Die verlassene Welt

Grube Fortuna -kaivosaluetta ympäröivällä ulkoilureitillä (jolla ulkoilmme usein, koska se löytyy seuraavasta kylästä) törmää vanhoihin kaivoksen (maanpäällisiin) rakennuksiin, joita ei museoalueelta huomaa, ellei jaksa kiivetä ravintolan takaa melko tiukkaa mäkeä ylös. Jos näin käy, se tapahtuu useimmiten maha ravintolan antimista pullollaan, joten henkeä saa haukkoa lähinnä ponnistuksesta, ei ihmetyksestä, joka saattaa mennä helposti ohi.. 

Aitojen ja metsän takaa siintää pieni pala unohdettua ja pian kadotettua maailmaa, joka on yli sata vuotta vanha ja täynnä tarinoita ja historiaa. Yhtä vanhoista sisäänkäynneistä ei enää edes huomaa, ellei jää ihmettelemään rakennuksien takana olevaa "rotkoa"..

Ovet on muurattu kiinni, harvat ikkunat pommitettu kivin rikki, mutta tiili kestänee vielä muutaman ajan, ennen kuin maa ottaa sen taas takaisin kiertokulkuunsa.

Maailma menee eteenpäin, ja ihmisiltä jää paljon jälkeensä, yleensä enemmän roskaa ja rumaa, mutta tässä tapauksessa myös kaunista. Täällä ei enää kulje kuin satunnainen retkeilijä, kauriit ja.. susi. Alueella on tehty havaintoja, riistakameraankin on tallentunut sudenkaltaisen koiraeläimen hahmo, ja paikallisradiossa varoitellaan mahdollisista vahingoista. 

Tähän jo kuuluisaksi tulleeseen suteen emme törmänneet, mutta eräisiin toisiin kyllä, ja toisaalla; siitä lisää seuraavalla kerralla!

Nie endender Sommer

Air - Ce matin-là

Kotimaassa koulut loppuvat ja kesälomat alkavat, ja joka vuosi tämä toukokuun loppu on ihana, pikkuisen haikea hetki minulle, jostain selittämättömäästä syystä. Koulussa kun en ole ollut aikoihin, enkä edes kenenkään päätääjäisissa tai lakkiaisissa. Mutta se ihana tunne vapauden alusta, ja kavereiden hyvästelystä pariksi kuukaudeksi, suvivirren sävelet ja kakkukahvit - ne tulevat joka vuosi mieleen! 

Täällä on jo täysi kesä, ja minun käy paikallisia lapsia sääliksi - he joutuvat hikoilemaan koulun penkeillä vielä ainakin kuukauden, jos toisenkin, ennen lomia! Raukkaparat.. koko kesä koulussa. Meidän kylillä lomat alkavat vasta heinäkuun paremmalla puolella. Mieli kaipaa luokkahuoneista pelloille, keltaiseen valoon, lämpöön, heinän tuoksuun.. 

Yksi kaikkien aikojen lempielokuviani on Virgin Suicides, ja sieltä ylläolevan kappaleen ihana kohtaus, jossa tytöt viilettävät niityillä.. Tässä viikonlopuksi lisää niittykuvia - ihanaa kesälomaa kaikille (nuorille) sieluille, alkoivat lomanne jo tai jouduttepa vielä odottelemaan ja haaveilemaan!

50 Schattierungen von Grün

Hot summer day

Kesää kohden kaikki vihreän eri sävyt tasoittuvat hetkeksi, mutta sitten alkaa taas tapahtua. Viljapellot huojuvat tuulessa, korret venähtivät (lyhyen) miehen mittaan sateiden ansioista. Heinät kukkivat ja tuleentuvat auringossa. Saniaiset luovat verhonsa metsän pohjille. Lammikotkin muuttavat sävyään ympäröivän maiseman mukaan.

Lintujen kosioliverrykset ovat muuttuneet rauhallisemmaksi lauleskeluksi, kauriit mussuttavat heinää pelloilla suojassa katseilta, pelloilla kuuluu pörriäisten humina ja kaskaiden siritys; voiko elämä enempää kesältä tuntua, tuoksua ja kuulua!

Ein Rhabarber Regenschirm, bitte!

