Hallo, Sonne!!

Sateisten ja viileiden viikkojen jälkeen aurinko taas paistaa 

ja lämpö on matkalla tänne päin, sopivasti viikonlopuksi. 

Kierros pihalla toivottaa molemmat tervetulleiksi!

Pikkuaurinkoja on tupsahdellut sinne tänne

Omput on pieniä, mutta alkavat jo punertaa, ja puiden maahan asti roikkuvat oksat tekivät etupihalle "puumajan"!

"Meinaatsä, että tää tarkottaa, että pääsee taas uimaan..?"

Elämäni ensimmäiset maissit kurkottaa kohti valoa,
kohta ei autotallin seinä enää riitä tueksi!

Vadelmatarhassa vallitsee kesäkurpitsaviidakko! Satoa tulee niin paljon, että meillä on kesäkurpitsaa kaikilla tavoin valmistettuna: keittona, paahdettuna, parmesaanilla kuorrutettuna, täytettynä ja viimeksi leipänä. Vielä pitää testata suklaakakku kesäkurpitsalla kosteutettuna!

Aurinkoista ja lämpenevää viikonloppua!

Das Flüstern der Felsen

Vaikka emme paljoa katsele Saksan televisiota, joitain hyviä vinkkejä varsinkin retkeilyyn saa erityisesti viikonloppuisin paikallisia kanavia surffaillessa. Harvemmin viikonloppuna on aikaa tuijotella telkkaria, mutta satuinpa kerran alkuvuodesta katselemaan ohjelmaa, jossa arvosteltiin lähimmät suuret vaellusreitit. 

Muistaakseni kolmannelle sijalle päätyi Rheinsteig -niminen vaellusreitti. Kokonaisuudessaan se käsittää 320 kilometriä melko vaativaa vaellusta, mutta toki sitä ei tarvitse kokonaisuudessaan taittaa jalan, ellei ole todella innostunut haikkaaja. Niin hulluja emme vielä ole kävelemään ja vaeltamaan Koiran ja Miehen kanssa, mutta tämä kohde on ollut jo pitkään mielessäni. Reittiä voi tutkailla ja suunnitella vaikkapa täällä (ylhäällä oikealla myös kielen vaihto englanniksi, jos saksa ei taivu). Sivu linkkaa eri reittejä mainioon karttaohjelmaan.

Kesäkuu oli niin kuuma, ja vielä heinäkuun alkukin, ettemme voineet toteuttaa tätä suunnitelmaa aiemmin, ja jouduimme siirtämään muitakin retkiämme helteiden vuoksi. Nyt helteiden tilalle on tullut viileän epävakaista säätä. Päätimme silti tehdä moottoripyörällä pienen tiedusteluretken Reinin jokilaaksoon tutkimaan, olisiko maisemat ja reitit jalkautumisen arvoisia. Kävimme viime kesänä Moselin rannalla Cochemissa ystäviemme kanssa, ja rakastuin jokeen ja maisemiin palavasti. Odotukset romanttiseksi kutsutulta Reiniltä olivat siis melkoiset.

Ajelimme länteen päin kohti jokilaaksoa pitkin pieniä teitä, ja laskeutuminen vuorilta alas joenuomaan oli taas melkoinen reitti. Valitsemamme tie ei ollut parhaassa kunnossa, lähinnä saapumistamme kuvasi straßenschäden -varoituskolmiot. Mutta upeasti se kiemurteli ja mutkitteli alaspäin, emmekä olleet ainoat mopoilijat ja retkeilijät reitillä; muutaman kilometrin välein näkyi etappeja ja parkkipaikkoja vaellusreiteille; majoituspaikkoja, leirintäalueita ja eväspaikkoja.

Kun viimein sukelsimme Lorchin kylän läpi Reinin rantaan, näkymä oli huikaiseva, vaikka keli olikin harmaa. Leveä joki kuohui sinisenvihreänä, joessa on paljon valkoisia hiekka- ja kivisärkkiä ja saaria, sekä tietysti liikennettä, onhan se melkoisen tärkeä kuljetusreitti Pohjanmereltä sisämaahan.

Näkymä Reinille Loreley -nimiseltä kukkulalta

Jokiristeilijöitä ja proomuja oli melkein ruuhkaksi asti, vaikka sää ei suosinutkaan

Kylissä sen sijaan oli hiljaisempaa, ainakin St Goarshausenissa Loreleylta kurkittuna

Näköalapaikalla on kahvila-ravintola

Olin aiemmin painanut muutaman kylän ja paikannimen päähäni Reinin varrelta, joten huidoin takapyörän päältä Miestä kurvaamaan kohti kylttejä, joissa luki Loreley. Tämä matkustaja oli valmistautunut hieman huonosti, koska muistin Loreleyn olevan kylä, mutta se onkin oikeasti jyrkkä kallionokka, joka on vuosisatoja vaaninut joella kulkijoita. Kallio on noin 120 metrin korkeudessa joen pinnasta, ja kallion kohdalla joki on kapeimmillaan (ennen Sveitsiä), vain n. 113 metriä leveä (aika leveältä se näyttää, mutta laivavaylä on erittäin kapea). Syvyyttä löytyy 25 metriin asti, mutta joessa on kiviä ja kovia virtauksia tällä kohdalla, ja Loreleyn sanotaankin merkitsevän Reininlaakson murteella kuiskailevaa tai vaanivaa kalliota - täällä on tapahtunut lukuisia vesionnettomuuksia. Siltä se näytti edelleen, laivat saivat puskea kunnolla kohti vastavirtaa, ja ne tuntuivat etenevän tuskaisen hitaasti.

