Mehr Sympathie, bitte!

Aijai, muistuttakaa seuraavalla kerralla, kun alan maalata koko taloa, että mä. en. pidä. tästä. enää. Selkä oli eilen niin kipeä, että piti kävellä linkussa, ja nukkua tiikeribalsamin käryssä. Jos mulla ei tämän jälkeen ole vähintäänkin hyvä mieli, niin ainakin allit on muuttaneet käsivarren alapuolelta lähemmäs habaa ja olkaa! Ja tuolille-ponnistus-pakara on kasvanut tuota laiskempaa mahtavammaksi.

Auttaisi asiaa tietysti, että asettaisi itselleen joskus vähän armeliaamman aikataulun, eikä sellaista, että viikonloppuna tulee vieraat, kaiken pitää olla kunnossa, ja leipoakin pitäisi. Eihän mulla enää ole kuin kaksi ja puoli seinää jäljellä (ja maali loppu), viidet verhot ommeltavana, sitten kaiken suojamateriaalin siivous, PikkuKartanon siivous, ja Kohtuullisen Suuri Suunnitelma halloweeniksi. Enhän mä voi toiseksi paikallisille jäädä, joilla on ollut jo kuun alusta asti kurpitsoja oven suussa ja pelättejä kukkapenkissa.. Apua, tuleekohan täällä trickortriittaajia ovelle? 

(Mutta ah, mikä zen laskeutuu ylle ruokailuhuoneen vaaleudessa, muutama taulukin on jo seinällä. Ja olohuoneen lamppu katossa - uskokaa tai älkää!)

Die Malerei Pause - Tee und Sympathie

Maalaustauko, kahvia ja pullaa - tai niin kuin meillä: teetä ja sympatiaa! Tosin sympatia-kakkua saa vasta reilun viikon päästä, kun tämä sisustusprojekti on ohi ja kaikki on valmista. Sympatiaa tarvitaan, koska joku Aiempi Asukas on päättänyt listoittaa myös katon. Siis kuten seinän ja lattian välissä on jalkalista, niin meillä kiertää katossa "kaulalista", ei siis aito kattolista, joka suorastaan helpottaisi maalausta vaan typerä litteä lista kattoa vasten naulattuna! Kirottua! 

Joten teetauko. En nimittäin voi olla jakamatta muutamaa kuvaa sunnuntain patikoinnilta, koska kohtasin silloin kauan kaipaamani.. tuulimyllyt! Herbornin takaa noustaan kilometritolkulla ylöspäin, 500-600 metriin merenpinnasta, suomalaisittain ihan tunturiin jopa. Vuoriston nimi on (Hohen) Westerwald. Sieltä aukeaa ihan uudenlaiset näkymät, lehtimetsät vaihtuvat kuusikkoon ja ylänköpeltoihin. Ja koska huipulla tuulee, siellä on tuulimyllyjä silmänkantamattomiin. Ja minun kummallinen ikihaave on seistä edes yhden alla, ja selvittää kuuluuko siitä ääntä..

Matkaan lähdettiin synkän metsän läpi, melkein kuuli menninkäisten muminan..

..ja metsän siimeksestä valoon! Kunnon maalaismaisemaa!

Muutaman karjatilan maiden poikki..

Keli oli suorastaan täydellinen!

Ponillakin olisi päässyt!

Vielä yhden metsän läpi..

Ja sitten yhtäkkiä kukkulan huippu taittuu, ja siellä ne ovat!

Ja samalla maisemaa halkoo hämmentävä viuhahdus

Siinä! Horisontista näkee, että laaksoissa oli vielä sumupilvet ja aivan eri sää.

Eihän ne maisemaan sovi, mutta kuitenkin!

Röhnötyspenkki (vapaa käännös). Korkea penkki, jolta saa roikottaa jalkoja, niin kuin lapsena :)
No joutuu siinä hieman erikoisesti lojumaan, jotta näkee myllyn juurelta ylös lapoihin.

Lähemmäs, vaikka huimaa jo!

