Wandern rund um den Fjord

Lupasin aiemmin kertoa hieman lisää retkestämme Schlei-vuonon "ympäri". Ympyräreitillä kuluisi oikeasti aikaa hieman pidempään kuin meidän päiväretkellä, vuono nimittäin on 40 kilometriä pitkä ja sen ympärillä kulkee lukemattomia reittejä, jotka voi venyttää aina Itämeren rannalle saakka.

Meidän retkemme kulki Kappelnista kohti Arnista, ja sieltä vastarantaa takaisin. Kilometrejä tuli noin 12, aikaa meni useampi tunti: suunnittelimme pysähtyvämme lounastamaan ja kahvittelemaan matkan varrella, joten emme pitäneet kiirettä.

Kappelnin kuvia näkyikin jo tässä postauksessa, ja kun satama-aluetta kulkee toiseen suuntaan (höyryjunien ohi), voi alkureitin ajan seurata sataman elämää. Purjelaivat odottelivat sään kirkastumista satamalaiturin varrella, ja reitti jatkuu kohti peltoja vanhan museo-sataman ohi. Siellä voi käydä katselemassa hieman lähempää vanhoja purjelaivoja.

Astrid Lindgrenin innoittama PippiLotta opettaa lapsia ja nuoria purjehtimaan.
Täällä Pohjois-Saksassa sekottuvat lähimaiden kulttuurit sulavasti sekaisin,
kielestäkään ei aina tiedä, mitä oikein puhutaan..

Kun purjelaivat, venesatamat ja telakat jäävät taakse, sukelletaan vihdoin hiekkapoluille puu- ja pensaskujien kautta kohti peltomaisemaa. Vinkki: täällä tervehdittän myös kaikkia vastaantulevia, ja se tapahtuu sanomalla moin! Moin-moin taas tulee toisaalta Saksanmaalta, ja sen sanominen nauratti paikallisia kovin. Kuuntele huviksesi, miten kukin venyttää tuota pientä, mainiota, jokatilanteen kattavaa sanaa!

Reitin ihananimpia hetkiä oli sukellella aina uuteen maisemaan!

Polkujen ja vuonon väliin jää rehevää joutomaata, joilla laiduntaa pääasiassa lehmiä

Ja mitä lehmiä! Ehkä maailman hauskimpia tyyppejä!

Sie hätten mich an Hallo! <3

Kuten kuvasta näkyy, reitti on tasaista ja helppokulkuista. Samalla polulla kulkevat myös pyöräilijät, joten ole valppaana. Kaikille riittää kuitenkin tilaa!

Ja nämä talot! <3 <3
Tämän talon puutarha oli yksi upeimpia, kukkaistutukset vimpan päälle, aidalla kasvoi ruusupapu,
portin pielessä oli pieni myyntikoju, josta sai ostaa muutamalla eurolla rouvan keittämiä hilloja.
Ja rouva itse oli vilvoittavalla aamupäivän uinnilla meressä tuolla kuvan taka-alalla!

Reittimme vajaassa puolivälissä saavuimme Schlein ylityspaikalle. Kovin monesta paikasta vuonoa ei pääse ylittämään, ja Arnis-nimisessä kylässä asia hoidetaan lossilla. Arnis oli kerrassaan viehättävä kylä, veikeä saarimainen niemi, jonka keskellä kulkee käytännössä tasan yksi katu. Sen molemmin puolin on pitkä rivi taloja vierivieressä. Kahviloita, pieniä putiikkeja ja asuntoja, kaikki jotenkin piparkakkutalomaisesti kutistuneessa koossa - en ole nähnyt tällaista arkkitehtuuria oikeastaan missään. Se tuntuu sekoitukselta hollantilaista maaseutua, tanskalaista pikkukylää ja saksalaista jämptiyttä.

Mitfahrerbankille voi istahtaa, jos kaipaa kyytiä.
Sitten vain odotellaan, josko joku autollinen samaan suuntaan liikkuva sattusi kohdalle.

Arnisin keskikatu

Ainoa risteys löytyy lossin luota

Kappelnin kaduilta tutut kalat seikkailevat täälläkin vaikka missä..

Tasapuolisuuden vuoksi jokaisella on takapihaltaan merinäkymä

Lossi kulkee Arnisin luona Schlein poikki jatkuvasti. Kyytiin pääsee jalankulkija eurolla,
pyöräilijä parilla, ja autot muistaakseni noin viidellä.