Ensimmäisessä kuvassa näkyy kapea kannas joessa, sen päässä istuu merenneitopatsas, juonikas Loreley siellä lumoaa merimiehiä pulaan. Tuo kuiskailu juontaa aikaan, jolloin läheisen vesiputouksen äänet vielä kaikuivat joenrannan kallioiden seinämillä. Vesiputousta tuskin enää erottaa, mutta sekä Loreleyn "päälle", että merenneitopatsaalle pääsee eri kävelyreittejä, ja autollakin, jos lähestyy oikeasta suunnasta. Paikalla on myös retkeilyinfo, toinenkin ravintola ja kesäkelkkailuränni, jos vauhti serpentiiniteillä ei riitä.

Siellä täällä jyrkänteiden päällä näkyy vilahduksia vaellusreiteistä

..ja viinitarhoista ja tiloista

St Goar vastarannalla, jonne pääsee lossilla. Näitä joen ylityspaikkoja on muutama, tarkista ne ennen retkelle lähtöä.
Joka kylässä on myös juna-asema, ja eri laivayhtiöt tekevät päiväristeilyjä pitkin joenvartta - voit valita yhden tai kahdensuuntaisen retken, taikka päivälipun, jolla voit pysähtyä tutkimaan haluamiasi kyliä.

Tutkailtuamme näköalaa kallionjyrkänteeltä, päätimme ajaa vielä takaisin laaksoon etsimään ruokaa. No, meitä piinasi sunnuntaivitsaus, eikä mikään muu kuin muutama jäätelöbaari näyttänyt olevan auki. Vastarannalla näytti tapahtuvan enemmän, siellä oli Sankt Goarshausenia paljon suurempi kylä Sankt Goar. Siellä muuten aikoinaan hoivattiin Loreleyn haaksirikkoutuneita. Nyt siellä näkyi restaurant-kylttejä ja terassivarjoja pilvin pimein. Kaikki isommat linnat ja nähtävyydetkin näyttivät olevan tuolla vastarannalla, siis länsirannalla. Kuten myös kaikki leirintäalueet ja uimarannatkin (tosin en ehkä uisi Reinissä, kun näkee, mitä kaikkea siinä kulkee ja kuljetetaan).

Rheinfelsin linna

Burg Katz eli kissalinna (jonkin matkan päässä on myös Burg Maus)

Kissalinna ei valitettavasti ole avoinna yleisölle

Emme jaksaneet ottaa lossia vastarannalle, koska retkemme oli aika pitkä, ja paluumatka oli vielä edessä. Lähdimme siis ajamaan kotia kohti Limburgin kautta, missä pysähdyimme viinifestivaaleille syömään. Kaiken kaikkiaan koko moporetkemme vei seitsemisen tuntia, ja se tuntuu nyt seuraavana päivänä lihaksissa, ja näkyy mustelmina jaloissa. Mutta ne vain kertovat, että reitti oli hyvä ja mutkainen!

Molemmilla rannoilla kulkee juna, joten välimatkat voi taittaa myös raiteita pitkin,
ja hienot ovatkin kallioiden läpi sukeltavat tunnelit

Jokimaisema ei ollut mielestäni yhtä lumoava kuin Moselilla, mutta tämä pätkä ylemmällä Reininlaakson keskiosalla (mikä nimi!) kuuluu Unescon maailmaperintökohteisiin, ja sitä kutsutaan usein romanttiseksi Reiniksi, tai Reinin linnareitiksi - juurikin kymmenien linnojensa vuoksi. Linnavalikoimaa voi tutkia vaikkkapa tästä (ylhäällä oikealla taas kielivalinnat, tällä kertaa vaikkapa japaniksi?). Moselillakin linnoja riittää, mutta maisemaa koristavat enemmän viinitarhat ja vehreys.

Jylhiä kallioita ja maisemia riittää silti, ja luulen, että vaellukseen Reinin rannat sopivat loistavasti, kunhan emme ole liikkeellä sunnuntaina, vaan otamme reilusti eväitä ja marssimieltä sekä tietysti Koiran mukaan. Kuskini ei tainnut pystyä liiemmin seuraamaan ylhäällä kallioilla pilkottavia vaellusreittejä, mutta näin paikoitellen aivan upeita näköalapaikkoja, joten tulemme varmasti vielä viinin sadonkorjuun aikaan tänne vaeltamaan!

Singen in der Regen

Hassun sattuman kautta tulin etsineeksi netistä jotain aivan muuta, kun törmäsin Idstein -nimisen kaupungin sivuille. Huomasin, että siellä on kuvien perusteella melkoisen mukavan näköinen vanhakaupunki. Ja kappas - jazzfestarit menossa!

Pidän jazzista, ja Kotimaassa kävimme usein erilaisilla keikoilla kuuntelemassa musiikkia. Täällä paikalliseen tarjontaan tutustuminen on ollut vähemmällä, kun ei tunne paikallisia pumppuja. Juutuubista välillä koitan kuunnella, mitä olisi noiden (minulle) tuntemattomien nimien takana.. Muutaman isomman kaupungin mainonnassa näkyy kyllä keikkoja, mutta toistaiseksi mikään ei ole iskenyt niin, että olisimme hankkineet lippuja mihinkään. Seurasin viime syksynä telkkarista jotakin jazz-gaalaa, jossa palkittiin vuoden parhaimpia esiintyjiä, mutta (surkeasti yleistävä!) päätelmäni oli, että esiintyjistä suurin osa soitti free jazzia, jota en voi sietää (tai en ole ehkä kasvanut siihen vaiheeseen vielä, ilmeisesti se seuraa jossain vaiheessa..).

