Tiergarten Weilburg

Innostuimme villieläinpuistosta toistamiseen, tällä kertaa ajoimme Weilburgiin, jossa sijaitsee samanniminen eläinpuisto. Puistoalue on perujaan 1500-1600 -lukujen vaihteesta, jolloin Weilburgin linnaa asuttanut kreivi kävi täällä metsästämässä. Alue on aidattu vanhalla kivimuurilla ja kokonaispinta-alaltaan lähes 100 hehtaaria. Nykyään alueella ei tietenkään enää metsästetä, vaan puistoon on saatu useita eri Saksan villilajeja asustamaan - taas ihanan väljästi ja luonnonmukaisesti. Koiraa ei saanut ottaa tänne puistoon mukaan, ja syy sille selvisi pian saavuttuamme puistoon. Itse puisto tuntuu valtavan kokoiselta, ja "rundweg" oli pituudeltaan muka vajaat 4 kilometria, mutta kaikkia reittejä talsiessa metrejä tuli taatusti enemmän.

Puistossa oli useita lampia, joissa oli karppeja, sampia ja muita kaloja. Oli niin jännää, että säikähdin vedestä nousevaa sorsaa, luullen sitä Darwinin evoluutioksi.. 

Osa puiston puista on 400-500 vuotta vanhoja

Tunnelmallista ja jännittävää..

Tämä muuri kiertää aluetta, tosin en kierroksen päätteeksi ollut enää varma, pitääkö se eläimet sisällä vai ulkona..

Tilaa on!

Ja reitti on pitkä, sopii tällä kertaa kyllä liikuntaesteisille, mutta jaloille tämä oli kova, varsinkin jos pohjille heittää minivaelluksen Koiran kanssa..

Yllätykseksemme Weilburgin tarhassa on kaksi karhua! Ne oli löydetty Slovakian ja Puolan välillä sijaitsevilta Tatra-vuorilta emonsa hylkääminä. Aluksi ne asustivat eläintarhassa, siis sellaisessa ahtaassa, kunnes ne kaksivuotiaina saapuivat tänne Weilburgiin, ja niillä oli valtavan kokoinen aitaus - oli tuuri että näimme nämä otukset odottelemassa iltaruokintaa, muutoin olisi ollut vaikeaa nähdä niitä ollenkaan, niin metsäinen ja piilopaikkainen aitaus niille oli varattu. Jos karhu on jossain vankeudessa, niin olkoon täällä!

Tarhassa oli myös valtava aitaus susille, joita oli varmaan 6-8 kpl, mutta kaikki olivat päättäneet mennä päivälevolle, näimme vain harmaita myttyjä puiden ja oksien suojassa. Näiden takia tulemme varmasti uudestaan, olen nähnyt suden vain kerran aiemmin Normandiassa Zoo de Jurquesissa, ja se oli ehkä yksi huikeimmista kohtaamisista, meni kevyesti ohi norsujen ja zirahvien! :)

No miksi se Koira ei sitten saanut tulla tänne? Susien ja karhujen jälkeen kuljettiin moninkertaisista porteista sisään, ja käveltiin keskelle peuroja ja kauriita! Lipunmyynnissä myytiin eläinten ruokaa eurolla, mutta emmepä tajunneet ostaa mitään - ehkä nämä todella tulevat lähelle, jos kauan odottaa, mutta meitä ainakin kipitettiin karkuun.. Tämä oli ihan riittävän jännittävää näinkin, tieltä ei saanut poiketa, enkä välttämättä haluaisi tuon sarvipään vaateita iholleni, kun ja jos ruoka pääsee loppumaan!

Onkohan tässä sen vaalean kuusipeuran (Donsbachin tarhassa) tumma sisko? Samaa tympeyttä havaittavissa :D

Sitten oli aika siirtyä vähän turvallisemmille kulmille, takaisin aitojen taakse. Alkoi vain naurattaa ajatus siitä että kumpi tässä on näytillä, minä vain eläimet? Viimeksi emme nähneet mufloneita, koska kaikki olivat nukkumassa ja maastoutuneet niin ettei ainakaan kuvaamisesta tullut mitään. Mutta täällä oli kaikki hereillä.

Nämä ei enää ole mufloneita, vaan vuorikauriita

Ei ihan niin valtavia sarvia kuin aiemmassa tarhassa..

Puistossa oli myös villikissoja ja tutun näköisiä tupsupäitä:

Alkuun nämä villikissat näyttivät ihan tavallisilta maatiaiskisuilta, mutta makea paksu häntä paljasti nämä villieläimiksi.

Ja tietenkin tuttuja töpselinokkia, olisikohan näitäkin muutamaa eri lajia, koska minusta nämä näyttävät ihan erilaisilta kuin ne edelliset karvaturrit!

"Onks ruokaa?"

"Mitä, ei oo vai?"

Kurre opasti meidät seuraavalle aitaukselle

Tarpaani

Minitarpaani on väsynyt

Pieni biologian oppitunti: Tarpaaneja OLI kahdenlaisia, metsätarpaani eli eurooppalainen metsähevonen, joka metsästettiin sukupuutoon jo keskiajalla, ja arotarpaani, jota pidetään tuota metsäversiota luonnonvaraisempana, mutta sekin kuoli sukupuuttoon 1800-luvulla. Saksalaiset veijarit Heinz ja Luzt Heck ovat takaisinjalostaneet nämä Heckin tarpaanit, ihan aitoa historiaa tässä siis ei näy. Upeita silti, ja aina niin kaukana, nämä ei tule lähelle..

Ja sitten jotain hämmentävää, taas. Luulimme näitä maatilan eläimiksi (koska viereiessä aitauksessa oli vuohia), tai kenties espanjalaisiksi taisteluhäriksi, makeiden sarvien vuoksi. Kyseessä oli kuitenkin taas Heckin veljesten takaisinristeytyskokeilu, "uusi alkuhärkä" - kohtuullisen samanoloinen kuin alkuperäinen sukupuuttoon kuollut toverinsa. Jossain näitä oli kylttien mukaan myös luonnossa, mutta enpä tiedä..

Teeve!

Mooje!

Kierros oli hyvä päättää hieman rauhallisempiin tunnelmiin, tuttujen elukoiden pariin. Heti portin ulkopuolella on myös mainio, paikallisten suosiossa oleva ravintola, joka tarjoaa riistaruokia ja ihania kakkuja joutsenlammen rannalla. Gulassi oli hyvää, ja paikallinen olut maukasta!