"Lossia odotellessa" virkistystauko!

Kappelnin vastarannalla reitti kulkee jonkin aikaa peltojen ja asutusalueiden poikki, tällä puolella joutuu hieman suunnistamaan, ettei joudu liian kauaksi rannasta. Jos siis haluaa rannan suuntaisesti kulkea. Harmiksemme tällä puolella kylissä ei ollutkaan kahviloita, tai edes kauppaa - kylämäiset ryppäät taloja ovat silkkaa asutusta ja vuokramökkejä.

Uimarantaa ei täältä "pohjoispäästä" Schleita löydy, tätä kummoisempaa.

Ja aina ei ihan tiedä, missä maassa ollaan, kun joka toisessa lippusalossa liehuu vieraat värit.
Kappeln on muuten kaksikielinen kaupunki, ja sieltä löytyy niin saksalainen kuin tanskalainenkin koulu.

Reitin loppuosa kulki hieman kauempana rannasta, jolloin ihana merituuli ei päässyt virvoittamaan meitä, ja tuskan hiki alkoi jo hieman puskea päälle, kun viimeiset vedetkin kuluivat nopeaan tahtiin loppuun. Olimme haaveilleet tässä kohtaa reittiä kunnon kakkukahveista saksalaiseen iltapäivätyyliin, mutta missään ei näkynyt edes pienen pientä kioskia..

Kunnes viimein saavuimme Kappelnin nostosillan kupeeseen, ja
siellä pieneen keitaaseen nimeltä Cafe Obstgarten, kirjaimellinen hedelmäpuutarha!

Kruunasimme hienon retkemme paikallisilla herkuilla, joihin kuului tämä etualan ihanuus!

Ylläolevassa kuvassa on kaksi asiaa, jotka ansaitsevat omat mainintansa (tai oikeastaan kolme!). Yksi: Flensburg on Saksan ja Tanskan rajalla sijaitseva kaupunki, ja sieltä tulee paikallista olutta, Flensburgeria, eri tyyliin valmistettuna, makuja ja vivahteita on toistakymmentä! Yhteistä kaikille on tuo plopsahtava korkki, jonka asiakas itse aina avaa. Raikasta ja ah, niin virkistävää janokuoleman äärirajoilla!

Kaksi: Obstgartenin erikoinen: kirsikkahillolla ja kermavaahdolla täytetty jättimäinen tuulihattu. Oih, ja nam!

Ja kolme: Bourbonvanille-Eis. Vaniljajäätelö vailla vertaa. Kotimainen vaniljajäätelö on parhaimmillaan ok, vähän tylsää, valkoista ja kylmää, kaipaa rinnalleen jotain potkua, kuten hilloa, mustikkapiirakkaa tai karamellikastiketta. Mutta bourbon-vaniljalla maustettu saksalainen jäätelö! Oih, voih ja Nam! Kultainen väri, pienet vaniljan papanat, ja maku, joka muistuttaa karibianmeren rommia, rommirusinaa, täyteläistä, ihanaa Maailman Parasta Jäätelöä. Kerran tätä maistettuasi mikään ei enää ole kuten ennen!

Retkemme Schlein "ympäri" kruunautui siis ansaitsemallaan tavalla - koko reitti (loppua lukuunottamatta) oli yhtä ihastelua: maisemat, eläimet, talot, tarjoilut; kaikki ansaitsevat ensiluokkaisen arvosanan! Jos haluat suunnitella oman reittisi (kävellen, pyörällä, tai vaikka ponilla!), suuntaa vaikkapa tänne tai tänne. Schlein ranta on luonnonpuistoa, ja sieltä löytyy vaikka mitä tutkittavaa viikinkikylistä liinoihin, museoihin ja puutarharetkiin. Raapaisimme tätä hienoa aluetta vain muttaman kilomertin matkalta, joten paluu näille rannoille on käytännössä pakollinen.

Die Wildnis

Olen viimeisen parin kuukauden aikana hakenut töitä, kirjoittanut hakemuksia, ollut työhaastatteluissa, pohtinut omaa osaamistani, miettinyt motiivejani ja kuvaillut itseäni eri olosuhteissa. Jos nyt kaiken jälkeen pitäisi tiivistää itsensä johonkin asiaan, niin se olisi tämä: minä olen erämaa.