Viime viikkojen sää on ollut hikisen kostea ja satunnaisesti sateinenkin, joten puutarhassa kaikki on päässyt valloilleen - ruoho kasvaa nopeammin kuin sitä ehtii leikata ja rikkaruohot leviävät vilkkaammin kuin kitkemään ylettää. 

Viime syksynä kaikki kasvit saivat (ilmeisesti useammaan vuoden tauon jälkeen) syyslannoitetta, ja keväällä taas kevätlannoitetta, ja se näyttää tepsineen kaikkialla. Omenapuiden ja ruusujen leikkaaminen kannatti myös, satoa (omenan raakileita ja ruusunnuppuja) on jo nyt nähtävillä runsaasti, ja vaikken ruusuja osaakaan oikein hoivata, näyttävät ne muodoiltaan jo paljon paremmilta kuin viime kesäiset huiskat.. Niistä kuvia sitten kun kukinta pääsee vauhtiin.

Viime kesänä esiinkaivamani kukkapenkit alkavat vihdoin kunnolla kasvaa kultapiiskun alta pelastettuja alkuperäisiä kasveja, kuten pionia ja hortensiaa. Viime kesänä ne eivät jaksaneet vielä kasvaa taikka kukkia - nyt molemmissa näkyy jo suuret kukkanuput! Taistelu rikkaruohoja vastaan ei ole ohi, koko maa olisi pitänyt vaihtaa kaikista kukkapenkeistä, jos ne haluaisi todella kukoistamaan, mutta silloin kaikki olemassa oleva olisi pitänyt kaivaa ylös, ja mm. pionia ei parane siirrellä turhaan, koska se vain hermostuu, ja vaipuu horrokseen. Kitkeminen ja paljastuneiden aukkojen paikkaaminen siis jatkuu..

Ilokseni pihalla kasvaa myös raparperi, josta tuli viime keväänä ihan kivasti satoa (viimeisistä purkeista kaavitaan jo hillorippeitä). Nyt kun sen ympärys on myös putsattu, ja viereen on perustettu pieni kukkapenkki ja kaalimaa, se alkoi kasvaa keväällä reippaasti ensin muovisen kuvun alla, ja jo vappuna osa sen varsista oli paksummat kuin Kotimaassa raparpereissani koskaan.

Tällainen takaisku tuli helmikuun lopulla,
onneksi olin aurinkoisena päivänä suojannut ensimmäiset punertavat nuput..

Kukkapenkin perustus on aikanaan tehty hyvin, penkki ja nurmikko on erotettu toisistaan
kiveyksin ja pienellä soraojalla. Sen esiin kaivaminen ja siivoaminen tosin kesti jonkin aikaa..

Samaisen kukkapenkin tuunauksessa myös viereinen raparperi sai oman kiveyksensä!

Nyt kukkapenkki voi jo paremmin, ja erottuu nurmikostakin.
Kunhan viimeisetkin tulppaanit tuosta laantuvat, pääsevät keijunkukat ja kuunliljat esiin;
pioni ehtii kukkia ennen kuin liljat ja gladiolukset puhkeavat kukkaan noihin "tyhjiin" kohtiin..

Uudessa penkissä pötköttävät jo tuleva laventeliaitaus, pinaattirivin takana lehtikaalit,
ja aitaa vasten myöhemmin nousevat auringonkukat. Koiran takia piti laittaa kasvua
suojaamaan pieni aita, joka siirtyy laventelin vahvistuessa.. Koira kun luulee myös
luiden kasvavan tässä penkissä..

"Hei, onks tää mun uusi huvimaja?"

Näistä ei enää taida saada hilloa..

Näin valtavista varsista ei kannata kyllä tehdä kuin sateenvarjoja, mutta nyt kun uudelle kasvulle tuli taas vähän tilaa, pääsen vielä keittämään yhden satsin hilloa. Mielestäni parasta raparperihilloa saa maustamalla sitä sitruunalla, aidolla vaniljalla (täältä saa ihanaa bourbonvanillaa, josta tulee mahtava maku!) ja muutamalla tähtianiksella. Sitä ennen taidan tehdä vielä yhden raparperipiirakan vanhanajan vaniljakastikkeen kera (se siitä kesäkunnosta). Ja ihanaa vaaleanpunaista mehua. Nam!