Tässä vihdoin!! Ei siitä tässä kohtaa kuulu mitään, mutta tuolla kukkuloilla tuulessa humisee.
Ja mitä kovempaa, sitä kovempaa. Oudointa oli jatkuva välke maisemassa..

Viilettämistä Koiran tapaan!

Kovin idyllistä, paikoittain kovin kotoisaa

Ja poneja, joka puolella!

Vielä viimeinen iltapäivän auringossa.
Kummallisia, hiljaisia, mutta kovin hallitsevia vempeleitä.

Meitä vaivaa vielä suomalainen sisu näillä retkillä, koko 8,5 km retki piti taittaa kamalaa vauhtia; paikallisten tahti oli leppoisa, aikataulu (vastoin odotuksia) myöhäinen ja suunta vastapäivään. Lämmin tuli, ja nälkä kurni vatsassa, joten parkkipaikkamme Gasthaus/ Treffpunkt Fuchskauten (ketun purema?) luona oli täydellinen valinta. Aurinkoinen terassi oli täynnä sunnuntain viettäjiä, ja Koirallekin tarjottiin oma kuppi raikasta vettä. Unelmien sunnuntai, taas kerran!

(ja nyt takaisin maalin pariin)

Eine Pink Aktualisierung

Maalaustöiden lomassa täytyy kipaista ulkoilemaan, kun aurinko kerran paistaa - tällä oli aivan ihana, aurinkoinen viikonloppu, lämpötilat kiipesivät parinkympin paremmalle puolelle! 

Ihmettelin eräässä pusikossa, että mikä pensas siellä kukkii pinkkinä syksyllä, mutta eipäs ne olleetkaan kukkia vaan marjoja! Euroopansorvarinpensas kuuluu näihin uusiin tuttavuuksiin, joita täällä tulee vastaan melkein joka viikko.

Oranssi on siemen

Ja pinkki on siemenkota

Ei ihan tuttu syksyinen väritys

..mutta upea!

Pinkkiä viikkoa!

Abschied von der Gelben

Kahden päivän päästä tulee täyteen kuusi kuukautta elämää Saksanmaalla. Samalla sanotaan viimein hyvästit alakerran keltaiselle värille, sillä kuun lopussa täällä on viimeinen silaus (keittiötä lukuunottamatta) tehty, taulut nostetaan paikoilleen ja ovet aukeavat Halloweenina uusille ystäville.

Kasvin taustaväri on väärä, muttei enää kauaa!

Puoli vuotta meni nopeasti, ja yhtäkkiä huomaa olevansa täällä enemmän kotona kuin Kotimaassa. Näin kauan kesti myös kerätä rohkeutta ja siirtyä neljän seinän sisältä/ piha-aitojen takaa myös vähän lähemmäs kylää ja paikallisia. Toki on tehty paljon retkiä ja tutkittu paikkoja, mutta mitä on Oma Arki täällä, se alkaa selvitä vasta nyt.

Minut erottaa noista muista nämä ikkunat tässä välissä.
En ole koskaan ollut kauhean rohkea, mutta olen ennen muiden vuoksi esittänyt rohkeampaa kuin olen.
Täällä ei voi itselleen enää esittää, vaan On Oltava. Ja yhtenä päivänä sekin loksahti kohdalleen, ja astuin ulos.

Kielen oppiminen on ehkä vaikeinta, koska siitä tekee lähinnä itselleen ongelman (kauppareissuista selviää, mutta kontaktin luominen muihin on vaikeaa), ja juurikin kielimuuri on pitänyt minua enemmän kotona kuin mikään muu. Mikä on tyhmää, koska se ei pitänyt minua esimerkiksi Kiinassa poissa kaduilta ja tutkimusmatkoilta, ja siellä ei yleensä ollut mitään yhteistä kieltä taikka merkkiä. Täällä - muiden maahanmuuttajien joukossa - ymmärrämme toisiamme täydellisesti vaillinaisilla kielitaidoillamme, mutta Oikean Lokaalin kanssa tulee hetkiä, jolloin vain tyhjyys humisee välillämme. Sen yli pääsemiseen tarvitsee vain Pokkaa jatkaa. Sen metsästys on ollut työlästä, mutta siinäkin on viime viikolla koettu ainakin Yksi Suuri Erävoitto! Onneksi naapureissa on myös rohkeita ihmisiä, jotka eivät pelkää meitä, vaan tulevat vastaan ja juttelemaan.