Tuulenpuuska veden pinnalla

Tyyntä lummelahdella

Sarkkisen rannalla alkaa jo paistaa.
Kuvittele hiljaisuus, mäntyjen ja kuivan kankaan tuoksu, kuuma kallio, viileä erälampi..

Olen sitkeä, joskus vaikutan hiljaiselta, mutta jos kuuntelee, osaan pitää meteliä. Rakastan istua metsälammen äärellä, katsoa, miten tuuli paijaa veden pinta, miten sen sävyt vaihtuvat synkästä suloiseen - olen tarkkailija.

Haluan tehdä työni hyvin, siksi pakkaan eräretkelle eväät, vaihtovaatteet ja kaikenlaista, mitä matkalla saattaisi tarvita. Syötävää, josta saa energiaa, juomaksi teetä (lämmin toimii aina, varsinkin jos on juuri huuhtonut hien pois uimalla raikkaassa lammessa). Mikään ei saa painaa liikaa, eikä hiertää. Muuten matka loppuu heti alkuunsa.

Jaksan nykyään vaeltaa paljon pidemmälle, Saksanmaan maastoissa oppi tekemään töitä aivan eri tavalla. Siellä mäet (paikallisittain vuoret) ovat korkeita, eivätkä tunnu koskaan loppuvan. Tiet ovat naurettavan helppoja, mutta retket kilometreissä pitkiä. Täällä Kotimaassa maasto on vaikeaa, juurakkoista ja kivikkoa. On katsottava, mihin astuu. Ja löytyy täältäkin mäkiä, jotka tuntuvat vuorilta!

Ensin tutkitaan ympäristö, sitten sukelletaan!

Synkkyyskin on kaunista

Kauneus on.. lammen pinnassa

Koiramaailman ongelmia

Retkellä ei saa olla kiire minnekään, muutoin ei ehdi seurata alati vaihtuvaa maisemaa. Pitää jaksaa olla myös hiljaa, vaikka tuolla on ihana maisema, tässä erikoinen kasvi, ja tämä reitti tuntuu täysin uudelta. Omat ajatukset työstyvät kuin itsestään, ja rauha laskeutuu mieleen. Erämaan keskellä ihminen on pieni, ja pienen ihmisen murheet pääsevät oikeaan perspektiiviinsä. Ei ne asiat nyt niin huonosti olekaan, ole ja nauti elämästä!

Evästauko on Koiran mielestä paras tauko

Vaikka matkassa on tärkeää päämäärän lisäksi myös se kuljettu reitti, niin perille on myös mukava päästä. Minä onnistuin, selvisin, jaksoin! Hymy on leveä vaikka jalat painavat. Olen tehnyt jotain, saavuttanut jotain, saanut aikaan jotain. 

Kuulinko keksipaketin rapinan..?

Unterwegs

PikkuKartano tyhjeni puolitoista viikkoa sitten.

Koko elämä mahtuu konttiin (ja tilaakin vielä jäi)..

Olemme olleet nyt Suomessa noin viikon ajan, ja elämä täällä alkaa asettua uomiinsa. Osa asioista on aivan kuten ennenkin, osa jollain tavalla muuttuneita: maisema on hieman muokkaantunut, muutama naapuri on vaihtunut, mutta pääpiirteittäin PikkuKodissa on kaikki kuten ennenkin. Ja silti eri tavalla.

Paluun tunnelmista lisää myöhemmin, tässä on pieni yhteenveto siitä, miten matkamme Miehen, Koiran ja Auton kanssa sujui sillä aikaa, kun rekka ajoi tavaramme omaa reittiään kohti Kotimaata. Koska ajomatkaa oli satojen kilometrien verran ja meillä oli Koira kyydissä, päätimme, ettemme edes yritä ajaa Kotimaahan nopeinta taikka lyhintä reittiä. 

Pohjois-Saksasta, Itämeren rannan puolelta löytyy pieni "vuono"
nimeltä Schlei. Sen yli pääsee lossilla, tai tätä nostosiltaa pitkin Kappelnin
kohdalta. Tai jos ei pääse yli, niin ainakin ympäri.

