Die Malerei Pause - Tee und Sympathie

Maalaustauko, kahvia ja pullaa - tai niin kuin meillä: teetä ja sympatiaa! Tosin sympatia-kakkua saa vasta reilun viikon päästä, kun tämä sisustusprojekti on ohi ja kaikki on valmista. Sympatiaa tarvitaan, koska joku Aiempi Asukas on päättänyt listoittaa myös katon. Siis kuten seinän ja lattian välissä on jalkalista, niin meillä kiertää katossa "kaulalista", ei siis aito kattolista, joka suorastaan helpottaisi maalausta vaan typerä litteä lista kattoa vasten naulattuna! Kirottua! 

Joten teetauko. En nimittäin voi olla jakamatta muutamaa kuvaa sunnuntain patikoinnilta, koska kohtasin silloin kauan kaipaamani.. tuulimyllyt! Herbornin takaa noustaan kilometritolkulla ylöspäin, 500-600 metriin merenpinnasta, suomalaisittain ihan tunturiin jopa. Vuoriston nimi on (Hohen) Westerwald. Sieltä aukeaa ihan uudenlaiset näkymät, lehtimetsät vaihtuvat kuusikkoon ja ylänköpeltoihin. Ja koska huipulla tuulee, siellä on tuulimyllyjä silmänkantamattomiin. Ja minun kummallinen ikihaave on seistä edes yhden alla, ja selvittää kuuluuko siitä ääntä..

Matkaan lähdettiin synkän metsän läpi, melkein kuuli menninkäisten muminan..

..ja metsän siimeksestä valoon! Kunnon maalaismaisemaa!

Muutaman karjatilan maiden poikki..

Keli oli suorastaan täydellinen!

Ponillakin olisi päässyt!

Vielä yhden metsän läpi..

Ja sitten yhtäkkiä kukkulan huippu taittuu, ja siellä ne ovat!

Ja samalla maisemaa halkoo hämmentävä viuhahdus

Siinä! Horisontista näkee, että laaksoissa oli vielä sumupilvet ja aivan eri sää.

Eihän ne maisemaan sovi, mutta kuitenkin!

Röhnötyspenkki (vapaa käännös). Korkea penkki, jolta saa roikottaa jalkoja, niin kuin lapsena :)
No joutuu siinä hieman erikoisesti lojumaan, jotta näkee myllyn juurelta ylös lapoihin.

Lähemmäs, vaikka huimaa jo!

Tässä vihdoin!! Ei siitä tässä kohtaa kuulu mitään, mutta tuolla kukkuloilla tuulessa humisee.
Ja mitä kovempaa, sitä kovempaa. Oudointa oli jatkuva välke maisemassa..

Viilettämistä Koiran tapaan!

Kovin idyllistä, paikoittain kovin kotoisaa

Ja poneja, joka puolella!

Vielä viimeinen iltapäivän auringossa.
Kummallisia, hiljaisia, mutta kovin hallitsevia vempeleitä.

Meitä vaivaa vielä suomalainen sisu näillä retkillä, koko 8,5 km retki piti taittaa kamalaa vauhtia; paikallisten tahti oli leppoisa, aikataulu (vastoin odotuksia) myöhäinen ja suunta vastapäivään. Lämmin tuli, ja nälkä kurni vatsassa, joten parkkipaikkamme Gasthaus/ Treffpunkt Fuchskauten (ketun purema?) luona oli täydellinen valinta. Aurinkoinen terassi oli täynnä sunnuntain viettäjiä, ja Koirallekin tarjottiin oma kuppi raikasta vettä. Unelmien sunnuntai, taas kerran!

(ja nyt takaisin maalin pariin)