En voi itse ymmärtää, ettei joku "tiedä" miltä bondit ja batmanit kuulostavat oikeasti. Tai ehkä heillä on vaan saksalaiset serkut..? Kuitenkin ilahduttavaa, koska tämä enteilee, että saatamme nähdä muitakin uutuuksia ymmärrettävällä kielellä. Anteeksi kielivammaisuutemme. Mutta palaan siihen kohta.

Oli muuten miellyttävä kokemus, elokuvissa käynti. Harrastimme sitä toki Kotimaassakin melko ahkerasti ja elokuvia katsellaan kotonakin paljon. Mutta nyt täytyy antaa saksalaisille suuri papukaijamerkki. Gießenin Kinopolis on vasta vuoden vanha laitos, joten kaikki oli todella siistiä ja penkit ihan supermukavat. Liput voi varata ja ostaa netissä, ja ne tulevat suoraan puhelimeen. Paikan päällä voi toki ostaa ja tulostaa lippuja, mutta QR-koodi valmiina puhelimessa nopeuttaa asiaa huimasti, varsinkin kun liput tarkistetaan kollektiivisesti ennen salialueelle pääsemistä - ja parkkilipunkin saa kuitattua samalla. Poppareita ja muita herkkuja on tarjolla kallis ja rajattu valikoima (omien tuonti "kielletty"), mutta hei, poppareita saa oletuksena makeana (muista pyyttää salzig!!), ja juomavalikoima kattaa limujen, mehujen ja vesien lisäksi oluen, viinin ja limuviinat! No, tästä koituukin sitten yksi miinus kokemukseen: oluthan tunnetusti pissattaa, joten koko elokuvan ajan joku oli matkalla vessaan. Onneksi sali oli rakennettu niin jyrkästi nousevaksi, ettei edessä olevien rivien ihmisiä ja puuhailuja näe juuri laisinkaan. Muutoin en ole tavannut hiljaisempaa ja kohteliaampaa yleisöä kuin eiliset seuralaisemme.

No, sitten takaisin elokuvaan. En tarkoita tehdä mitään arvostelua Interstellarista, mutta saihan se ajatuksia liikkeelle. Ensinnäkin, älä sano ei aiheille, jotka eivät ole ihan oman sydämen lähellä. Tämä oli ihan opettava kokemus, vaikka teoriat tuskin olivat vedenpitäviä, vai pitäisikö tässä kohtaa sanoa vaikkapa painovoimanpitäviä. Enpä olisi ehkä telkkarista jaksanut katsoa tätä - tämä elokuva on ehdottomasti suuren valkokankaan kamaa!! Avaruus on komean näköinen paikka, ja elokuvan kuvauspaikat (lavasteet) huikeat. Ja palatakseni tähän kielipolitiikkaan - en olisi ymmärtänyt elokuvaa edes suomeksi tekstitettynä kokonaisuudessaan, silkan aihepiirin takia. Ymmärsimme elokuvan siis aivan riittävän hyvin ilman tekstejä. Ainoa miinus tekstityksen puuttumisesta tuli siinä kohtaa kun musiikki ja äänitehosteet hukuttivat puheen, minä kun en ole tottunut lukemaan huulilta englanniksi (varsinkin jos joku ehkä kuolee, tai ollaan tärisevässä avaruusvempaimessa). Mutta elokuvasta sai kyllä huomattavasti enemmän irti, kun ei tarvitse toisella silmällä lukea tekstejä! Suosittelen kokeilemaan. (Sanoo ihminen joka ei voi katsoa suomenkielisiä elokuvia, koska ei ymmärrä puhuttua kieltä. Ymmärrättekö te vaikkapa lasten elokuvia, suomeksi puhuttuja? Minusta ne on paikoin äärimmäisen vaikeasti ja epäselvästi lausuttuja. Tai kiljuttuja, mölyttyjä jne..).