Majoituimme kolmeksi yöksi Kappeln an der Schlei'hin, lähelle Tanskan rajaa, ja siellä mainioon motellin nimellä kulkevaan Thomsen's Motelliin, joka on kyllä ihan hotellitasoa (lemmikkihuoneet ovat omalla sisäänkäynnillä ja pienellä "terassilla" varustettuja - ja koirasta piti muuten maksaa vain 5€ pro Nacht, eli ei juuri mitään!), ja oikein hyvällä paikalla kaupungin elämää ajatellen. Pari korttelia merelle päin, niin on rantakadulla ja sen ravintoloiden antimien ääressä. Pari korttelia sivulle, niin on kaupungin keskustassa (ja sen ravintoloiden antimien ääressä). 

Turismi vaikuttaa olevan alueen suurin työllistäjä ainakin kesäkaudella - täältä on lyhyt matka Itämeren puoleisille hiekkarannoille, ja täällä on vähän enemmän tilaa kuin Pohjanmeren vastaavilla rannoilla. Tiesimme paikan myös hieman koiraystävällisemmäksi; kesäaikaan uimarannat on pääosin varattu auringonpalvojille, muttä Itämeren puolelta löytyy myös koirarantoja.

Schlein vuonon ympäri kiertää mainio (polkupyörä)reitti, jota pitkin käveleekin mukavasti. Maisema on kokoelma kumpuilevaa viljelysmaata, suloisia pieniä maatiloja, huvivenesatamia ja laitumia. Ja loma-asuntoja.

Kala(stus) on kaupungin päätuote..

..ja silakoita siellä täällä.

Ankeriaiden (Aal) ja muiden kalojen savustus vaikutti olleen suuri bisnes aiemmin,
ja edelleen teiden varsilta saa ostaa juuri savustettua syötävää.

Rakennustyyli täällä pohjoisessa on aivan omanlaistaan, matalaa
ja perinteikästä. Hirmuisen viehättävää!

..ja mikä parasta, täällä päin on vielä muutama vanha tuulimylly pystyssä! <3

Laivuri-Koira

Kappeln on tunnettu kalastuksesta, ja erityisesti silakankasvatuksesta - nostosillan kupeessa on edelleenkin vanhan ajan tyyliin rakennettu puurakenteinen silakka-allas, ja sataman alueella järjestetään suuret silakkamarkkinat vuosittain. Rantakatu on täynnä purjelaivoja ja kalastusaluksia, vuonoa voi tutkia vanhan siipiratasaluksen kyydissä, ja rantakatu on täynnä (kala)ravintoloita, joista saa (valtavan) päivän kala -annoksen noin 15 €:lla! Keski-Saksan lihapatojen jälkeen tuore kala maistui taivaalliselta!

Satamasta lähtee myös Saksan pohjoisin museorautatie, jolla liikennöi
vanhoja skandinavisia höyryvetureita.

Nostosilta lienee kuitenkin suurin nähtävyys, ja aiheuttaa veneilijöiden
ruuhka-aikaan pitkät jonot molemmin puolin vuonon rantaa.

Kierreltyämme Kappelnia ja Schleita muutaman päivän (lisää kuvia maisemista ja vaellukseltamme myöhemmin) pomppasimme takaisin autoon ja ajoimme Tanskan kautta Ruotsiin vielä yhdeksi yöksi ennen laivamatkaa Tukholmasta kotiin. Eniten matkalla ihmetytti se, että molemmissa läpiajomaissa on mahtavan hyvät tiet, mutta nopeusrajoitukset ovat käsittämättömän matalat - varsinkin Ruotsissa. 

Kotimaassa teiden kunto on suorastaan järkyttävä, ei täällä edes voisi ajaa kovempaa, vaikka se olisi sallittua, mutta Tanska ja Ruotsi.. Tyhjää, tasaista tietä kilometreittäin, ei edes tietyömaita (niin kuin koko matkan PikkuKartanolta pohjoiseen Saksan puolella)..!

Store Belt

Sissillä taisi olla hurjin meno meidän seurueestamme ruotsinlaivalla..

Koirahytissä tuoksui aiemmat vieraat, ja kannen pissilaatikko oli Koiran mielestä ihan tyhmä
paikka. Lauttamatka meni silti hienosti, ja koko porukka sai nukuttua aamuun saakka.

Ajomatkamme, n. 1600 kilometriä, vei meiltä siis viitisen päivää plus lauttamatka Tukholmasta Suomeen, mikä oli Koiran kanssa oikein mukava tahti. Ilman haukkua matkan taittaa toki nopeamminkin, mutta retki oli meidän kesälomamatkamme, joten meillä ei ollut niin kiire perille. Ehtiihän tässä taas kotimaistua myöhemminkin ;).