Garten der Träume

Talossa, jota pidän lapsuuden kotinani, piti aina tehdä kotihommia, haravoida pihaa, hoitaa puutarhaa ja peruna- ja mansikkamaata, halusi tai ei. Silloin rikkaruohojen kitkeminen, risujen raivaaminen ja poltto, perunoiden istutus ja nosto oli kamalinta, mitä saattoi teinitytön kauhuksi keksiä. 

Jotenkin kummasti sitten kuitenkin 15-20 vuotta myöhemmin Omasta Pihasta tuli suuri haave, ja se totetutui viimein kesällä 2011. Siihen on uhrattu tunteja työtä, ja rahaa niin paljon, etten kehtaa tsekään summa alkaa päässäni laskea! Tyhjälle tontille oli ihana suunnitella kaikenlaista, ja kaikki kasvoi aivan liian hitaasti.

Piti saada tulppanipenkki..

..ja toinen. 

Piti olla valkoista..

..ja erikoista.

Ja kun kukkapenkit alkoivat olla paikoillaan, piti saada "hyötypuutarha", koska jokainen itseään kunnoittava puutarhuri yhdistää kukat ja viljelyn. Omavaraiseksihan tässä pyrittiin ;)

Raparperia laatikkoon niinkuin aikanaan kotona..
(puutarhurin silloinen apulainen hyväksyy työn jäljen)

..krassia kuten äidillä..

.. ja tietysti lisää syötävää!

Tottahan piha piti saada muutenkin toimivaksi, kulkureitit ja katseenvangitsijat paikoilleen, nautiskelun lomassa; tuntikausia saattoi kulua ilman että huomasi mitään muuta kuin mullan möyhimisen ja tuoksun, uusien kasvien kukkaan puhkeamisen riemun, kastepisaroiden kimalluksen auringon laskiessa. Usein ei iltaisin malttanut mennä nukkumaan.. 

Lisää puita pikkupihalle
(joku vielä jonain päivänä kiroaa mun istutuksia, joista on tullut varjostavia..).

Joka nurkalle jotain!

Välillä pieni luova tauko :)

Polkukivet paikoilleen.

Ja uutta nurmikkoa kylvämään!

Viimein viime kesänä kaikki tuntui olevan mukavasti kasvamassa, pikku kasvikaappi tomaateille, ruusupuskat täynnä kirvoja, ja ötökkähotelli kumollaan kukkapenkissä. Marjojakin sai muutamn kourallisen omista pensaista. Syksyn illat kuluivat taas kukkasipuleja sovitellessa vielä viimeisiin vapaisiin koloihin. Talvi sai tulla, koska kevään odotus on aina kova; kaikki selkä kipeänä kylmässä mullassa vietyt tunnit palkitaan ruhtinaallisesti, kun pienet sarvet puskevat routaisen maan läpi keväällä, ja lyhyet kevätillat saa taas ihmetellä pihalla, mitä tuli edellisenä kautena istutettua. Varsinkin kun en ole kauhean tarkka nimien ja istutussuunnitelmien kanssa.

Illan hetkiä tulppanien keskellä <3

Uusin puutarhurin apulainenkin sulautuu jo apilan joukkoon!

Jouluna alkoi jo kuitenkin uudet tullet nostatella suunnitelmia, ja eräänä iltana sitten tajusin, etten tule näkemään viimeisimpiä istutuksiani - täydellistä tulppaanimerta, lumikelloja, pieniä shakkilautakuvioisia kirjopikarililjoja, unikkoja, liljoja, kirsikkapuuta kukassa, pioneja..! Tänään ei ole takatalvi harmittanut yhtään (koska en aiemmin viikolla, auringon lämmittäesä kukkapenkkejä melkein 10 ihanalla lämpimällä asteella, voinut edes mennä katsomaan keväistä kasvun ihmettä; tulppaanit on jo tunkeneet viitisen senttiä mullasta esiin), koska en halua muistaa, mikä kaikki jää tänä keväänä Omalla Pihalla kokematta.. :( Toivottavasti sijaishoitajaksi nimetty Puutarhuri naapurista jaksaa kuvata minulle ahkerasti jälkeen jääviä kasvejani.

Mutta puutarhurin työ ei liene koskaan ohi, oli työmaa sitten sama, oma tai uusi. Saanhan nyt tavallaan uuden alun ja uuden pihan toisaalla, jossain, missä kasvukausi on lämpöisempi ja pidempi, ehkä jopa tarpeeksi pitkä tomaattien kypsymiselle; todennäköisemmän omenankukkien hanamin; vauhdikkaammaan hyötypuutarhan sadon. Ainakin niin toivon. Mutta yksi suurimmista ikävistä silti tulee Omaa Pihaa kohtaan, sitä, jonka itse tein, vaikka vihasin kitkemistä lapsena, ja halusin asua kerrostalossa!