Das Winterwunderland

Meidän pyhään laaksoon on satanut lunta, eikä vain vähän, vaan ihan oikeasti! Ihanaa! Tämä on enemmän kuin mitä uskalsin toivoa, ja kaupan päälle ihana parin asteen pakkaskeli, jota aurinko ihanasti lämmittää, varpusten sirkutus pensasaidoissa ja yksi onnesta puhiseva Koira!

Pihalla on käynyt vieraita

Ruusujen kukinta loppui vihdoin

Naapurin koristeomput

Vihertirriäinen (Mies nimesi)

Lumityöt on tehty. Voidaanko jo mennä?

No mennään!

Kivaaa!!!

Uskomatonta, miten iloiseksi voi lumesta tulla! Kauaa tämä ilo ei kestä, pian se muuttuu loskaksi, ja kaikki tiet suolataan täällä kuolleeksi mereksi, ja meidänkin ostoslistalle joutuu pakosti suola, koska katu on pidettävä talon kohdalta auki, ettei kellekään satu mitään. Mutta niin kauan kuin tätä ihanaa valkoista ja kylmää puuteria on maassa, me Koiran kanssa kierimme siinä onnellisina!

Weihnachtswünsche!

Ella Fitzgerald - The Christmas Song

Kuulemani mukaan saksalaisessa joulupöydässä on melko vaihtelevasti ja hyvin erilaisia joulu"herkkuja". Aattona syödään makkaraa ja perunasalaattia, koska kenenkään ei haluta joutuvan seisomaan koko iltaa keittiössä - oikein hyvä ajatus! Joulupäivän ruokalistalla taas on perheestä ja perinteestä liittyen mitä vain, juhlaruokaa kuitenkin.

Kinkku ei oikeastaan meidän tuntemassa jouluisessa muodossaan kuulu saksalaiseen pöytään, ellei perheessä ole suomalais(pohjoismaalais)verta. Yleisin pääruoka on ente (ankka) tai gans (hanhi). Tämä selittää, miksi eräs naapurimme on kasvattunut monikymmenpäisiä ankka- ja hanhilaumoja pihallaan, ja hetki sitten suuri osa katosi jonnekin.. Täytynee käydä hyvästelemässä viimeiset vaappujat tällä viikolla, ovatpa ainakin oikeaa luomua ja vapaata vaappujaa! Kalkkunat ja kanat katosivat jo viikkoja sitten, tosin kalkkunoita ei ole ikävä - niiden kalkatus ja pörhistely alkoi jo ottaa päähän, kun Koiran kanssa monta kertaa päivässä kävelemme ohi.

Pari kamalampaa pääruokaa valmistuu joissakin kodeissa tänäkin jouluna: karpfen (karppi) valmistetaan hauduttamalla, sitä valellaan etikalla, jolloin se muuttuu sinertäväksi, ja kylkeen piparjuurta ja kermavaahtoa. Jos on enemmän lihaihmisiä niin tarjolla olisi myös kesselfleischia (suolavedessä keitettyjä sianpaloja), sisältäen sisälmyksiä, kärsiä, korvia ja niin edespäin, mitä metzgereilta nyt on saanut.. 

Maistuuko? :)

Jälkiruokapöydässä on varmaan sitten noiden pääruokienkin edestä herkkuja, kaupassa näyttää suosituimpia olevan erilaiset päällystetyt ja kuorrutetut lebkuchenit (piparkakku) ja marsipaani"pullat", marzipanstollen. Meidän perhe ihastui pari vuotta sitten panettoneen, siihen italiailaiseen rusinakakkuun, niitä löytyy (vain - harmi!) jättikoossa.

Meillä ei ole listalla muuta perinteistä tänä vuonna kuin pipareita ja glögiä - vielä on vähän jäljellä glögitiivistettä viime joululta. Glögi hakkaa mielestämme glühweinin mennen tullen (mutta emme toki sano ei mukilliselle!). Joulukoristeidenkin kanssa pidin karsittua linjaa, vaikka paikallisten pihojen ja ikkunalautojen hienovarainen tutkiminen asetti omat paineensa.. Rakensin vain lomilta raahatuista kivistä, lenkeillä kerätyistä kävyistä, heräteostoslyhdystä ja ystävän huovuttamista tontuista pienen jouluasetelman. Aiemmin itämään lähteneet tulppaanit pääsivät myös sisään ruukkuun, ja pienet vihreät sarvet puskevat jo mullan läpi, taitaa tosin mennä vuodenvaihteeseen, että ne kukkivat, mutta siitä onkin hyvä jatkaa kevättä kohti!

Rauhallista ja maukasta joulua sekä mainiointa vuoden vaihdetta; nauttikaa pitkistä pyhistä, älkää hössöttäkö, mutta muistakaa rakkaitanne sanoin ja teoin! Ensi vuoteen!