Mies osaa onneksi arvostaa live-musiikkia, ja ymmärtää jazzin vaikutteet muihin musiikkityyleihin, joten hänet oli helppo ylipuhua matkaan, varsinkin kun lupasin olla kuskina. Meinasimme ensin lähteä matkaan moottoripyörällä, mutta tulimmepa tarkistaneeksi sääennusteen, joka kaatoikin menomatkalla niskaamme ehkä kovimman sateen jemals!

Marshall Cooper - Cooper Inferno

Idstein on Taunusvuoriston juurella

Saavuimme täydelliseen aikaan sunnuntai-iltapäivänä, emmekä
joutuneet enää ostamaan lippua alueelle!

Vanhakaupunki on kompakti, mutta todella upeasti uudistettu! Ehkä yksi hienoimmista tähän asti nähdyistä!

Yksi Idsteinin linnan "sisäänkäynneistä"

Vihreäkoristeinen Killingerhaus on ehkä upein puurakenteinen talo Idsteinissa

Parkkeerasimme yhdelle useasta aukioista, joista jokaisella soitti eri bändi/ orkesteri. Tällä soitti mainio Marshall Cooper -niminen poppoo, jonka yksi kappale on tuolla alussa linkattuna. Näitä voisi kuunella uudemmankin kerran! Gefällt mir!

Kaupunkia vartioi Idsteinin linnan Hexenturm, joka on rakennettu 1100-luvulla

Tunnelma kaupungissa oli mukavan leppoisa, ja vaikka esiintymislavat olivat aika lähellä
toisiaan, jokaisesta esityksestä pystyi nauttimaan toisen häiritsemättä. Ja kun valinnan varaa
oli runsaasti, niin senkun vaelsi toiselle lavalle, kun edellisen ohjelma loppui.

Vanhasta keskustasta lähtee monta tällaista toinen toistaan viehättävämpää pitkää katua pois päin;
jokaisen varrella liikkeitä ja ravintoloita. Täällä viihtyy varmasti ihan tavallisenakin viikonloppuna.

Rathausin edessä esiintyi 2Men Group & The Chick, joka soitti näpäkkiä covereita

Ja kuin aikataulun tarkistaneena, viimeisen kappaleen aikana mustat pilvet saavuttivat myös Idsteinin, ja silloin
olikin hyvä hetki lähteä kotimatkalle. 

Tässä kaupungissa tutkittavaa riittää varmasti toisellekin kerralle, nyt emme edes koittaneet sen kummemmin paikantaa nähtävyyksiä, ihan väenpaljouden ja lavojen vuoksi - tosin emme ehkä edes nähneet vanhaakaupunkia kaikkein parhaimmillaan, eli ilman kojuja ja mainoksia joka paikassa. Ehkä vuoden päästä tulemme ihan kunnolla festivaaleille kuuntelemaan musiikkia, lippujen hinnat kun eivät pääse kukkaroa liikaa keventämään. Pe-su lippu maksoi tänä vuonna ennakkoon ostettuna huimat 17 euroa (siitä voi laskea, mitä päivälippu saattaa kustantaa)!

Festarit kaupungin pienessä keskustassa toimivat mielestäni täällä (ja muissakin kaupungeissa) oikein hyvin, nytkin halusimme syödä kunnolla, joten istuimme yhdelle terassille, söimme rauhassa, ja kuuntelimme lähintä esiintyjää, jonka olisi nähnyt hieman ylemmäs kurkottamalla. Varmaan lauantai-iltana kadut ovat täynnä, mutta jazzyleisö on tunnetusti aina tehnyt tilaa toiselle fanille. Tulee kotoisa olo, oli sitten missä päin maailmaa tahansa!

Der Geschwindigkeitsrausch

Große Kurve - Hochtaunus

Muutamat jo tietävät naamakirjan kautta, että meille tuli uusi perheenjäsen tuossa muutama viikko sitten. Sen vuoksi täällä blogissa on ollut vähemmän reissupostauksia, koska kamera ei ole mahtunut matkaan mukaan. 

Tuo perheenjäsen on muutamien vuosien takaa tuttu kumppani, nimittäin moottoripyörä. Minulle mopo- ja automerkit ovat yhdentekeviä (kunhan ne kulkevat ja ovat siedettävän näköisiä). Mistään matkapyörästä ei ole kuitenkaan kyse, vaan isosta katupyörästä, jonka takarenkaan päällä ei ole maailman mukavinta matkustaa - mopoilu on lähinnä Miehen harrastus. Mutta pääsen minäkin joskus mukaan, ja erityisesti tunnin-parin iltalenkit ovat olleet nyt ohjelmassa, jos ukkoskuurot ovat pysyneet loitommalla.

Ja kuulkaa - nyt on pakko hehkuttaa - tämän maan parhaudet juuri rävähtivät näkyvilleni! Aina sanotaan, että Saksassa on mahtavat autobahnit ja autokulttuuri; en allekirjoita ihan sataprosenttisesti. Kyllä, täällä saa ajaa kovaa, mutta tilaisuuksia tulee harvoin, koska liikennemäärät ovat valtavat. Myöskään kaikki tiet eivät ole niin hyvässä kunnossa, että niillä voisi pitkiä pätkiä päästellä kovaa. Sitä paitsi moottoriteiltä ei näe mitään ympäröivistä maisemista!

Poiketkaa siis aina aikataulun salliessa pienemmille teille! Niin me yleensä teemme, ellemme ole ajamassa jonnekin pidemmälle, tai aikataulun kanssa. Jos noilla reissuilla näkee kauniita, henkeäsalpaavia maisemia ja ihania maalaiskyliä, niin arvatkaapa, miltä ne näyttävät moottoripyörän selästä (kuski tuskin ehtii katsella kaikkea, mutta matkustajana pääni pyörii kuin pöllön poikasella!)!