Nämä portaat Rathausille olivat henkisesti todella korkeat ja pitkät.
Mutta niistä on nyt kavuttu ylös, ja hengissä ollaan edelleen!

Tuntuu vaikealta alkaa kertoa, millaista on todella ollut muuttaa toiseen maahan, jättää työt, ystävät, totuttu elämä ja rytmi, ja soveltaa se tänne, aloittaa "alusta". Ei se ole ollut selvää itsellekään, ja aina ei ole ollut hyviä aamuja ja varsinkaan öitä. Välillä on kamalaa kun ei tiedä, mikä minusta tulee isona. Kamalampaa tosin on ajatella, että muu maailma saa muka sanella, mitä Kuuluu Tehdä..

Ensimmäinen puoli vuotta on siis ollut tutkimusmatka tähän kylään, osaan isoa maata, jossa mittasuhteet ovat vähän suuremmat; uusiin tapoihin, mutta ennen kaikkea itseensä. Ystäviin tulee pidettyä jopa enemmän yhteyttä nyt kuin ennen! Ei elämä eri maassa itsessään ole kauhean erilaista, varsinkaan näin lähellä Kotimaata - jossain kaukomailla varmasti on haastavampaa, jos maan tavat ja arvot ovat oikeasti Kotimaasta poikkeavia.  On vain todella vaikeaa olla suorittamatta ja saavuttamatta koko ajan aikatauluja, tavoitteita ja vaatimuksia - itsensä kanssa, puolesta ja vastaan. Vasta täällä tajusin, kuinka väsynyt olin ennen, ja mihin olin päämäärättä menossa. Onneksi on Joku, joka sanoo, että myös pelkkä kirjan lukeminen tai ikkunasta ulos tuijottaminen ovat joskus ihan riittävä päivän Tekeminen, joista ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Ja se Joku, joka sanoo, että onpa mukavaa tehdä asioita yhdessä ilman hirveää kiirettä ja väsymystä. Tai lähettää välillä Kotimaahan katsomaan ystäviä.

Koti on siellä minne sen tekee, ja minä teen sen nyt (toistaiseksi) tähän. Kivaa, että ne PikkuKartanon kuoretkin ihan kohta näyttävät siltä! Niistä enemmän myöhemmin, nyt siirryn hetken hiljaisuuteen palatakseni taas uudella metelillä!

Herbst Elegie

Syksyssä on aina jotain kaihoisaa ja kaunista, varsinkin tällaisina utuisina päivinä, jolloin kaikki vaikuttaa vähän epätodelliselta. Parasta ruskanaikaa vielä odotellaan, mutta upeita vilahduksia alkaa jo näkyä luonnossa.

Der ständige Hunger

Aina nälkä ja koko ajan jano

5:2-dieetin aloituksesta on nyt kulunut jo enemmän kuin se kuusi viikkoa, jotka sille annoimme mahdollisuudeksi osoittaa voimansa (aloitukseen liityviä mietteitä oli täällä). Päätimme pitää maanantain ja torstain paastopäivinä, Miehelle 600 kaloria ja minulle 500. Paras tulos ilmeisesti saataisiin, jos söisi kerralla tuon määrän, jolloin paastoajasta tulee pidempi - se paasto-osuus on dieetin kehittäjien mielestä se "parantava" ja eheyttävä osuus (sisäelimet saa aikaa puhdistua, veriarvot paranevat, jopa pitkällä juoksulla muistisairauksien riski vähintään siirtyy kauemmas tulevaisuuteen). Mies ei voi viedä töihin eväitä (tai se on hankalaa), joten päätimme noudattaa paastoaikaa aina kello 13 - 13, niin että Mies saa töissä aina normaalin lounaan, jolloin illalliselle ja seuraavalle aamiaiselle jää jaettavaksi nuo em. kalorimäärät.

