Hunde, Wurst und Kaffee

Olimme viikonloppuna Miehen kanssa kunnon kieli- ja kulttuurikylvyssä. Paikallinen Schäferhundeverein, jonka ulkomaalaisvahvistuksina toimimme, isännöi Rassehundeaustellungia, eli koiranäyttelyä. Viikonlopun aikana noin 150 koiraa omistajineen saapui naapurikylämme pelloille ja koirakerhon tiluksille harjaamaan afgaaniensa pitkiä turkkeja, pörhentämään shelttiensä häntiä ja ihastelemaan kelpieitä ja Australian karjakoiria.

Hundevereinin tiluksilla leikattiin ruohoa, rajattiin näyttelykenttiä ja rakennettiin suurta ravintolatelttaa jo aiemmin viikolla, ja ensimmäiset näyttelyn osanottajat saapuivat karavaaneineen jo perjantai-iltana, yöpyipä yksi osallistuja koirineen teltassa näyttelyalueella! Koiranäyttelyt voivat viedä mennessään..

                             

Olen aiemmin osallistunut vain muutamiin näyttelyihin edellisen koirani kanssa, ja opin silloin, että näyttelyt eivät ole minua varten - ulkonäköasiat eivät ole koskaan olleet minun juttuni! ;D Mutta oli todella hauskaa seurata noinkin erilaisten rotujen näyttelykehiä samanaikaisesti - toisella kentällä oli hiirenhiljaista, ainoastaan tuuli leyhytteli afgaanien upeita turkkeja, ja hiusharjat ja palkintoruusukkeet kahisivat satunnaisten aplodien saattelemina. Samaan aikaan toisessa kehässä haukuttiin ja hihkuttiin, naurahdeltiin ja vähän muristiinkin. Karjis on aina karjis, se vetää hihnassa, pullistelee toisille koirille ja järjestää huvitusta yleisölle. Omistajien kirjo oli yhtä mainiota seurattavaa: oli leopardikuosia takeissa ja kumisaappaissa, omat viinit coolereissaan ja toisaalla vaelluskenkiä, sadetakkeja ja kahvia termarista. Yksi asia muuten yhdisti kaikkia koiranomistajia rodusta riippumatta: väsähtäneet kaunottaret ja kulkurit nukahtivat omistajiensa syliin omia kehiään odotellessaan.

Aßlarin Schäferhundevereinin tehtävänä oli järjestää parkkipaikoitus, ruokailu ja muu huolto näyttelyvieraille. Saimme Miehen kanssa molemmille päiville neljän tunnin vuoron juoma- ja välipalateltalla, mikä sopi meille hyvin, koska teltalta näki suoraan näyttelykehille. Plus oli ehkä parempi, että paikalliset rakentavat makkara- ja schnitzelannokset keittiön puolella niin kuin ne kuuluu (tein yhden sämpylä-spießwurst -annoksen vanhan asiakasrouvan opastaessa minua tiskin palveltavalta puolelta -- joihinkin asioihin vain tarvitaan paikallistuntemusta). 

Saksalaiset ovat tunnetusti tarkkoja rahan kanssa, mistä olin hieman huolissani etukäteen (kolme kolaa, kaksi kaljaa, joista toinen alkoholiton; juustosämpylä, salamisämpylä ja kaksi streuselkuchea plus ehkäpä vielä kahvi maidolla ja sokerilla - eikun eisittenkääntuotakakkuavaantätä, ja vaihdetaan yksi kola fantaksi - se tekee öö.. 17,43€ ja te maksatte siis 50€:n setelillä ja kolmella sentillä).. Paikan päällä kuitenkin selvisi, että paikalliset tavat ovat taas nerokkaita. Kuten useimmissa (kylä)tapahtumissa, myös näyttelyssämme maksut hoidettiin arvokupongeilla, jotka ostettiin erikseen kassalta. Tehtäväksemme jäi siis vain esitellä juoma- ja pikkuruokavalikoimaa, "tarjoilla" ostokset sekä yliviivata arvokupongeista tarvittava summa euroja ja senttejä. Ei vaihtorahalla pelaamista - mahtavaa!

Luit oikein: "tarjoilimme" ruuat ja juomat. Saksalainen haluaa kaffee und kuche, mikä tarkoittaa että myyvä osapuoli laskee kuppiin halutun määrän kahvia, kaataa sekaan maidon, ja usein myös laittaa kahvin sekaan 1-3 sokeripalaa (sokerin määrä kahvissa on päätähuimaavaa näin suomalaiselta näkökannalta, osa pohti kolmannen palan jälkeen vielä neljännen lisäämistä). Kakkujen täytteet piti esitellä, ja juustosämpylän juustomerkillä on väliä; yksi haluaa vain ainoastaan tilsiteriä, toinen ei missään tapauksessa. Kolaa tämä kansa juo myös oikein mielellään, mutta ketsuppi on suorastaan ihmisoikeusrikos. Se muuten maksaakin yleensä extraa, ja sen annostelu on minimaalista.

Kahvin ja oluen myynnin luulisi olevan melko simppeliä, mutta kun asiakkaat ovat eri puolilta Saksaa, Hollantia ja Ranskaa, ja itse tulee käyttäneeksi melko kummallisia ylimääräisiä umlauteja, huomasimme Miehen kanssa molemmat, ettemme kenties saaneet lausuttua kahta samanlaista ja oikeaoppista lausetta edes näin yksinkertaisessa aihepiirissä. Sunnuntai-iltana, viimeisen vuoromme päätyttyä, olimme molemmat lähes aivokuolleita kokemastamme kielikylvystä.

Mutta teimmepä ainakin oman osamme kerhon lisätulojen eteen ja olimme mukana ehkä aktiivisimmassa järjestötouhussa koskaan. En ole ihan varma, olisiko moinen tapahtuma onnistunut Kotimaassa pelkällä vapaaehtoistyöllä. Täällä kun ei kysellä hygieniapasseja, anniskeluoikeuksia ja suosituksia muista tapahtumista. Porukasta löytyi omat sähkömiehet, rakennusinsinöörit, kokita ja lehtimiehet. Suomalaisia näyttelyvieraita ei ollut (eikä oma Hirviömme osallistunut näyttelyyn, tosin oli erään kasvattajan arvioitavana joka tapauksessa), ja se ainoa ruotsalainenkin pääsi karkuun ennen kuin tajusimme palvella ruotsiksi. Työmoraalimme oli kuitenkin ensiluokkaista, paikallisten tahti oli kovin leppoisaa ja oluenhuuruista :)