Die Einhundert

Tämä on sadas teksti, jonka kirjoitan Saksan alkeisiin. Tuntuu hassulta, että olen tehnyt jotain näin paljon - sata kappaletta. Sata namia, sata lintua, sata euroa - tuntuu paljolta. Nämä ovat olleet vähän kuin kirjeitä kotiin, "täällä voidaan hyvin, kävimme vähän katselemassa nähtävyyksiä". Vähän se idea tässä olikin - vaikka kirjoitan kirjeitä ihan henkilökohtaiseen lukemiseenkin - kertoa, miten täällä menee. On ollut mukavaa, että teitä lukijoitakin on ollut, moni varmaan tuntee minut, mutta luulen että teitä on siellä jokunen uusikin, kiitos kun olet tullut lukemaan juttujani!

Valokuvien ottaminen on ollut tapani tehdä yksittäinen postaus. Pidän itse valokuvista, ja blogeista, joissa on paljon kuvia. Rakastan toki lukemista, mutta kuvan avulla kertoo niin paljon. Ja tavallaan tämä on myös kuvapäiväkirja itselleni siitä, missä on tullut käytyä, mitä tehtyä ja ajateltua. Olen ottanut täällä Saksanmaalla ollessani ainakin 4000 valokuvaa, 2300 pelkästään tästä omalta kylältä ja lähialueita. Niistä parhaat tai kertovimmat ovat päätyneet tänne. Pitäisi varmaan tehdä kuvakirjoja, jotta parhaat muistot olisivat käsillä aina.

Blogin nimeksi tuli viime keväänä Saksan alkeita. Kuvaamaan kaikkea sitä, mitä tulee vastaan, joutuu opettelemaan ja oppimaan, kun muuttaa toiseen paikkaan. Ulkomaille muutto ei ehkä ole se pääasia, vaan että elämässä tapahtuu jotain uutta, sellaista, mitä ei ehkä suunniteltu. Pari vuotta sitten muistan miettineeni, että tässäkö "susirajalla" asutaan, kierretään samoja kortteleita, Sinä siinä, Minä tässä, ja koira jaloissa lämmittämässä. Ei siinä ollut mitään vikaa, tuli vain ensi kerran eläessä sellainen tunne, ettei ole mitään suunnitelmaa siitä eteenpäin, koska kaikki aiemmin suunniteltu oli nyt siinä ja "valmiina".

Ja sitten pakattiinkin se elämä niihin muutamiin laatikkoihin ja tultiin tänne. Kuin uuden kielen tai taidon oppiminen, mutta ei niin kuin ala-asteella, täysin alusta, vaan soveltamalla, muistelemalla vanhoja oppeja ja tutkimalla. En nyt listaa sataa uutta asiaa tai oppia, mutta muutaman:

Kieli on vaikeaa. Tai minusta on tullut vanha. Koulussa opiskelu on tietysti vähän eri asia, kun samaa ainetta tankataan viikkoja, kuukausia, vuosia putkeen. Ne saksan alkeet ovat unohtuneet, ja sanat kadonneet päästä. Tänne tullessa kävin kertaamassa aikuisopistossa taitojani, ja se oli vaikeinta, mitä olen aikoihin tehnyt! Saattoi tulla itku silmään kerran tai kaksi, ja paniikki. Aikuinen oppii eri tavalla kuin lapsi. Nyt Miehellä on yksityisopettaja, ja minä opiskelen itsekseni, koitan kuunnella radiota, katsella telkkarista saksalaisia ohjelmia, luen sanomalehtiä, ja yhtä romaaniakin koitan "lukea". Tilanteet yleensä auttavat arvaamaan, missä mennään, mitä sanotaan ja mitä tulee seuraavaksi; ymmärrän siis asian, mutta en kokonaisia lauseita sanasta sanaan. Suomi on vaikea kieli, mutta miksi näiden saksalaisten sanojen pitää olla niin pitkiä? Landschaftsschutzgebiet ei ole edes pisimmästä päästä! Ensi vuoden puolella joudun taipumaan muiden ausländerien seuraan koulun penkille.

Kasvukausi on pidempi ja lempeämpi; kevät tulee aikaisin, kesä on kuuma ja kostea, syksy pitkä ja lempeä. Talvesta en vielä tiedä.. Olen muutaman vuoden vanha harrastelijapuutarhuri, ja Kotimaassa aloitin parvekeviljelijänä ("kuiva aavikko") ja kun sain Oman Pihan, olin taivaassa - tyhjän täyttäminen on vaikeaa, mutta helpompaa kuin vanhan oppiminen ja hoitaminen. Täällä kaikki on jo "paikallaan", juurtunut syvälle, oli sitten kunnossa tai ei. Maa-aines on savista ja kovettuvaa, vaikka säät lämpimät ja kosteat - härmä on vaarana, mutta kaikki kasvaa silti kamalaa vauhtia. Parasta kuitenkin on se, että saan kasveja, joista en voi kuin unelmoida Kotimaassa! Oliivipuu, bougainvillea, isot heinät, ikikukkivat kukat, kasvit joiden nimiä en edes tiedä..! Täällä saan jopa huonekasvit pysymään hengissä! Voihan kaikkea Kotimaassakin kasvattaa, mutta talvettaminen on vaikeaa, varsinkin jos ei omista kellaria.. Kasvit ovat myös edullisempia, joten jos joku kuolee, se ei ole rahapussin loppu. Vaikkei Hausfraulla olekaan paljoa käytettävissä.