Sukellan viileisiin lehvästökujiin, lennän läpi peltoaukeiden - voin melkein koskettaa lehmiä, hevosia ja lampaita laitumillaan, ja katsella lukemattomia kauriita ja kettuja omissa puuhissaan! Näen haukkojen syöksähdykset saaliin perään ihan vierestä; tunnen viljan tuoksun, ruusujen tuoksun, haistan hiiligrillillä paistuvat makkarat ja leipomon valikoiman.

Ja kun mainitsin tyhjät ja autiot kylät tässä postauksessa, niin mopon matkustajana näen aitojen ja muurien yli salaisiin puutarhoihin, terasseille ja pihoille! Näen ihanat istutukset, rouvan kastelemassa kukkasiaan, koiran lepuuttamassa grillaavan isännän jaloissa, ponin rouskuttamassa iltakaurojaan. Kaikki tämä ja enemmän, salaa ja huomaamatta kaikilta, koska kun he kuulevat moottorin äänen, olemme jo kaukana kylästä.

Alun tunnelmakuvaan pääsi vain "tylsä" räpsy yhdeltä hienolta pätkältä Hochtaunukselta, Frankfurtin lähistöllä nousevasta "vuoristosta", missä serpentiinitie kerää kaikki asiasta kiinnostuneet koolle, erityisesti tähän yli 180 asteen mutkaan, Große Kurveen (josta muuten lähtee vaellusreittejä joka ilmansuuntaan). Vähän kuin mopopojat Ruskeasannan Shellille ;) Tämä on sitä ehkä miehisempää osaa harrastuksesta, katsella kun toiset ajavat mutkaan erilaisilla kulkuneuvoilla polkupyörästä urheiluautoon, mutta jos nuo mutkapätkät ovat hauskoja ajaa autolla, niin kevyttä sisäistä hihkuntaa saa aikaan moponkin kyydissä!

Mutta silti hienointa on saada näistä hiljaisista kylistä ja upeista maisemista lähes kirjaimellisesti "kaikki irti", kun auringon laskiessa viilettää niiden läpi, kaiken ollessa kädenojennuksen päässä! Harmi, etten saa sitä kuvattua millään, ehkä kaikkea ei ole tarkoitettu ikuistettavaksi (plus koko harrastuksesta menisi idea, jos huitoisin Miestä pysäyttämään jokaisessa mutkassa); on vain tallannettava ne kuvat ja tunteet mieleen, jotta voi sitten vanhana kiikkutuolissa muistella, miltä näytti mauricen naama iltakasteen laskeutuessa viljapelloille auringonlaskun aikaan, kun viiletimme sen ohi ja katosimme tammenlehvätunneliin, ja sieltä taas kohti oranssia auringonlaskun maisemaa..

Der weltweit längsten Woche

Kesä. Bikinit.

Päätin hölmöyksissäni kokeilla viikon dieettiä, jossa saa syödä niin paljon kuin haluaa, ja voi pudottaa painoa jopa kahdeksan kiloa. Kuulostaa aivan liian hyvältä ollakseen totta. Enkä tätä aloittaessani odottanut tiputtavani oikeasti kahdeksaa kiloa, mutta jos vaikka neljä. Tai edes kaksi.

Aiemmin kirjoittelin täällä ja täällä 5:2 -dieetin testaamisestamme, ja vaikka sen noudattaminen on kohtuullisen helppoa, se vaatii hieman järjestelmällisyyttä ja sitä, että miettii viikon ruokalistan etukäteen, eikä vasta kaupassa. Jostain syystä keksin kausittain hyviä ruokia, ja sitten tulee jokin tyhjiö päähän, eikä keksi enää yhtään ruokalajia, jota tekisi mieli.

Jokainen dieettejä testailut tietää, etteivät ne kestä ikuisesti, ellei niistä tee elämäntapaa. Kuten aiemmissa postauksissa väitin, syömme mielestämme yleensä kohtuullisen terveellisesti. Jossain vaiheessa ruokalistat vaan alkaa toistaa itseään, ja sinne solahtaa välillä puolivalmistakin mukaan. Ja kesä & grilli.. Ei tekosyitä, vaan elämää. Täytyyhän siitä nauttiakin; minusta ei ainkaan ole niin askeettiseksi, että sanoisin aina herkuille ei, tai että joka ikinen kerta valmistaisin kaiken itse.

Kesän helteet vaikuttavat minuun niin, että tekee mieli syödä kevyemmin ja tuoretta (toisin kun talvella taas kaipaa lämmintä&lohdullista ruokaa, minkäs sille mahtaa). Joten dieetti, jossa syödään hedelmiä ja vihanneksia niin paljon kuin jaksaa, kuulosti ihan hyvältä (kyseessä on GM dieetti, sen viikko-ohjelman löydät netistä). Ja viikon nyt jaksaa mitä vain, eikö niin?

Lähinnä lähdin kokeilemaan tätä dieettiä sen vuoksi, että se vaikuttaa enemmän "paastolta" (vaikka tarkoitus ei olekaan paastota) kuin pudottaa painoa. Mutta luulen, että tällainen lyhytkin harkittu ruokavalio puhdistaa, jollain tapaa ainakin.

En käy täällä missään ohjatussa liikunassa, niin kuin Kotimaassa kävin, mikä näkyy kyllä lihasten kunnossa. Ulkoilulenkkimme ovat kuitenkin muuttuneet kovemmiksi, maaston vuoksi, mutta myös tahtimme on kiihtynyt. Minulla tosin on välillä "valokuvaajan" tahti, eli tulen aina hieman jäljessä, koska haluan ehtiä nähdä kaiken. Koira haluaa joka paikkaan ensimmäisenä, ja Mies haluaa suoriutua aina mahdollisimman vauhdikkaasti.