Keitot ja salaatit ovat hyviä pienikalorisia ruokia, joita saa syödä lisukkeista riippuen jopa (suhteellisen) paljon. Sen sijaan yksi leipä juustolla saattaa "syödä" suhteettoman paljon koko potista. Puuro ja marjat on hyvä vaihtoehto aamupalalle. Kuten aiemmin mainittu, tee ja kahvi (mustana) ovat loistavia, koska kuuma juoma hämää vatsaa, ja nälän tunnetta saa siirrettyä.

Alkuun nälkä varsinkin iltaisin oli kamala, ja siihen kiinnitti kamalasti huomiota. Aamulla nälkä oli "kadonnut", joten olo oli ihan mainio. Ensimmäisellä viikolla paastoa seuraavana päivänä tuli ehkä syötyä tai herkuteltua normaalia enemmän, mutta viikkojen kuluessa se tasaantui normaaliin, ellei jopa alle - vähemmän hiilareita ja sokeria, vähemmän mielitekoja! Ehkä sokerikoukusta on mahdollista päästä irti, tai ainakin vähentää!

Olo paastopäivinä oli pääasiassa ihan hyvä, ja silloin jaksaa myös lenkkeillä Koiran kanssa, elämä on ihan normaalia, ei mitään huimauksia taikka huomattavaa pahoinvointia, kunhan nälkää ei ajattele. Kaikki aktiviteetti ulkona, pihalla, ja muu kotona puuhailu vievät ajatusta pois ruuasta, joten kannattaa jopa hieman suunnitella tekemistä paastopäivien illoille. Paaston jälkeinen ateria sen sijaan sai minut huonovointiseksi. Myöskin liian pitkä ilta pelkän teen voimin sai minut suorastaan raivon partaalle, kun verensokeri laskee alas. Olen myös migreeniherkkä, ja energiatason raju lasku voi laukaista kohtauksen. 

Oppeina tästä diettistä huomasimme muun muassa, että pienemmälläkin määrällä ruokaa/kaloreita pärjää, ja isoin muutos on tehtävä pään sisällä. Terveellinen (koti)ruoka, paljon salaattia, vihanneksia, keittoja, saa jaksamaan paremmin kuin raskas ja rasvainen ruoka, päivänselvää. Terveellisesti ja hyvin syöminen ei ole vaikeaa, mutta vaatii tietoa ravintosisällöstä, koska tuttuina, terveellisinä pitämät ruoka-aineet saattavat sisältää yllättävän paljon kaloreita - salaatin voi "pilata" liian raskaalla tai suurella määrällä salaatinkastiketta, tai turha leivän mussuttaminen (niin hyvää kuin leipä voikin olla!) tuo aivan turhaan hirveän määrän turhaa energiaa, joka nätisti asettuu ainakin meikäläisen kroppaan asumaan. Kevytversiot kaikesta meidän perheyksikkö on yleensä jättänyt vähemmälle, koska niistä löytyy usein muita täyteaineita enemmän, esim. sokeria. Mieluummin "aitoa", mutta vähemmän. Ja itsetehtyä!!

"Nälän kanssa" oppii olemaan, ja kun syö vähemmän, vatsa nopeasti ottaa myös muina päivinä vähemmän vastaan, annoskoko siis pienenee huomaamatta. Pitää opetella tunnistamaan, milloin on syönyt tarpeeksi, ja olla vahva siinä, ettei turhaan ahmi itseään täyteen. Meidän "hyvinvointiyhteiskunnassamme" (?) ei ruoka lopu kesken, ennemminkin tuotamme ja teemme aivan liikaa kerralla, ja jätettä tulee tätä kautta aivan liikaa..