Elokuva oli pitkä ja vaikuttava, vaikken kaikkea tuota teoriaosaa ymmärtänytkään (millään kielellä), ja onneksi kaikki asiat saivat ratkaisunsa - mikään ei ärsytä enempää kuin se, että katsot elokuvaa kaksi ja puoli tuntia, ja mikään ei lopussa selviä tai selity! Eikä siellä avaruudessa ja uusissa ulottuvuuksissa ihan koko aikaa oltu. 

Ja sitten se moraalinen opetus, johon voin ottaa kantaa. Seuraa siis omia mielipiteitäni ja havaintojani. Ja yllätän itseni juttelemalla tällaisia ääneen. Elokuva lähtee tilanteesta, jossa maapallo on loppunsa ja ihmiskunta nälkäkuoleman partaalla - teknologia kyllä toimii, mutta mitä sillä tekee, jos kasvilaji toisensa jälkeen kuolee, ja maailmasta loppuu eläinten ja ihmisten ravinto. Näitä maailmanloppu- ja katastrofielokuvia on toki joka lähtöön. Mutta näitä nyt jonkun verran katselleena, ja eilisen (+ yöllisen hourailuni) perusteella lähden tarjoamaan kahta vaihtoehtoa, täysin fiktiiviseen viihteeseen liittyen: 

1) Zombielokuvat eivät ehkä ole kaukana todellisuudesta, (veri)mässäily sikseen: jostain kehittyy tauteja, joille emme enää voi mitään. Mielen sairaudet ovat surullinen ja selvittämätön asia, jonka kanssa yhä useampi joutuu selviämään, tai kärsimään. Näistä ja erityisesti näiden seurauksista luemme valitettavasti jo nyt jatkuvasti uutisia. Toinen "zombityyppi" saattaa syntyä elokuvien tapaan viruksista, jotka lähtevät pian suoraan sanoen räpylästä. Onhan näin tapahtunut jo monta kertaa ihmishistoriassa. Se mitä olemme geeneille ja viruksille tehneet lääkkeiden ja manipuloinnin kautta, saattaa osua omaan nilkkaan. No, kukin valitkoon kantansa, tai olkoon valitsematta, mutta tulipa vaan itselleni mieleen. Enkä tarkoita vähätellä tai loukata minkäänlaisia sairauksia tai elämäntilanteita tässä valitsemillani sanoilla.

2) Maailmanlopputeoriat voivat pitää paikkansa, ellemme vähän mieti mitä teemme. Uutisetkin sen kertovat, tuhoamme omaa elinympäristöämme, toisinaan täysin tietämättämme, mutta yleensä todella tietoisilla ja itsekkäillä valinnoilla. Tässä toki politiikka ja vähän suuremmat yhteisöt napsahtavat kuvioon, mutta siitä pysyn kaukana. 

Jostain syystä olen aina tarkkaillut sitä, onko vielä hyönteisiä, perhosia, lintuja. Jos ne katoavat, on jokin pielessä. Pienet asiat johtavat suuriin, perhosefekti. Ehkä sittenkin uskon johonkin teoriaan!? Onhan tästäkin tehty monia elokuvia. Tuli mieleen vaikkapa elokuva The Happening. No joo, höpöhöpöä ja viihdettä. Mutta tässä taustalla on asia, johon minä voin vaikuttaa omassa mikrokosmoksessani: ötökät saavat tulla meidän pihaan, ja hämähäkit saavat laittaa verkkonsa tänne. Kasvatan kukkia, myös luonnonkukkia ja kasveja, joiden perässä tulevat kaikenmaailman pörriäiset ja perhoset. Joskus ne tekevät tuhoa, ja suututtaa, mutta jos niitä ei ole, eikä tule, jotain muutakin katoaa pian. Myrkyillä en aja tuholaisia pois, vaan luonnon keinoin: naapurikasveilla voi ajaa pois ei-toivotut vieraat, ja nokkosella voi häätää tuholaisia samalla kuin lannoittaa toivottua kasvia. Tätä kaikkea voi laajentaa ja soveltaa vaikka ostoksilla käyntiinsä; miten ja minne menen, mitä ja mistä ostan. Kaikki hokevat, että kannata kotimaista, paikallista, lähituottajaa. Kyllä, teen ja aion edelleen, siinä määrin kuin pystyn. Ja toivottavasti pelastan samalla pari työpaikkaakin. Enemmänkin voisin tehdä, mutta olen vasta heräävä tiedostaja. Marketistakin saa paikallista, kunhan ei mene lankaan. Täällä kuohuttaa tällä hetkellä mainoskikat, joissa toimittaja väittää toimittavansa paikallista, joka on oikeasti roudattu toiselta puolelta Saksaa.. 