Tätä tekstiä aloittaessani on ruokavalion kolmas päivä menossa. Jostain syystä tämä viikko tuntuu pisimmältä koskaan, VASTA keskiviikko! Haaveilen ruuasta, surffaan ruokasivustoilla katselemassa ihania sloppy joes'eja, kerroskakkuja, mac'n cheese -ohjeita -- hiilarimättöjen kuvia paljon enemmän kuin normaalisti, emmekä yleensä edes syö tuollaisia ruokia! Nälkä ei oikeastaan ole, koska dieetin tarkoitus ei ole nähdä nälkää (vaikka kalorimäärä onkin alhaisempi). Mutta kyllä minun valkoinen peppuni on niin valkoinen, että se kaipaa herkkuja, silloin kun ne on kielletty. Jos niitä saisi syödä, niin todennäköisesti nirsoilisin.

1. päivän herkut, tähän EI kyllästy!

Ensimmäisenä päivänä söin pelkkiä hedelmiä, pääasiassa vesi- ja verkkomelonia, marjoja ja omenoita. Ihan ok, näitä menee muutenkin. Ei tullut nälkä. 

Toisena päivänä taas syödään pelkästään vihanneksia - raakana tai kypsennettynä - suorastaan luksusta syödä lämmintä ruokaa! Vedin kurkkua, kesäkurpitsaa, porkkanoita, lehtikaalia, kukkakaalia, ja välillä keitin niitä ruusupapujen kaveriksi. 

Kolmantena päivänä saa sekoittaa ensimmäisten päivien ruokia eli hedelmiä ja vihanneksia, ei kuitenkaan missään vaiheessa banaaneja eikä perunoita (jätin myös avokadot ostamatta). Kokoajan täytyy tietysti muistaa juoda paljon. Vaihtoehtoja näille alkupäiville on paljon, ja tein myös dieettin suositellun keiton em. kasviksista (sitäkin saa syödä useampana päivänä, mikä auttaa siihen, että ainakin minä kaipaan yhden lämpimän ruuan pro Tag).

Ohjeissa ei mainittu mitään mausteista, niitä olen käyttänyt (yrttejä, suolaa, pippuria, chiliä jne., ei mitään sokerisia tai natriumglutamaattimaustesekoituksia). Rasvaa ei saa lisätä, mutta sitä ei kaipaa, eikä se ole tarpeellista näissä ruuissa muutenkaan. Salaatin sekaan rouhin pippuria, sekä tuoreita yrttejä, ja hapoksi hieman sitruunaa. Kahvia ja teetä olen juonut mustana, sekä yrttiteetä - lämmin juoma siirtää nälän tunnetta.

Neljäs dieettipäivä pelottaa, koska silloin listalla on pelkkiä banaaneja ja maitoa. En ole koskaan pitänyt banaanin mausta tai varsinkaan hajusta, ja välttelen yleensä sen käyttämistä missään, paitsi sellaisenaan. Ja maitoa en juo. Miehen ideasta vaihdan maidon rasvattomaan, maustamattomaan jugurttiin, tuskin se maidosta ihan hirveästi poikkeaa. Banaaneja ruokalistalle on merkitty 8-10 kpl. Hauskaa banaanipäivää siis. Koitan henkisesti ajatella asiaa minionien kautta..

* * *

Banaanipäivästä selvittiin ja melko kivuttomasti vielä. Koira tosin auttoi muutaman banaanin syönnissä, mutta tyrkkyä ei tullut edes illalla.

Vaikein päivä olikin sitten dieetin viides päivä, joka osui perjantaille. Pelkkiä tomaatteja ja dieetin tulkinnasta riippuen joko tummaa riisiä tai lihaa. Koska helle hemmotteli taas meitä koko viikon, ja halusimme istuskella ulkona, pistimme grillin päälle, ja tein itselleni grillattuja tomaatteja (yrttien kera) sekä jauhelihapihvejä. Pihvit maustoin voimakkaasti chilillä, pippurilla, valkosipulilla ym. Koska oli niin kuuma päivä (ja yö), pari pientä pihviä riitti oikin hyvin; tomaattien kulutus jäi suositusta pienemmäksi, vaikka yleensä pidän niistä. Jos tässä vaiheessa huomasin, että mahaan ei vain enää mahdu kuin pieni ateria kerrallaan.

Viikonlopulle osui sitten dieetin ns. fiesta-päivät: molempina päivinä saa syödä vegejä/hedelmiä sekä riisiä tai lihaa. Viikonloppuisin olemme usein retkillä tai muuten vain liikkeellä, joten olin hieman epävarma siitä, mitä tulen syömään. Päädyin syömään sekä lauantaina että sunnuntaina (kotona dieetin mukaisesti) salaattiannoksen ravintolassa. Dieetin vastaisesti molemmissa oli kevyt kastike, ja toisella kerralla paahdettua kalkkunaa (joka tosin on parempi vaihtoehto kuin punainen liha!!), mutta olin jo perjantaina katsellut tuloksia, joihin olin ihan tyytyväinen, joten sallin ruokavalioni lipsua hieman (loppulaskelmissani tämä ei vaikuttanut tulokseen mitenkään, koska kalorimäärät jäivät pieniksi joka tapauksessa).

Kalkkunasalaatti oli valtava!