Ruoka on edullisempaa sekä kaupassa että ravintoloissa. Ulkona syömisestä on tullut viikoittainen tapa, joka ei kaada budjettia. Paikallisessa ravintolassa syö ja juo neljä henkeä neljälläkympillä! Paikallinen ruoka on tosin melko epäterveellistä, varsinkin suositut imbissit - todella suolaista ja rasvaista, ja terveyskäsitykset on erikoiset - monet naiset luulevat, että annos on terveellisempi, jos jättää kastikkeen ja proteiinin pois. Siis lautasellinen pelkkää pastaa! Miesten ruokavalio koostuu pääasiassa lihasta ja oluesta. Salaatti jätetään oman ruuan ruuaksi, siis eläimille. Onneksi isoissa kaupungeissa asiat ovat paremmin, ja hullua urheilukansaa nämä ovat myös onneksi (vaikka sielläkin on se nakkisämpylä ja olut aina kädessä). Ja kaupasta saa valtavat valikoimat luomua, paikallista ja tuoretta. Edullisesti. Hedelmiä ja marjoja nämä rakastavat! Ja kakkua!

Ulkoilumahdollisuudet ja -maastot ovat ihanat. Metsä on aina ollut rakas paikka, ja luulin ettei havumetsään kyllästy, mutta on ihanaa vaihtelua katsella lehtimetsän elämää ja muodonmuutosta. Pelkäsin, että tukehdun täällä kukkuloiden keskellä, kaukana merestä, mutta kun tuonne vuoren päälle pääsee kirkkaalla ilmalla, ja näkee pidemälle kuin osasi odottaa, tuuli tuivertaa koko kropan läpi ja puhdistaa, silloin olo on (melkein) yhtä hyvä kuin myrskyävän meren rannalla. Vuoriksi en noita kukkuloita ja mäkiä osaa edelleenkään kunnolla sanoa, mutta korkeuskäyrä ja nimet väittävät, että vuoristossa ollaan. Siis silloin kuin ei olla omassa pyhässä laaksossa omine vuodenaikoineen.

Saunakulttuuri - toisaalta samanlainen, toisaalta aivan erilainen. Ei siitä enää sen enempää. Emme ole hetkeen käyneet, mutta joulusaunaan pitäisi päästä..

Omat tavat ja tottumukset on kuitenkin sovitettava paikalliseen - mach' es, wie es die Römer machen! Jos ei ole kaikkea tuttua samassa paketissa saatavilla, niin sitten sovelletaan tai ollaan ilman. Yksinkertaiset asiat, kuten leivinjauhe, jauhot ja mausteet ovat vähän erilaisia, eri vahvuisia tai eri tavalla toimivia, juusto on rasvaisempaa, "kermaviili" on oikeastaan hapankermaa, mutta hyviä silti. Pannukakku ei kohoa, tai lehtitaikina kohoaakin aivan liikaa. Kokeilukeittiössä tässä on onneksi eletty aina. Ruohoa ei missään nimessä saa leikata sunnuntaina, ja lauantai on kirjoittamattoman säännön mukainen kadunsiivouspäivä. Jokainen siis huoltaa talonsa kohdalla olevan kadunpätkän - ja talvella tulee varmasti syyte, jos ei ole katua suolattu ja joku liukastuu! On myös ihan OK istuttaa kukkapenkkiin viikon välein uusi kukkiva kukka, ja kaivaa se kuihtunut pois. Koristeita pitää olla.

Kolmessa asiassa saksalainen on suvaitsematon ja kärsimätön: jonottaminen, autoliikenne (kaupungeissa) ja ulkomaalaisen kanssa puhuminen. Mutta jokaista vastaantulijaa tervehditään aina ja yhtä iloisesti (pienillä paikkakunnilla), ja jos maksat kaupassa tasarahalla - niitä pikkusenttejä myöden - olet kunnioitettava, säästeliäs ihminen!

Joulumarkkinat ovat juuri niin ihania kuin odotin, vaikkei tänne suunnalle olla saatu sitä pientä ripausta lunta - luistelukenttiä sentään löytyy melkein kaikilta toreilta! Kammoan postausta, johon en saa yhtään kuvaa mukaan, joten päätän tämän listaan kuvia Wetzlarin pieniltä joulumarkkinoilta. 

Talot paketoitu, ja sateilta suojaan katetulle torille

Toisella aukiolla omat menonsa

Glühweinia pienten lämpökatosten alla

Tärkein joulukoriste on itse rakennettu jouluasetelma. Tapoja ja kokoja on miljoona.