Der Wind in den Weiden

Otsikosta poiketen kuvassa ei ole pajuja eikä edes kaislikkoa..
Se kuitenkin kuvaa tajunnan tasoani tällä hetkellä.

Pfingstmontag on täällä vapaapäivä, mutta se kuluu peittojen alla. Päässä humisee ja kohisee, ääni pihisee ja kurkku rohisee. Pihatyöt ovat loppusuoralla, grillipaikan pintaremontti kesken, mutta eipä sääkään helli tänään - harmaata ja kylmää. Hustenbonbonia ja lakuteetä nassuun!

Der Wald in voller Blüte

Nyt on metsän vuoro kukkia. Kastanjat, tuomet, orapihlajat ja pihlajat tuoksuvat imelää tuoksuaan siellä täällä, välillä kukkia ei edes näe, mutta tuoksu kertoo niiden olevan lähellä. Vaahtera heittelee siivekkäitä siemeniään sataamaan tuulen mukana maahan, kuin pieniä lennokkeja (teittekö te lapsina näistä lisäneniä omiinne?). Koivun siitepöly on tunkenut tänä keväänä ihan joka paikkaan, lenkin jälkeen housujen lahkeet ja kengät ovat ihan keltaiset.. 

Nyt, vielä kun puiden lehdet ovat kohtuullisen kokoisia ja läpikuultavia, metsän pohjassakin kukkii, kunnes lehvästö peittää valon, ja ainoastaan pyökin taimet jaksavat taistella jättiläisten jaloissa.

Puiden juurilla kukkii satunnaiset kielot, vaikka täällä kieloa näkee enemmän puutarhoissa kuin luonnonvaraisena. Erilaiset pienet orvokit, hiirenviirnat ja muut sinisävyiset kukat ovat kauniita metsän siimeksessä, välillä tuntuu, että ettei edes näe oikein, kun maanpohja välkkyy paikoin sinisenä, ja välillä taas valkoisena. Valoa on niin vähän, etten saa tuota tunnelmaa valokuvaan..

Waldmeister saattaa olla tuttu nimi jollekulle, varsinkin jos olet ollut Saksanmaalla näin toukokuussa, tai maistellut kirkkaanvihreää likööriä täällä päin. Se on tuoksumatara; maanpeitekasvi, tuholaisten karkoite, hyytelöiden ja juomien mauste. Sillä maustetaan mm. maibowle, viini- tai kuohuviinipohjainen kevätjuoma (liian makea minun makuuni), ja muitakin juomia, tosin se vihreä väri rulee kyllä ihan väriaineista. Waldmaisteria saa myös teenä, se poistaa kuulemma päänsärkyä ja migreenia, vaikka se sisältääkin paljon myrkyllistä kumariinia, joka taas aiheuttaa päänsärkyä - ja liikaa "toukokuunviiniä" nauttineille kamalan kankkusen. Kumariini tuoksuu vasta kasvin kuivuessa, jonka vuoksi sitä kerätään myös liinavaatetkaapin hajusteeksi. Ehkä testaan sitä tässä muodossa, kasvi nimittäin rönsyää tällä hetkellä ihan kaikissa metsissä valtavina höttöpilvinä.

Aiemmissa postauksissakin vilahdellut besenginster eli jänönvihma laikuttaa avoimia metsäaukioita ja peltojen reunustoja tuleen keltaisella kukinnallaan. Se kasvaa paikoitellen kaksimetriseksikin, ja on aika vaikuttava..

Joskus tutuiltakin poluilta kannattaa piipahtaa syrjään; olimme perinteisellä lenkillämme Dianaburgille (jos et ole lukenut aiheesta niin mm. täältä löytyy ensimmäinen retkemme kohteeseen), kun sattumalta huomasimme vähän ennen tätä metsästysmajaa puiden siimeksessä penkkejä, ja poikkesimme katsomaan, mikä siellä on.. Löysimme vanhan Welscherbornin lähteen, jonka luona Solmsin jaarli (joka liittyy mm. Braunfelsin historiaan) pelasti Ranskan Dauphinésta paenneita hugenotteja vuonna 1685 (alueen halki kulkee Hugenotten-Weg - nykyinen vaellusreitti; historiallinen pako/pyhiinvaellusreitti). Itseasiassa lähikylät Greifenthal ja Daubhausen ovat paikkoja, jonne nämä pelastuneet protestantit asettuivat asumaan, ja Greifensteinin linnakin (josta kerroin noin vuosi sitten) liittyy heidän historiaansa. Todennäköisesti alueella asuu siis muitakin maahanmuuttajia kuin me ;)

Näitä aarteita löytäessä alkaa paikkakunnan historiakin nivoutua yhteen, ja ahaa-elämyksiä tulee sekä historiasta, että metsän asukeista ja kasvustosta. Elämä tuntuu silloin tällöin melkoiselta tutkimusmatkalta!