No miten sitten kävi? Tiesin, etten tule laihtumaan kahdeksaa kiloa millään ilveellä, koska en harrastanut normaalista poikkeavaa liikuntaa, joka polttanut enemmän energiaa. Kävimme lenkeillä normaalisti ja jopa muutamalla hieman pidemmällä sellaisella, säiden salliessa (Onko pyöräily +36 asteen helteellä "säiden sallimaa"? Oli tai ei, teinpä sellaisenkin.). Olo oli koko viikon energinen, paljon reippaampi kuin viime viikkoina, eikä vähäkalorinen ruoka aiheuttanut päivän aikan mitään kummempaa väsymystä tai uupumusta. Loppuviikosta yhtenä iltana hieman huimasi, koska olin nälkäinen, ja päivä oli ollut melko kuuma; todennäköisesti olin juonut liian vähän vettä. 

Veden juonti olikin ehkä vaikein osuus dieettiä, korvasin osan määrästä teellä (jota juon muutenkin ainakin litran päivässä). Aikuisenhan pitäisi juoda n. 1,5 - 2 litraa vettä päivässä; dieetin lihapäivinä vettä pitäisi juoda vielä enemmän, mitä en onnistunut tekemään. Kuumalla kelillä tulee onneksi juotua reippaasti, mutta viileinä päivinä juominen tuppaa unohtumaan.

Loppujen lopuksi painoa putosi hieman yli kaksi kiloa, ja vyöräröltä katosi kolme senttiä! Jos olisin nostanut liikunnan määrää, olisin ehkä pudottanut kilon lisää. Viikko tuntui todella pitkältä, mutta loppujen lopuksi en kaivannut kuin illalla "jotain hyvää", koska siitä on tullut (huono) tapa. Ruuasta haaveilu taitaa enemmänkin olla se ongelma. Nälkä tuli niinä päivinä, jolloin en syönyt lämmintä ateriaa, mutta nälkää sai siirrettyä teellä ja välipalalla. Dieetin keitto piti nälkää siinä missä mikä tahansa muukin ateria (käytin keitossa reseptiä huomattavasti enemmän mausteita!!), ja vaikka söin joinain päivinä "tuhdin" aterian sallittuja ruokia, milloinkaan viikon aikana ei ollut "ähky" tai turvonnut olo. Annoskoko puolittui - siis se mitä syö tullakseen kylläiseksi! Silloin kuuluu lopettaa, eikä ottaa vielä vähän lisää.

Eli taaskin sain muistutuksen siitä, että jos syö pienempiä annoskokoja, vaihtaa pastan salaattiin, ja leipävälipalat vaikka hedelmiin - kaikkea voi syödä hyvällä omatunnolla. Iltamussutteluunkin kannattaa varautua ennalta, jolloin on jo päättänyt syödä vaikka vihannestikkuja sipsien sijaan. Monet dieetit suosittelevat pitämään viikossa yhden päivän, jolloin saa syödä vapaasti - silloin ruuansulatus saa taas vauhtia, kun sitä välillä vähän herätellään eri tavoin.

Yleensä dieettejä kai karsastaa sen takia, että ne tuntuvat niin masentavan mauttomilta, mutta minusta resepteistä jätetään turhaan pois mausteet. Useat mausteet nimittäin jopa nopeuttavat ruuan sulamista ja imeytymistä. Yrtit eivät lihota! Suolan määrää on hyvä tarkkailla, ja usein muutaman päivän jälkeen vähäsuolaisempikin ruoka alkaa maistua, kun liika suola pääsee huuhtoutumaan pois. Minä siis käytin paljon mausteita, vähän suolaa, mutten lainkaan rasvaa taikka öljyjä (niitä ravintolan salaatteja lukuunottamatta). GM dieetti ei ole mielesäni pidemmän päälle jatkuvasti toteutettuna terveellinen vaihtoehto, koska ihminen tarvitsee hiilihydraatteja ja rasvaa. Mutta minusta tämä viikon ruokavalion siistiminen oli hyvä, siedettävä ja puhdistava. Todennäköisesti testaan tätä uudestaan, kun haluan hieman vauhtia tai puhtia elämään.

Yleensä pidän tällaisia dieettejä hölynpölynä, mutta tämä oli minulle sopiva ja lempeä tapa hieman jarruttaa ja pohtia, mitä suuhunsa laittaa. En näytä niissä bikineissä muuten yhtään sen kummemmalta kuin viikko sitten, mutta pääkopassa tapahtui jotain. Olen tällainen kuin olen, ja juuri nyt tyytyväinen itseeni! Gut gemacht!

Schönen Sommer

Tämä kesä on ollut tähän asti kummallinen, mutta nyt kelit tuntuvat noudattavan seuraavat pari viikkoa normaalirutiiniaan, lämmintä päivällä, viileämpää yöllä. Minun on pitänyt tehdä monta puutarhapostausta tänne, mutta kierros pihalla surettaa liikaa:

• nurmikko on palanut kusenkeltaiseksi laamupelloksi; myös kaikki hienosti paikatut, ja uudelleen kylvetyt kohdat (tasoitimme alkukesästä nurmella olevia kuoppia)
• siellä, missä nurmikko on vihreää, harottaa sitä ärsyttävää sitkeää heinää, jota ei saa ruohonleikkurilla poikki.. Rakot käsissä saksilla yksittäin nipsiminen kyllästyttää jo.
• pihakiveyksen saumoissa rehottaa taas, suolaaminen ja etikkakylvyt toimivat jonkin aikaa, mutta sateet huuhtoivat maan taas kasvukelpoiseksi. Onneksi nyt paahteella niiltäkin loppuu energia -- lopputulos on kamala sotku.
• "vadelmatarhassa" puolet penkeistä on tyhjiä, koska alkukesän viileydessä ja mutamaassa ei puolet sieministä itänyt laisinkaan (maissi ja kesäkurpitsat sen sijaan rehottavat valtoimenaan irvokkaana kontrastina surulliselle savikokkareiselle tyhjiölle..)
• ruusut ja vanha hortensia ovat haalistuneet ja kuivuneet auringossa laikullisiksi, kastelusta huolimatta; eivätpä kuunliljat ja keijunkukatkaan ole säästyneet palovammoilta
• pinaatti kukkii..
• grillipaikan somisteksi huolella kasvattamani krassit eivät ole sellaisia upeita vesiputouksia, kuin viime kesänä, vaan kuivia, keltaisia ruppanakasoja..