Perhoset (metsät, kalat, kasvit, eläimet, lista on loputon) ovat vähentyneet ja kadonneet entisistä paikoistaan. Palautetaan sudet ja tasapaino takaisin luontoon, kuten viime aikoina levinnyt huikea video How wolves change rivers kertoo. Rakennetaan Jarin ja Karin tapaan pönttö, ohjeet vaikkapa täällä. Myös hyönteisille. Sehän on niin trendikästäkin.

Ja loppuun kunnon Hollywood-spektaakkelin tyyliin itkettävät lopputekstit Dylan Thomasin sanoin:

Do not go gentle into that good night 

-- 

rage, rage against that dying of the light..

Trailerin ja koko runon voi katsella ja lukea vaikka täältä. Ihan ite keksin tämän jutun ja omat on mielipiteeni, kaikki linkit löytyi netistä; kukaan ei oo sponssannut. Paitsi Mies, joka maksoi liput ja popparit. Hän ei ota kantaa asiaan.

Na, endlich!

Jos muuttaa a) Saksaan b) vuonna 1920 rakennettuun taloon, ei voi odottaa kuin mielenkiintoisia yllätyksiä. PikkuKartano oli onneksi remontoitu ennen meidän muuttoamme, kylpyhuoneet ovat uudet, kaikki pinnat olivat käytännössä kunnossa, keittiöstäkin löytyi kalusteet, vaikka se ei täällä ole aina vakio laisinkaan. Päätimme kuitenkin ostaa uuden lieden ja uunin, koska edellinen setti ei näyttänyt ihan tämän vuosituhannen mallilta, ja jääkaappi oli ostettava myös. Muutoin siis ihan asuttavaa, kun sai omat kalusteet sisälle, ja niillä mentiinkin tämä ensimmäinen puoli vuotta. 

Ilmeisesti paikalliset sisään muuttaessaan tuunaavat täällä kaiken uuteen uskoon, kuulimme että myös kylpyhuoneet ja keittiöt laitetaan täysin uusiksi joka muuton yhteydessä. No, meillä ei vuokralaisina ollut ihan moista intoa, kunhan täällä voi asua. Vuokranantajamme on todella reilu ja sanoi, että saamme tehdä mitä ikinä haluamme, mikä on enemmän kuin anteliasta; toiset määräävät joka ikisestä asiasta satasivuisessa vuokrasopimuksessa (mm. mihin saa porata reiän, milloin ja kuinka kauan pitää tuulettaa, mitkä kaikki piha- ja katutyöt ovat asukkaan vastuulla..). Päätimme siis, että maalataan seiniä, katsotaan mikä kaluste sijoittuu minne, ja ihmetellään sitten, millaista täällä on.