Wetzlarin Domia on vaikea nähdä miltään kulmalta kokonaisena, onneksi oli jääveistos.

Joululaulut soi ja herkkuja kannetaan pöytään, lämpimässä torimökissä on tunnelma katossa!

Kiitän kaikkia ystäviä, sukulaisia, kollegoja ja juuri Sinua siitä, että olet ollut matkassani tähän asti mukana. Olisin iloinen, jos kommentoisit ja kertoisit, mistä olet pitänyt, ja mistä haluaisit kuulla lisää. Voit kommentoida täysin anonyyminä, jos haluat, tosin olisi kivaa myös tunnistaa sinut jostain. Blogi hiljenee pikkuhiljaa loppuvuodeksi, mutta toivottavasti olet taas ensi vuonna mukana! Joulut toivotan vielä jossain välissä, siispä ihanaa jouluodotusta vielä hetkeksi!

Die Nächstenliebe

Aiheeseen oli vaikea löytää sopivaa kuvaa, mutta tämä slogan sopinee edes jotenkin aiheeseen.
"Miksi emme tee asialle mitään?"

Olen pyöritellyt tätä aihetta jo jonkin aikaa mielessäni, enkä oikein tiedä, miten lähestyisin tai käsittelisin sitä. Joulu on antamisen, välittämisen ja lähimmäisenrakkauden aikaa, ja perheen ja ystävien muistamisen lisäksi monet lahjoittavat rahaa, tavaraa, ruokaa ja aikaakin erilaisiin hyväntekeväisyyskeräyksiin, -kohteisiin ja -organisaatioihin. Viime päivinä uutiset auttavista käsistä ovat levinneet ympäri netin, ja on ollut ihanaa huomata ihmisten aktiivisuus auttamisessa. Tämä on hienoa, kunnioitettavaa ja kiitoksen ansaitsevaa toimintaa, oli teko kuinka pieni tahansa.

Minun on ollut aina vaikeaa lahjoittaa rahaa keräyksiin, oli kyseessä sitten luonnonkatastrofien uhrit, lapset kolmansissa maissa, kodittomat eläimet tai sademetsien pelastaminen. Minusta tuntuu, että lahjoituksestani liian pieni osa päätyy oikeasti sille apua tarvitsevalle. Joissain keräyksissä tosin annetaan jokin konkreettinen vastine lahjoituksesta - viltti, ruokaa, rokotus, istutetaan puu.. Nämä tuntuvat ehkä vähän konkreettisemmilta, mutta tiedän, ettei se viltti maksa 20 euroa, vaan sillä katetaan kuljetusmaksut, avustajien kulut, mahdolliset palkat ja .. en tiedä mitä kaikkea. Toki jokainen avustavissa yhteisöissä toimiva, varsinkin vapaaehtoisena aikaansa ja vaivaansa lahjoittavana, on suuren kiitoksen ansaitseva, eikä rekkoja ajeta toiselle puolelle mannerta ilmaiseksi.

Viime jouluna minulta kysyttiin monikansallisen riistovaateketjun (mitä minä siellä tein - ostin turhaa ja tyhjänpäiväistä joululahjaa!) kassalla, haluanko lahjoittaa samalla yhden euron johonkin joulukeräykseen. Kysyin kassan tytöltä, tietääkö hän paljonko siitä eurosta menee perille, taisi olla lapsille jossain maassa tuo keräys. Tyttö oli tehnyt läksynsä, ja joutui vastaamaan, ettei todennäköisesti paljoakaan. Joten jätin lahjoittamatta, ja sanoin antavani sen euron mieluummin jollekulle kaupan ulkopuolella. 

Olen osallistunut erään ystäväni järjestämään hyväntekeväisyyteen, jossa hän itse keräsi ja lähetti Filippiineille itse löytämäänsä päiväkotiin lapsille leluja, piirustustarvikkeita ja vaatteita. Tiesin antamani tavaran tai postimaksuihin tarkoitetun rahan todella menevän kokonaisuudessaan juuri tähän tarkoitukseen, ja vahvistukseksi ja kiitokseksi tästä näemme kuvia lapsista avaamassa paketteja, käyttämässä lahjoitettuja tarvikkeita ja vilkuttavan terveisensä meille. Kiitos tälle ihanalle ihmiselle, joka jaksoi operoida useita paketteja perille - toivottavasti voimme auttaa edelleenkin.

Eräs asia, joka minua myös vaivaa, on se että herkästi autamme ihmisiä, luontoa ja eläimiä muualla maailmassa ja samaan aikaan omassa maassamme on ihmisiä, joilla ei ole kotia, rahaa ruokaan, tai yhtään tuttavaa kenen kanssa jutella edes joskus. Ja erityisesti ajattelen todellisessa hädässä olevia. Niitä, joista luemme lehdistä, kun he ovat päätyneet kamalimpaan mahdolliseen ratkaisuun, olivat he sitten nuoria, äitejä, perheitä, yksinäisiä tai vanhuksia. Ja niitä, joista emme koskaan kuule mitään. Toki näihin ongelmiin tarvitaan valtion, kuntien ja yhteisöjenkin panostusta, ei vain minun ja sinun huolenkantoa.