No, kaikessa ei voi aina onnistua.

On sentään hyvääkin vastapainoksi: kesäkurpitsoja ja herneitä saa syödä mahantäydeltä, lehtikaalia ja herukoita samoin. Omenoita on luvassa ennätysmäärä, jos nuo puut vaan jaksavat kannatella painoa satoon asti - oksat roikkuvat jo nyt maassa sateenvarjona. Niiden suojassa onkin mukava loikoilla ja lukea kirjoja, eikä kukaan kadun puolelta arvaa, että olemme siellä Koiran kanssa piilossa. Vieressä talvella paleltuneet oleanterin taimet elävät sittenkin, mutta kukkia tuskin nähdään tänä kesänä..

Muutama onnistumisen paikka kuvina, joiden myötä lämmintä viikonloppua Teille kaikille. Täällä vasta Schönen Feierabend, koska lauantai on Saksassa werktag, työpäivä, arkipäivä.

Großer Kohlweißling eli kaaliperhonen kylässä laventelibaarissa

Jos unohtaa tuijottaa palaneita ja reikäisiä lehtiä, huomaa, että
kuunliljahan kukkii! Tänä vuonna enemmän kuin koskaan.
Saksankielinen nimi on muuten Funkien, funky!

Yksinäinen aurinko kukkapenkissä

Tämän kesän voittajapaikka on talon pohjoispuolella, missä
miljoonakello aina niin uskollisesti puskee kelloa toisen perään!

Was machen die Deutschen am Sonntag?

Eräs sunnuntai, kylä Frankfurtin lähistöllä. Punaiset liikennevalot.

Meille sunnuntai tarkoittaa päivää, jolloin tehdään retki jonnekin. Ajetaan pidempää "maaseutureittiä", katsellaan maisemia, pysähdytään kahville (jos mikään missään on auki), ja jos eväitä ei sattunut mukaan, mennään syömään jonnekin. Jos ei jakseta lähteä mihinkään, hengataan pihalla; touhutaan jotain, grillataan.

Varmaan ihan perinteinen tapa viettää pyhäpäivää, ja näin me olemme melkein aina tehneet. Kotimaassa tottui liian hyvään, kun useimmat kaupat olivat auki, kaikkea pystyi touhumaan, ja sitä kautta ihmisiä oli enemmän liikkeellä myös sunnuntaisin. Tai sitten teimme pihatöitä, pesimme autoa, grillasimme. Tänne Saksanmaalle muuttaessa tiesimme jo etukäteen, että "kaikki" on kiinni sunnuntaisin. Eikä sunnuntaisin saa tehdä mitään kovaäänistä, kuten leikata nurmikkoa, tai nikkaroida - eikä missään tapauksessa remontoida. Ei edes lakaista katua. 

Alkuun oli shokki todeta, että todellakin KAIKKI on kiinni, ja useimmat ravintolatkin avaavat ovensa vasta ilta viiden-kuuden maissa - jos avaavat. Museot ja nähtävyydet toki ovat auki sunnuntaisinkin, ja niiden läheltä löytää aina kahvilan, missä ollaan perinteisellä kakku&kahvilla. Ja iltapäivällä saksalaiset tekevät sen (pienen ja kevyen) kävelylenkin perheen kera (ykköset päällä), mistä on ollut puhetta aiemminkin.

Mutta silti kahviloissa on väljää, ja lenkkipoluille mahtuu. Eikä aina jaksa mennä johonkin gigalomaaniseen kohteeseen. Ajammepa minkä tahansa pienemmän kaupungin tai kylän läpi, se on täysin autio. Meidän kylämme mukaan lukien. Useamman kerran olemme pääkadulla hidastaneet siitä yksinkertaisesta syystä, ettei missään ole ketään.. Ikkunaluukut on kiinni, verhot laskettu alas, maanantaina tyhjennettävät roska-astiat on nostettu tien varteen. Edes kissa ei kulje tien poikki. Onko meiltä jäänyt kuulematta tai huomaamatta jotain..? Onko maailmaloppu päässyt yllättämään..?

Joka sunnuntai tämä hiljaisuus ja autius hämmästyttää edelleen. Kävimme eilen pitkällä kävelylenkillä, joka koukkasi metsän siimeksestä erääseen kylään. Kartan mukaan kylällä on kolme - neljä ravintolaa ja kahviloita. Oli kyllä, kaikkissa ovet kiinni, aurinkovarjot supussa terasseilla. Kylä oli kuin aavekaupunki, kaikki ovet ja ikkunaluukut kiinni. Nälkäisinä vaelsimme autioita katuja, mistään ei kuulunut mitään; puutarhoissakaan ei ollut ketään, jolta olisi voinut pyytää vesipulloon täydennystä.. Palasimme hämmentyneinä metsän siimekseen ja takaisin kohti autoa, ja tulimme kotiin tekemään ruokaa.