Joidenkin mielestä on tärkeämpää syödä vähän mutta usein; tässä dieetissä paaston tarkoitus on saada elimistö toimimaan uudella tavalla, ja terveysvaikutukset ovat muutakin kuin painon laskua ja tasaantumista. Netistä ja mm. kirjasta 5:2 dieetti - Syö, paastoa ja elä pidempään voi tutkia asiaa tarkemmin, suosittelen tutustuman aiheeseen myös pelkästä mielenkiinnosta. Netistä löytyy myös alkuperäinen dokumentti Eat, fast & live longer, jos kirjaa ei jaksa lukea, mutta kiinnostaa tietää, mistä tämä "hössötys" on saanut alkunsa. Dokumentissa on myös vaihtoehtoisia ajatuksia paastoamisesta. Kukin tavallaan!

No ne tulokset sitten, niitähän te odotatte. Otin ympärysmitat itsestäni paaston alkaessa, mutta unohdin kirjoittaa ne ylös (luulin muistavani omat mittani jo pelkän ammatin puolesta.. pah!). Vaaka ostettiin vasta paaston puolivälissä. Peräkkäisiä paastoviikkoja pystyimme pitämään neljä, väliin tuli kaksi erillistä viikkoa, jolloin lomat ja muut suunnitelmat estivät kunnollisen paastoamisen. Joka tapauksessa ainakin tuo kuusi viikkoa tuli täyteen kahden kuukauden aikana, ja senkin jälkeen olemme mahdollisuuksien mukaan muistaneet "kakkospäivät". Dieetti on joustava; paastopäivät voivat olla milloin vain viikon sisällä, jos joutuu tilanteisiin, joissa dieetti sotkisi esim. juhlapäiviä. Tämä ei siis ole niin supervakava ruokavalio, etteikö joskus saisi myös herkutella.

Lukuja ei siis ole tässä tarjota, mutta yleensä ottaen erityisesti Miehen olo kohentui, ja varmasti painossa tapahtui muutoksia. Hän jatkaa paastoa edelleen. Minulla annoskoko pieneni entisestään (siis se mitä todella jaksaa syödä ilman että ahtaa väkisin itsensä ähkyyn!), mutta en pysty paastoamaan yhtä pitkää aikaa yhteen menoon, vaan päätin pienentää annoskokojani tasaisesti, ja syön ehkä iltapalan illallisen ja aamiaisen välissä paastopäivinä - joudun siis jakamaan kalorimäärää useammalle aterialle, puhtaasti perherauhan säilyttämisen vuoksi.

Itsestään selvää on, että turha leivän, pastan, rasvaisen ruuan, karkkien ja muiden herkkujen syönti on jätettävä vähemmälle; illat ovat vaikeimpia. Silloin sipsien tilalle pitää keksiä vaikka kasviksia dipattavaksi, tai jotain muuta korviketta tuolle käden liikkeelle kohti suuta. Pullaa ja jälkiruokia meillä ei onneksi ole ollut tapana syödä kuin juhlatilanteissa, joten niiden kanssa en koe ongelmaa, ja tavallisina päivinä makean pakonomainen karttaminen ja kieltäminen vain kasvattaa niiden himoa. Kun hieman miettii viikon ruokalistaa etukäteen, ja suunnittelee päivän ruokailut, ne on helppo pitää terveellisinä ja kohtuullisen kokoisina. Mistään ei tarvitse erityisesti luopua, kunhan muistaa kohtuuden kaikessa. Keittiövaaka ja kaloritaulukko auttavat, ja niitä oppii nopeasti muistamaan ja soveltamaan.

Ajatuksia on varmaan muitakin, mutta tässä päällimmäiset. Ja kaksi paastopäivää tulivat meidän arkeen melko pysyvästi, ja melko kalorilleen. Jokaisen täytyy vain soveltaa ja löytää itselleen sopiva ruokailutapa. Uskon painon pudotuksen sijaan enemmän terveysvaikutuksiin, kuten kolesterolitasoihin ja veriarvoihin ja niiden kautta tuleviin pidempiaikaisiin tuloksiin tämän elämäntavan kanssa, ja toivotankin tämän myötä kaikille ennen kaikkea pitkää ikää ja oman kehon hyväksymistä hyvin ja terveellisesti syömällä ja liikkumalla!