Luin liikuttuneena muutama viikko sitten Ole Joulupukkina Seniorille - kampanjasta, jossa yksinäiselle vanhukselle voi lähettää joulukukan merkiksi välittämisestä. Tiedän monien myös paketoivan yhden ylimääräisen lelun perheille, joilla ei ole varaa ostaa lapsille joululahjoja. Facebookissa on myös monta sivustoa, joiden kautta voi löytää lähialueeltaan perheen, jolle voi lahjoittaa apua tai toivottuja joululahjoja. Joku leipoo ylimääräisiä leipiä ja jouluherkkuja vähäosaisille, toinen leikkaa ilmaiseksi hiuksia yhtenä päivänä viikossa. Se ihana tyttö Suomesta, joka tekee koruja uuden lastensairaalan avuksi, pääsi Linnan juhliin, hienoa! Arvostan näitä, ja monia muitakin tapoja auttaa ja olla vähän inhimillisempi toisille. Kunpa tällaista vain tehtäisiin muulloinkin kuin vain jouluna, tähän aikaan vuodesta on niin helppo maksaa omatunto hiljaiseksi.. Ja sisällytän itseni kaikkeen tähän, en ole toiminut (yhtään) paremmin tässä monimutkaisessa ja vaikeassa asiassa, joka surettaa minua suuresti. Ja silti toimimisen ei pitäisi olla vaikeaa, on vain vaikea aloittaa, tai auttaa oikein.

Täällä kaupungit ja ongelmat ovat hieman isompia tai laajempia, ja kauniiden rakennusten, suurien ostoskeskusten ja joulumarkkinoiden ohella näkee myös liian paljon rumia asioita: rapistuneita ja asuinkelvottomia alueita, köyhiä maahanmuuttajia, asunnottomia istumassa koko omaisuutensa vieressä kaduilla ja ovien syvennyksissä. Jokaiselle valitettavan tuttu näky isommissa kaupungeissa ympäri maailman. Joulumarkkinahumuni latistui ja unohtui toissasunnuntaina välittömästi, kun näin aivan tavallisen näköisen, siistin naisen hierovan jalkojaan lämpimiksi ostoskadun sivukujalla, muutama tyhjähkö laukullinen vaatteita, kesäkengät ja muutama takki ja viltti omaisuutenaan. Miksi tuo aivan selväjärkisen näköinen nainen, joka koitti viimeisillä avuillaan pysyä siistinä, lämpimänä (hengissä?), oli siinä kadulla? Hän ei kuulu sinne!

Saksassa on arvioiden mukaan vajaat 300 000 asunnotonta, joista noin 25 000 asuu todella kaduilla, ilman mitään vakinaista yöpaikkaa. Jonkin lukemani saksalaisen tutkimuksen mukaan näistä asunnottomista suurin osa on miehiä, mutta noin 20% naisia, ja alle 20% alaikäisiä ja nuoria. Yksi ryhmä koostuu erossa asuntonsa tai yllättäen työpaikkansa menettäneistä pienituloisista. Nuorista suuri osa on asunut ennen lasten- ja nuortenkodeissa, sijoituksessa, tai muuten vailla vanhempien olemassaoloa tai tukea, ja täysi-ikäisiksi tultuaan eivät ole löytäneet paikkaansa maailmassa. Osa taas on kenties laittomasti maahantulleita tai satunnaisesti työskenteleviä ihmisiä (artikkelissa mainitaan esim. merimiehet) ja ns. kiertolaisia.

Saksan suurissa kaupungeissa asuntojen vuokrat ovat nousseet niin nopeasti, ettei pienituloisilla ole enää varaa maksaa asunnoistaan. Tilanne lienee aivan sama Kotimaassakin. Pienituloisen perheen tai yksinelävän voi suhteeton menoerä yllättää hetkessä ikävällä tavalla. Jos ei ole ketään kenen puoleen kääntyä...

Onneksi täällä perhe on huomattavasti tiiviimpi yhteisö kuin Kotimaassa (Pohjoismaissa?). Kotona asutaan nuorena pidempään, ja jos opiskelemaan tai töihin mennään jonnekin kauemmas, koti pysyy silti usein perheen ja ystävien lähellä, ja työmatkoja ajetaan pitkältä, asutaan viikot työpaikan lähellä ja viikonlopuksi palataan Kotiin. Minua ja Miestä pidetään täällä erikoisina, kun olemme jättäneet perheemme ja ystävämme kauas Kotimaahan, ja ihmetellään, kuinka jaksamme, emmekö ikävöi Kotiin. Emme ilmeisesti tarpeeksi. Hylkäsimme omaisemme ja ystävämme. Anteeksi.