Einkaufen bis zum Umfallen

Miehellä oli pitkä viikonloppuvapaa juhlapyhien vuoksi, joten aloitimme kesäkeittiömme tuunaamisen, pientä grillikatosremonttia. Vanha valkoinen maali on rapistunut ja likaantunut, markiisi vanhentunut ja väsynyt, kiveys kasvaa sammalta ja ties mitä muuta elämää. Tässä kuitenkin istutaan lähes joka päivä ja ilta syömässä, nautiskelemassa, lukemassa, tai vain oleskelemassa, joten pientä päivitystä ja siivousta kaivataan. Tästä projektista kuitenkin lisää myöhemmin.

Nimittäin sillä aikaa, kun maali kuivuu, hyppäsimme autoon ja ajelimme Frankfurtin itäpuolelle ostoksille. Keskelle Wertheimin kylän peltoja on rakennettu melkoisen kokoinen ja näköinen outlet-ostoskeskus. Vieressä on myös mm. suklaatehdas ja matkailuautomyymälä, joka on muutaman messuhallin kokoinen. Onkohan siitä tarkoits napata sitten suurempi "ostoskassi" alle, ja hermoja rauhoittavaa paluumatkalle..? Parkkialue laajenee ruuhkaisina päivinä läheisille pelloille, ja viereinen moottoritie ruuhkaantuu viikonloppuaamuisin ja -iltaisin. Olihan tällainen ihme nähtävä itse - en ole koskaan käynyt vastaavassa, en edes Ideaparkissa Kotimaassa, Vesan maailmasta puhumattakaan.

Kohti paratiisin portteja

Hassu paikkahan se oli, rakennettu omaan tyyliinsä, kuin pikkukaupunki kahviloineen, aukioineen ja kujineen. Ostosvalikoimaa on toki laidasta laitaan: kosmetiikkaa, vaatteita, kelloja ja koruja, kenkiä ja laukkuja, sekä astioita, alennettuun hintaan, Sie sparen bis zu 60%! Huh. Village lupaa chiciä shoppailua, "luksusmerkkejä" (Boss, Polo, Kors, Longchamp jne.), pienelle koiralle saa omat kärryt, isommat jätetään hoitoon, ja jos kaipaa apua ostoksiinsa, niin henkilökohtainen ostoavustaja (saksaksi personal shopper) lähtee varauksesta mukaan. Olipa jossain kenkäkaupassa tarjolla puolikas lasillinen skumppaakin..

Setä vasemmalla: Hmm.. Annoinko mä just vaimolle mun kortin..?
Etualan naiset: Ihanaa kun sä lähdit mun kanssa, ja me
laitettii nää samat vaatteet päälle niin ei hukata toisiamme!

Ruokatauko, tosin ulos terassille ei enää mahtunut.

Mutta oli kyllä elämäni paras nyhtis!

No, jos et tiennyt, niin osa yrityksistä tuottaa kyllä ihan tällaista varten omia mallistojaan ja eriään, eikä ne alennukset juuri päätä huimanneet, missään tapauksessa KAIKKI ei ole alennettuun hintaan; saman tai isomman alen saat normaalista myymälästäsi alennusmyyntienkin aikaan. Jos nyt paljon shoppailee, niin muutaman euron alennuksista voi tulla koko summaan säästöä, tai jos tulet hakemaan jonkun oikeasti "kalliin" tuotteen - mutta täytyyhän tänne myös tulla jollain, eikä tämä nyt ihan lähellä asutusta ole (Frankfurtista tosin pääsee tänne Wertheimin omalla bussilla, meno-paluu 10€; ja Wertheimin kylästä ilmaisella shuttlebussilla). Vanhan sesongin tuotteet ja erien loput voivat olla löytöjä. Jos olet yleisintä vaate/kenkäkokoa niin varaudu siihen, ettei niitä ole enää jäljellä. XS:t ja S:t - tervetuloa tänne! Muutama pop up -myymälä möi merkkiteeppoja viidellä eurolla, ja eräs kenkämerkki tuunasi asiakkaan ostamia tossuja "kaupanpäälle", mutta muutoin tämä on mielestäni hassu ulkoilmaostoskeskus keskellä ei mitään. Vai olenko minä vain näin vanha ja pihi, ettei ostoksilla käynti olekaan enää niin iso ja hieno juttu? :)