Der Märschenwald

Terveisiä satumetsästä, Dianaburgin ympäristöstä!

Oben und nach unten

Alkaa tuntua kovin alkukantaiselta tämä meidän (syys)elämä, kun kaikki toimet tehdään auringonvalon mukaan. Syödään ja ulkoillaan. Nukkumaankin joutuu ainakin tuntia aiemmin kuin ennen, kun pimeys laskeutuu meidänkin kyläämme. Valaistuja reittejä ei ole, ja harvassa kylässä on kummoisemmat katuvalot. Otsalampuille tulee siis käyttöä! Tähdet ja kuu sentään kuumottavat oikein urakalla, niitä en olekaan kunnolla nähnyt kuin viimeksi Kotimaassa mökillä! Upeasta tähtitaivaasti pisteet tälle maalle, vaikka Otava onkin ihan hassussa paikassa..

Ulkoilumaastoja täytyy taas kartoittaa lisää, koska päivät lyhenevät, ja illat pimenevät todella nopeasti; pian ei töiden jälkeen ehdi enää ulkoilemaan Koiruuden kanssa pitkäksi aikaa, tai ainakaan (päivän)valossa. Siirrymme siis syysrytmiin, ja päälenkki tapahtuu päivällä alkuillan sijaan. Jos illalla vielä mielii valoisaan aikaan ulkoilemaan, vaihtoehdot täällä on mennä ylös kukkuloille taikka alas peltolaaksoihin..

Vaihtoehto 1. Turvallinen avara alue, hyvä näkyvyys, vaikka pimeä pääsisi yllättämään.

Auringonlasku on nopea, mutta kirkkaalla säällä ja avaralla peltoalueella siitä saa melkein puoli tuntia lisäaikaa

Tässä on hyvä viilettää minkä tassut kantavat! Tosin puskat vilisevät kauriita ja peuroja, jotka alkavat illalla
hiipiä vilja- ja kaalipelloille herkuttelemaan.. Peurat on jo nimetty: Maurice on se, jonka useimmiten näemme kylän
liepeillä, sen tyttöystävä Maureen, isä Morris, serkku Moritz.. riippuen siitä kuka jättiperheen jäsen sattuu reitille :)

Muista pysähtyä ennen Asslarin lentokenttää!
Tänne voi koittaa hypätä Suomen koneesta, kun laskuvalmistelut alkavat ennen Frankfurtia; laskuvarjo vaan niskaan! :)

Vaihtoehto 2. Kiipeä äkkiä metsän läpi kukkulalle, missä valoa vielä riittää.

Tämän pitäisi olla pysyvä kielto/ suositus pimeään aikaan kaikilla metsäalueilla.
Tällä kertaa se oli kuitenkin ainoa valoa kohti vievä reitti..

Ja sinne oli päästävä!
Reitti lieni olevan jonkinlainen karjan ruokintaan
liittyvä apuväline ylä- ja alalaitumien välillä,
tosin se vastasi pientä alppihaikkia..

Ja vaikka näkymät ylhäällä olivat komeat, reitti oli umpikuja! Eikun alas taas,
ja juoksujalkaa metsästä ulos samaa reittiä kuin sinne tultiinkin, ennen kuin possut alkavat vaeltaa nälkäisinä!

Kaikille lähialueillemme on merkitty ulkoilureittejä, ja niistä saa ostaa paperikarttoja ja ladata erilaisia karttaohjelmia, mutta kuten "gooplemaksikään" ei näe täällä kaikkea, ei ole kaikki samanarvoisiksi merkityt polutkaan enää olemassa, ja vaihtoehtoisia reittejä joutuu melkein joka kerralla keksimään! Perussääntö kuitenkin on, että vartin sisään auringonlaskusta on paras ehtiä ulos metsästä avarammille laitumille! Villisioilla alkaa kohtapuoliin "uusi sesonki", ja kevään possut ajetaan emojen luota omilleen, joten jokainen isompi rasahdus metsässä alkaa jo pelottaa! Jännittävää tämä reippailu!