Naapureissamme asuu paljon iäkkäitä - ero suomalaisuuteen on se, että jokaisen luona käy useana päivänä viikossa perheenjäseniä, ystäviä ja erilaisten yhteisöjen tukihenkilöitä. Puutarhoja ja taloa tulee huoltamaan joku, jolloin vanhemmatkin ihmiset saavat asua kotonaan pidempään. Viereisessä mummolandiassa saa asua vilkkaassa yhteisössä omassa asunnossa tai huoneessa, ja vierailijoita käy niin paljon, että kadut ovat tukkeessa autoista harva se päivä.

En tarkoita, etteikö Kotimaassa omaiset pitäisi yhteyttä vanhuksiin - tiedän, että te rakkaat ystävät teette niin - vaan sitä että täällä ollaan perheen ja ystävien suhteen vieläkin aktiivisempia, sosiaalisempia ja muistetaan tuttuja ja naapureitakin säännöllisesti. Tehdään asioita yhdessä. Suomessa mentaliteetti vaan on erilainen, ja suurin osa on yksin joko omasta tahdostaan (jääräpäisyydestään?) tai olosuhteiden sanelemana. Miksi muutoin tarvitaan kukkalähetyksiä yksinäisille vanhuksille? Kuka käveli taas auttamatta kauppakeskuksessa maassa makaavan vanhuksen ohi marketin sisäänkäynnillä?! Tuomitsemme oudosti käyttäytyvät tai oudon näköiset ihmiset hulluiksi, juopoiksi ja narkkareiksi, ja juoksemme ohi, ainakin katsomme toiseen suuntaan. Kamalaa, katsekontakti. Tai vielä kamalampaa - se puhuu mulle! Miksi läheisyys ja lähimmäisenrakkaus on niin hemmetin vaikeaa? Siellä ja täällä.

Ja tässä löydän itseni siitä ongelmasta, jonka itse itselleni teen: kehtaanko lähestyä tuota naista (tai jotakuta muuta asunnotonta, tarpeessa olevaa), annanko vain hänelle rahaa? Vienkö hänelle ruokaa? Vaatteita? Suuttuuko hän, en kehtaa ainakaan sanoa tai kysyä mitään, vai kysynkö mitä hän haluaisi? Mitä jos hän huijaa minua, miksi meidät on tehty tai opetettu epäileväiseksi, kuka sanoi että (Kotimaan) romanialaiskerjäläiset ovat (vaan) huijareita? Miksi tämä maailma on näin epätäydellinen ja epäoikeudenmukainen? Huomaan, on helpompi kääntää selkänsä ja antaa toisen hoitaa omat ongelmansa. Koittaa unohtaa.

En osaa lahjoittaa rahaa tai lähteä vapaaehtoiseksi kaduille partioimaan. Onneksi täältä löytyy auttavia tahoja, esim. kodittomille on oma ambulanssinsa (osassa suuria kaupunkeja), erilaiset kristilliset, sitoutumattomat ja jopa yksityiset tahot ovat perustaneet erilaisia tukimuotoja, osa jakaa neuvoja ja avustuksia, osa ruokaa ja yösijoja. Minun ei siis tarvitse yksin auttaa kaikkia. 

Lähikaupastamme saa ostaa kympillä suuren ruokakassin, joka jaetaan joulun alla vähäosaisille, kassiin mahtuu täällä todella paljon ruokaa ja tarvikkeita, enemmän kuin Kotimaassa mahtuisi, hintatasosta johtuen. Kenelle ostamani kassi menee - onko sillä väliä? Ostan myös yhden koiran- ja kissanruokapurkin extraa, ja jätän ne paikallisen eläinlöytökodin keräyslaatikkoon. Tämä keräys on onneksi voimassa ympäri vuoden. 

Mutta tuo nainen siellä ostoskadulla piinaa minua joka päivä. Saman kadun tai korttelin varrelta löytyy kodittomia miehiä, jotka kerääntyvät yhteen viinapullojen kera. Heitä en osaa auttaa. Löytyy pariskuntia tai ystävyksiä, usein koirien kanssa, myös yksinäisiä nuorehkoja miehiä koirien kanssa. Heillä on sentään (karvainen)ystävä matkassa, ja näille usein annetaan kolikoita, ja olen huomannut jopa jonkinlaisia paketteja tuotavan toisille. Ihmiset täällä välittävät jonkin verran, ainakin heistä, jotka eivät näytä olevan aineista sekaisin. Lukemassani artikkelissa mainittiin, että asunnottomalle naiselle katu on hirvein kohtalo (??), koska silloin viimeinenkin oikeus ja arvo katoaa, muiden toimesta ja oletuksista ("myy(köön) itseään"!). Tuolla naisella saattaa olla vähän rahaa ruokaan, ehkä joku heittää kolikon tai kaksi, joilla ostaa muutama hetki aikaa olla lämpimässä, mutta yöllä hänellä on kylmä, koska minulla on jo päivällä kaikkine vaatteineni kylmä. Onko hänellä vielä työpaikka, siksikö hänellä oli siistit vaatteet ja kengät vierellään? Vaikka hänellä ei ole vakituista osoitetta? Saako hän nukkua yönsä rauhassa?  Onko hänellä enää yhtään ystävää?