Vaikka liikkeellä olikin paljon ihmisiä (pahimmat jonot olivat tosin alkuiltapäivästä jo ulospäin keskuksesta), Wertheim Village ei tuntunut liian ahtaalta, jonnekin ne ihmiset sulautuivat; ja ruokapaikankin löysi keskellä päivää ihan hyvin. Plus ruokailun hinta ja laatu oli hyvä (söimme paikan grillissä), ottaen huomioon, että täällä olisi voinut pitää melkoisia monopolihintoja. Jos olisi jaksanut rekisteröityä, olisi saanut jotain ylimääräisiä alennuksia, niitä kannattanee kytätä. Kokonaisuutena annan paikalle kolme ja puoli ostoskassia viidestä, plussaa väljyydestä, miinusta erikoisuuksien puutteesta. Minusta pienet puodit kaupunkien pienemmillä kujilla ovat kiinnostavampia ja persoonallisempia. Joo kyllä, tämän idea on outlet, eli poistomyymälä, ja siitä hieman sivistyneempi versio. Kannattaa tämä nyt ainakin kerran kokea? Jossain päin maailmaa. Ehkä tällainen siistimpi versio mieluiten.

Jano tuli. Ja kipeät jalat.
Oli meillä kolme pientä kassia kotimatkalle kuitenkin.

Onko teillä huikeampia kokemuksia vastaavista paikoista? Sokaiseeko ale-lappu silmänne, vai osaatteko löytää aarteet muiden seasta?

Naturdenkmal

Luonnonmuistomerkki

Täältä meidänkin nurkilta luonnosta löytyy lukemattomia vihreitä "varoituskolmioita", landschaftsschutzgebiet, naturschutzgebiet ja myös yksittäisiä naturdenkmal -paikkoja. Luontoa, maisemia ja yksittäisiä puita tai muodostelmia suojellaan ja huomioidaan. Tuo ylläoleva merkki kertoo mm. tuon puun olevan erityisen vanha (yli 200 vuotta) ja kaunis. Nyt lehtien aikaan se sulautuu viereisten puiden kanssa yhdeksi lehvästöksi, eikä sitä pensaiden joukosta ihan erota kunnolla; talvella se näkyy kokonaisuudessaan paremmin. Mutta sen kylkeen laitettu merkki muistuttaa silti asiasta joka päivä. Sanana tuo naturdenkmal on mielestäni hieno, se laittaa ajattelemaan asiaa, luonto tai luonnon kappale on ajattelemisen arvoinen.

Minusta tämä meidän ympäröivä luontomme, maaseutu, niityt ja valtavat metsät ovat kaikki ajattelemisen arvoisia, ja tänä keväänä ja alkukesänä olen kulkenut näitä polkuja erityisen kiitollisena. Kauneus, rauhallisuus, elämä puiden juurilla ja oksilla, kasvuvaiheiden, värien ja valon vaihtelu, se miten tuttu paikka on erilainen eri vuorokauden aikaan. Olen kiitollinen siitä, että minulla on aikaa huomata nämä asiat, kulkea näissä metsissä ja näillä niityillä. Nämä ovat olleet täällä ennen minua, ja toivottavasti ovat minun jälkeenikin, vaikka ehkä vähän muuttuvat ajan myötä.

Minusta ei ehkä jää jälkeeni mitään, eikä muisto minusta elä satoja vuosia, mutta tuo puu, tämä maisema saattaa olla tässä vielä toisten kahdensadan vuoden jälkeen, ja ehkä joku silloin kulkee tuonkin puun ohi, ja miettii, että se on ollut siinä jo 400 vuotta.. Toivottavasti.