Seuraa yleistys, perustuen vanhempaan väestöön: täällä somistetaan taloa, sisustamisen sijaan. Pitsiverhoja, kaikkea niknäkkiä mieluiten oranssin ja keltaisen sävyisenä, on kaitaliinaa, tabletteja, tuikkuja ja pikkuesineitä aivan mistä aiheesta vain: kärpässieni, tonttu, kana ja sen munat, päivänkakkara.. Ja lidlit, aldit ja muut tuottavat omat (halpa)versionsa kaikesta mahdollisesta, oli sitten vuorossa virkatut eläimet, oktoberfest tai tanssivat porot. Viikon aikana tulee kolme - neljä kertaa paikalliset mainokset postin mukana, ja joka ikisellä kaupalla on samaan aikaan samat jutut myynnissä, senkun valitsee, mistä ja millä hinnalla asian haluaa hankkia. Täällä kaikkea lisätään ja vaihdellaan kauden mukaan, joskus parin viikon välein - tiesittekö että vessapaperille on olemassa omia taloja? Pelkään joulua nähtyäni erään bauhaus-tyyppisen liikkeen joulusomisteet, hetken luulin olevani joulukoristemessuilla, ja paniikissa huhuilin Miehen perään eksyttyäni kuusien, kelkkojen ja joulupallojen loputtomaan, värikoodattuun maailmaan..

Väreistä puheenollen: täällä ei seinämaaleja juurikaan sävytetä ostotilanteessa, vaan hyllyt notkuvat valmiita (niitä keltaisia ja oransseja) sävyjä: apricot, blutorange, curry tai happy weekend.. Meidän maalimme on muuten Schöner Wohnen -lehden valkoinen, ei siis mikä tahansa valkoinen..! :)

"Sisustaminen" on täällä siis suosittua, kauppoja koriste-esineistä kalusteisiin löytyy joka kylästä, ja kodin tuunaaminen on tehty todella helpoksi, varsinkin jos EdellisetAsukkaat ovat jättäneet yllätyksiä nurkkiin lojumaan. Okei, päätin säilyttää verannan ja vessojen pitsiverhot, koska ne itseasiassa toimivat, vaikka ovatkin vähän hempeät. Mutta risukanoja ja posliinimunia en asettele ikkunalaudalle. (Pidän pöllöt, maatuskat ja valkoiset kivet. Ne on minun.)

Aiempia tuunauksiamme ja yllätystavaroiden kuvia löytyy mm. täältä ja täältä, ja alkuperäisiä (myynti)kuvia täältä. Keltaista ja mintunvihreää on siis viljelty laajalti, ja tuo ihana kellertävä puunsävy toistuu kaikissa mahdollisissa vivahteissaan ympäri taloa. Jos oikeasti omistaisimme tämän ihanan talon, niin kaikki materiaalit menisivät todennäköisesti vaihtoon, mutta parin vuoden (?) takia emme lähde upottamaan omia rahojamme liikaa asioihin, jotka seuraavat vuokralaiset kuitenkin laittavat taas uuteen uskoon. PikkuKartano on myös persoonallinen vanha talo, jolla pitää olla luonteensa ja se saa näkyä (vaikka tästä saisi kyllä täysremontilla aivan upean, mutta en edes ala haaveilla moisesta, ellei tästä tule pysyvää majapaikkaa meille). 

Tässä nyt joka tapauksessa kuvien kautta alakerran (=olohuone ja ruokailuhuone eli sali, kun kerran on tilaa ja varaa antaa moisia nimiä!) muutos hieman siedettävämpään asuun! Ja nyt se on viimein valmis, nyt en enää tuunaa (hetkeen) mitään.

Tästä lähdetään liikkeelle: koho(kuvio)tapetit, reikiä, muovimatto, muoviset listat, kattolista joka on oikeasti jalkalistaa, sähköjohdot suoraan katosta, jossa jotain mystistä muovipanelia, verhokiskojen suojapaneli - kolmesta erivärisestä osasta..

Ihanaa valoa tulvii kuitenkin koko alakertaan, ja tilaa on!