Mitä minä teen?

Braunfels von der Weichnachtszeit

Braunfelsissa kävimme usein kesällä tutkimassa linnaa, oluella tai muuten vain kävelyllä, koska a) sinne pääsee molempien lempimutkapätkää pitkin ja b) kylä on tunnelmallinen ja kompaktin kokoinen. Teiden jäätyessä tänne ei ole asiaa, ellei omista hyviä talvirenkaita ja voimaa, koska mutkaisen ja mäkisen tien päätteeksi noustaan korkealle vuorelle linnan juurelle. Olisimme muuton aikaan saaneet vuokra-asunnon Braunfelsista, jolloin olisimme voineet ihailla linnaa olohuoneen ikkunasta joka päivä, mutta koska paikka sijaitsee keskellä ei-mitään, työmatkasta olisi tullut tuskainen, ja talviolosuhtessa kamala, plus hintataso on tässä kylässä kovempi, koska linnan ympärillä ja kylässä on paljon turismia.

Joten viikonloppuna oli viime hetkiä kavuta linnanmuurin reunaa pitkin torille toistaiseksi viimeistä kertaa. Joulukuisella Braunfelser Christnikelsmarktilla oli kohtuullisen tunnelmallista, ja kaikki pikkupuoditkin olisivat olleet auki, mutta kamalan kylmä tuuli tuiversi läpi kylän, joten kauaa en jaksanut kuvata ja kierrellä kojuja, varsinkin kun olimme juuri tulleet edellisen postin kuvaillulta retkeltä ja valmiiksi kylmissämme, vaikka suoritimmekin pienen vaatteiden vaihdon parkkipaikalla.. Onneksi huomasimme ihanan roihun loimulohta myyvällä kojulla, ja parkkeerasimme tulen ääreen syömään. Sitten kuumat omppuviinit kourassa kohti kotia lämmittelemään.

Tänä viikonloppuna markkinoilla näkyi myös Sankt Nikolaus, meidän (laihan) joulupukin näköinen pyhimys, joka jakaa lapsille pieniä lahjoja sen mukaan, ovatko he olleet kilttejä ja lukeneet rukouksensa. Joulukuun 5. ja 6. päivän välisenä yönä lapset laittavat saappaansa ulos odottamaan, ja pyhä Nikolaus käy apulaisensa Knecht Ruprechtin kanssa laittamassa saappaisiin joko lahjoja (kilteille) tai keppejä (tuhmille). Jos Knecht Ruprecht löytäisi vierailullaan tuhman lapsen, ravistelisi tämä lapsen päälle tuhkaa säkistään tai jopa antaisi keppiä! Jos oltaisiin eteläisessä Saksassa tai Itävallan puolella, Nikolauksen seurassa kulkisi kamala pirullinen hirviö Krampus, joka raahaa tuhmat lapset pesäluolaansa!! Käypä laittamassa googlen kuvahakuun krampus, niin näet kuinka hirveä tapaus on kyseessä! Kotimainen tapa jäädä ilman lahjoja kuulostaa paljon mukavammalta vaihtoehdolta, mutta parasta olla kuitenkin kiltisti!

Erään tarkistamattoman lähteen mukaan tänä viikonloppuna (6.12.) myös talojen isännät kiertelevät tarkistamassa ja kehumassa naapureidensa joulukuusia - snapsin toivossa! :)

Vasta toivotellaan mukavia juhlia, ei vielä joulua

Väenpaljoudesta huolimatta talvinen tuuli kylmetti alta aikayksikön, eli glühweinin

Jouluna Saksassa ei välttämättä käy kotona joulupukkia, ja lahjatkin jaetaan paikasta riippuen joko jouluaattona tai vasta jouluaamuna. Joulupukki kulkee täällä nimittäin nimellä Weichnachtsmann, "joulumies", ja hän eroaa hieman yleisesti tunnetusta joulupukista. Lienee kuitenkin todennäköistä, että tännekin on levinnyt kaupallinen hässäkkä, ja paksu jenkki-joulupukki tunkee itsensä piipusta sisään.. Vanhan ajan Weichnachtsmann pysyttelee piilossa ja käy yöllä jättämässä lahjat odottamaan vastaanottajiaan. Olisi mukavaa saada tämä vanhan tavan herra kiinni jossain.

Weihnachtsgrüße!

Zum Licht

Sunnuntaiaamu valkeni vaihteeksi kirpakkana ja aurinkoisena, joten tuhdin aamupalan jälkeen lähdimme hankkimaan hieman D-vitamiinia. Sitä tarvitaan, koska pieni flunssa on seurannut matkassa melkein koko viikon. Tuuli oli kylmä, mutta aurinko lämmitti ihanasti suojassa. 

Satunnaisesti ei ole ihan varmaa, onko tulossa talvi vai kevät..