Tutkin hieman asiaa, ja löysinkin useamman jutun, joissa kerrotaan tästä maagisesta päivästä. Sunnuntai on huolellisesti pyhitetty. Paikalliset nukkuvat sunnuntaina myöhään (jatkuvasta kirkonkellojen kilkatuksesta huolimatta; kirkossa kävijöitä ei enää juuri ole), syövät aamiaista hartaudella, nukkuvat lisää, käyvät kylässä/ vastaanottavat vieraita, käyvät pienellä kävelyllä ja sen jälkeen syövät sitä ikuista kakkua (kyllä, ovat he hieman pulleitakin). Aiemmin perheen naiset kuulemma valmistivat jo aamusta sonntagsbratenit kypsymään, ja sillä aikaa miehen istuivat ulkona oluella - mistä juontuu frühschoppen -perinne (sunnuntaiaamun kaljoitteluaamiainen, usein tapahtumien ja kyläjuhlien yhteydessä. Nekin on muuten aina jossain piilossa).

Kuulostaa ihan tavalliselta sunnuntain vietolta, tosin minusta tuntuu, että Kotimaassa ei enää kyläillä sunnuntaisin niin paljon kuin muistan lapsuudesta - mikä on sinänsä surullista. No mutta silti - miksei näitä ihmisiä koskaan näe missään?! 

Rakennustapa täällä on erilaista Kotimaahan verrattuna. Etuovet ovat lähes kiinni ajotiessä, jalkakäytävää ei joko ole, tai se on noin hartianmitan levyinen. Tämä kummallinen ikkunaluukkujen - sonnenschutzrolle - kiinni/aukipitämiskulttuuri saa kaiken vaikuttamaan siltä, ettei kukaan ole (koskaan?) kotona. Pihat ovat sisäpihoilla, talon takana, piilossa katseilta, muurien ja aitojen takana.

Pyhäpäivä on siis todella pyhä, varattu itselle, perheelle, ystäville.

Vain me kävelemme kylissä etsimässä ihmisiä sunnuntaisin. Kummalliset maahanmuuttajat.

Juli

Bringt der Juli heiße Glut,

gerät auch der September gut.

- Bauernregel

Luonto (ja meidän Perhe) saa viimein hieman hengähtää helteiden jälkeen. Ukkoskuuroja on tullut useampana päivänä, tosin useimmat niistä ovat kiertäneet meidän Dilltalin.. Jotain kummallista säässä on tänä kesänä, hetki sitten oli 40 astetta lämmintä, viime yönä vain 7..

Maajussien sanonta väittää, että jos heinäkuu on lämmin ja hyvä, niin syyskuusta tulisi samanlainen. Tiedä tuota, nyt ainakin näyttää ihan syyskuulta, kun kaikki on palanut paahteessa ja lakastunut. Tuleeko syyskuussa yhtä kovia myrskyjä kuin alkuviikosta, toivottavasti ei..

Kesässä on kuitenkin se hyvä, että se kuivaa, minkä kastelee. Jos nyt saataisiin taas nurmikko vihreäksi sateiden jälkeen, niin pääsisi vaikka leikkaamaan sitä :) Hauskaa viikonloppua!

Lebensmittel für Bienen, bitte!

Mehiläisten katoaminen ja torjunta-aineiden tuhot ovat taas viime aikoina vilahdelleet otsikoissa. Mehiläiset ovat kuitenkin olleet jo vuosisatoja indikaattorina sille, miten luonto voi, ja jo kauan sitten tutkijat ovat todenneet, että tulemme olemaan pulassa.. 

Istuta pihallesi ja parvekkeellesi kukkia, vaikkapa kehäkukkia, auringonkukkia, auringonhattuja ja pelargoneja, tai kukkivia (ja tuoksuvia) yrttejä - jotka muuten pitävät hyttysiä loitolla.

Jos kesäkukat eivät ole sinun juttusi, niin jätä edes nurmikko pariksi päiväksi leikkaamatta, erityisesti silloin, kun voikukka tai apila kukkii.

Älä kitke rikkaruohoja myrkyillä! Myrkyt jäävät maahan vuosiksi. Etikka tukahduttaa aurinkoisena päivänä rikkakasvit laattojen raoista, ja voit lakaista ne illalla pois.

Jos sinulla on kukkapenkkejä tai kasvimaata, mutta pölyttäjät uupuvat, osta tai nikkaroi hyönteishotelli, se ei tarvitse kuin pari lautaa, naulaa ja sisälle vaikkapa käpyjä, kaarnaa ja heinää. Pieni vesiaihekin voi auttaa, pörriäisetkin tarvitsevat vettä.

Jos sinulla on maata, mieti voisitko hankkia muutaman mehiläispesän. Ne eivät maksa paljoa, eivätkä vaadi liikaa työtä. Jätä ainakin mökkitontin perälle pieni kukkaketo ja risukasa - annat mehiläisille ja muille pölyttäjille ja maankääntäjille ruokaa ja kodin.

Jos pelkäät mehiläisten ja muiden pistoa, älä huido! Harvemmin sinusta saa maukasta mettä.

Jos asut kaupungissa, osta luomua, ja osta paikalliselta hunajan tuottajalta hunajaa tai mehiläisvahatuotteita. Autat silloin lähialueittesi mehiläisiä jatkossakin.

Ja jos tämä kirjoitus tuntui sinusta touhotukselta, niin mieti mitä muuta ympäriltäsi on kadonnut mehiläisten jälken. Ensin kukat, sitten mehiläiset, sitten hedelmät, linnut, isommat pedot - kohta Sinä. Minä. Me kaikki, jos emme juuri suoraan mehiläisten ja luonnollisen ravinnon vuoksi, niin niiden myrkkyjen.

Älä ota kesäkissaa, ota kesälaventeli!