Tämän vieressä telkkarin katselu oli vähintäänkin häiritsevää.. Miksi se edellinen päätti
laittaa juuri tätä tapettia, täysin irrationaalisesti sinne tänne, välillä kolme vuotaa vierekkäin,
välillä joka toisena yksivärisen kanssa.. Ja kohdisti vielä kaikki kolme samalla tavalla.

Huomaa pyöreät nurkat! Ei oikeastaan tullut mieleenkään alkaa repiä tapettia irti,
mikä ehkä olisi vaikkapa tässä nurkassa ollut ainoa oikea tapa toimia, pelotti, mitä alta löytyisi
- pakkelia pahimpiin kohtiin, ja maalipurkit auki!

Yläkerran maalaamisesta opittua
- peitä ensin vahvanväriset kuviot! Ihan kiva, olisko tää tässä? 

Maalarin apulainen on aina lähellä!

Ja jo on korva ja kylki valkoinen.. Maalia myös maistettiin
ja seinistä löytyy tummia karvatuppoja edelleenkin..
Der Koira war hier!

No jaa, jossain vaiheessa kaveria alkoi jo hyydyttää jatkuva maalaaminen..

"Mitä ihmettä sä nyt meinaat, suojapapereita ei saa repiä, maalia ei saa syödä -- eikö sohvallakaan saa enää olla?"

Kuten saatoin muutamassa aiemmassa postauksessa valitella, en enää koskaan halua maalata näin isoa alaa yhdellä kertaa, ja vielä kaikkien kalusteiden keskellä. Toisaalta oli lohduttavaa, että katon rajassa roikkuessani alla oli pehmeä sohva (jonka selkänojalla tasapainoilin maalien ja telojen kanssa). Koiruus seurasi kiipeilyäni tarkasti, ja huokaisi kirjaimellisesti helpotuksesta joka kerta kun laskeuduin taas lattiatasoon.

"Ruokailusali" näyttää väljältä, pitäisi olla suurempi pöytä!
Päätyikkunaan tuli verhot, koska siitä näkyy suoraan naapurin parvekkeelle.
Pitkän sivun ikkunoissa on sonnenschutzrollot eli aurinkosuojaverhot, kuten etelässä;
kesällä niillä saa pidettyä talon viileänä, ja illalla ne lasketaan alas, ettei kukaan näe sisään..

Ja asuinkerroksemme on puoli kerrosta maantasoa korkeammalla, omppupuiden suojassa,
kadulta ei näe sisään kuin kattolamppujen verran

Olohuoneesta saliin, ehkä edessä vielä tyynyjen tuunausta..

Olohuone sai uudet verhot, muuta siellä ei maalauksen lisäksi tapahtunutkaan.
Nojatuoli on Koiran valtaistuin. Se siirtyy kyllä seuraavaksi yläkertaan
minun lukunurkkaukseen, Koira vaan ei tiedä sitä vielä..

Jaa, on se parempi kontrasti kasveillekin!

Vanha talo, aina riittää tekemistä, tapetin päälle maalaaminen sai osan vuodista repsottamaan, mutta peittyipähän pahimmat reiät. Jokaisella telan rullauksella huoneisiin tulvi kuitenkin raikkautta - olihan tuo keltainen ihanan aurinkoinen sävy, mutta jotenkin pohjolan tyttö kaipaa valkoista tasapainoa. Vaikka tässä nyt on maalattu ylä- ja alakerta molemmat valkoisiksi, emme me aina näin värittömiä (tai mustavalkoisia) ole, mutta oli helpompaa laittaa kaikki vaaleaksi, ja jos jostain syystä pääsen unohtamaan, millaista hommaa tämä maalin kanssa läträäminen on niin tehosteseiniä on nyt helppo lähteä lisäilemään, jos jatkoaikaa asumiseen tulee.. Pääasia oli saada kaikki nurkat siivottua, ja PikkuKartano julistettua valmiiksi. Ja ihan kuin olisi tullut pari neliötä lisää joka huoneeseen.

Inkiväärikin tykkää