Metsässä asia onneksi selviää

Totesimme jälleen kerran, että vaikka karttaohjelmat näyttävät teitä ja polkuja ristiin rastiin metsiä, ennalta valittu reitti harvoin toteutuu. Päädyimme siis keskelle villisikojen mylläämää hylättyä metsää, ja tungimme itsemme piikkipuskien läpi löytääksemme taas väljemmille reiteille, täysin kartan mukaan.

Tämä tie näkyy kartassa ihan yhtä isona kuin aiemman kuvan hiekkapäällysteisetkin..
Kohta tietä ei enää pystynyt kulkemaan pitemmälle..

Ja possut olivat tehneet myös hieman maansiirtotöitä polun pohjalla. Ei voi kuin ihmetellä ja ihailla voimaa,
joka possujen kärsässä on, kun sillä saa revittyä kaiken juurinen mullin mallin..!

Ei auttanut kuin tunkea piikkipuskien läpi, tai kiivetä pystysuoraa seinämää ylös!

Rumia kauniita kasveja löytyy vielä silti

Ja valoa!

Ja puolen tunnin lisäkierroksen ja rämpimisen jälkeen taas ihmisten (ja ponien) ilmoilla!

Retkellä ja ulkoilmassa tuli taas nälkä, eikä meillä tällä kertaa ollut eväitä mukana, joten suuntasimme kohti läheistä Braunfelsia, missä oli vain tänä viikonloppuna joulumarkkinat. Sieltä muutama kuva ja vähän legendaa paikallisista tavoista seuraavassa tarinassa.

Drei verschiedene Weichnachtsmärkte

Sunnuntaiaamuna veimme joulumarkkinakyläilijät lentokentälle, ja suuntasimme sen jälkeeen Frankfurtiin kävelylle Koiran kanssa. Kyliltä löytyi joulukojuja lähes joka aukiolta, ja tässä pieni katsaus muutamaan niistä.

Ensin kävelimme ostoskatu Zeiliä pitkin, jotta saamme pienen lämmön päälle, ja totutimme Koiruuden rauhassa ihmisiin ja lisääntyvään ihmis- ja koiravilinään. 

Zeilin kojuilla oli sunnuntaiaamuna väljää

Pukkikin vasta tutkaili omppuviinin reseptejä. Kuumaa Apfelwoita oli tarjolla, tietysti kun Frankfurtissa ollaan.

Tunnelma oli hieman syksyisempi kuin ihan jouluinen,
kaupungin lämmössä puissa oli vielä lehtiä..

Suuntasimme Zeilin jälkeen kohti Römerbergiä ja siellä tungosta alkoi olla jo kunnolla. Japanilaisturistijoukkioita, Omia ja Opia (mummoja ja pappoja), sekä edellisillan jalkapallo-ottelun faneja juomalauluineen. Tungosta oli oikeastaan niin paljon, että jouduimme jakaantumaan kahteen joukkueseen ja tekemään treffit Eisenerstegille joen rantaan - minä lähdin kuvamaan ja Mies Koiran kanssa hiljaisempaa reunaa pitkin seuraamista harjoitellen. Täällä koirat ovat tuttu näky markkinoilla ja kahviloissa, ja toivomme että meidän epelistäkin saadaan jonain päivänä seuraa kahville muuallekin kuin terassille.

Saisiko olla pannukakkuja - hollantilaisia tosin?

..tai Lebkuchen, saksalainen piparkakku?

Tungosta jo aikaisin, mahtuukohan tänne illalla ollenkaan?

Valtava karusellikin oli tungettu aukiolle - jossain lienee myös luistinrata..

Takakujilla oi hiljaisempaa

Suomen taannoisen tasa-arvoisen avioliittolain lopputuloksen kunniaksi vielä muutama kuva Friedrich-Stoltze-Platzilta, missä pieni aukio täyttyy pinkein somistein tuunatuista kojuista, tunnelma on rauhallisempi kuin Römerbergin jättimarkkinoilla, hieman glitterimpi, ja ehkä jopa lämpimämpi. Rosa Weichnacht on kaikille avoin joulutori, jossa näytteilleasettajat edustavat tai tukevat seksuaalivähemmistöjä. Missään ei tietenkään toitoteta asiaa, ja kaikki ovat tervetulleita, ja paikalla olikin paljon perheitä, pariskuntia ja tarjonta oli hieman fiinimpää, paljon kasvisruokaa, loimulohta, käsintehtyä suklaata, paikalta löytyi myös lämmitetty vessa ja drinkkibaari. Koiruudesta iloittiin myös muutamalla kojulla suurin ylistksin!

Afterskimäistä tunnelmaa jopa!

Keittolautasellisten, oluen ja glühweinin jälkeen viikonloppu alkoi jo painaa koko perhettä, joten pakenimme paikalle hiipivää kylmyyttä karkuun kohti autoa ja kotia. Olihan tässä retkiä ja markkinoita kerrakseen, no ehkä ainakin ensi viikonloppuun asti tarpeeksi!