Grüße aus dem Busch

Laura Mvula - Green Garden

Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, jos julistan rakastavani (kukkien lisäksi) kaikkea vihreää. Vastaleikatun ruohon tuoksua; vihreitä omenoita, basilikaa ja minttua, versoja ja ituja; vihreän miljoonaa eri sävyä keväisen lehmuksen lehden vaaleanvihreästä tummaan sammaleenvihreään. Vihreää teetä, vihreitä drinkkejä, vihreää ruokaa. Parsaa!

Pyökki poksautti viikonloppuna lehdet valloilleen!

Miehen ollessa työ- ja messumatkoilla välillä useamman päivän, alan itsekin vihertää ja villiintyä, ja huuhailla ties missä puskissa, ihan kirjaimellisesti. Aamupäivät olen istunut kiltisti omissa puskissa ennen kuin tämä ihana helle näännyttää iltapäivää kohden sekä minut, kasvit että Koiran. Olen kääntänyt ja parantanut maata kylvöjä varten, ja kylvänyt juurekset ja salaatteja ensimmäiseen penkkiin, istuttanut yrttitarhan (ostotaimilla tosin, koska vanhoista siemenistä iti vain persilja), ja välillä voimaillut penkkien välisiä rajauksia ja kivetyksiä rikkaruohojen vallasta.

Rikkaruohot, nuo luonnon turhakkeet. Tai no. Oikeastaan olen vaihtanut mieleni rikkaruohojen suhteen, osa saa minusta kasvaa paikallaan, jos sille on syy - pihakäenkaali (se "punainen apila") saa ainakin olla kiveysten väleissä, se on pieni ja söpö, ja sopii vanhoihin pihakiviin ja sokkelisoran joukkoon. Mutta maahumala tekee minut hulluksi, se tunkee joka paikkaan, rönsyää, kasvattaa sitkeät juuret syvälle maahan, ja varmaan lisääntyy jokaisesta juurenpalasesta, jonka kukkapenkkiin unohdan..

Punaista onnea

Nyt kun kaikki on vielä pientä ja versovaa, on vaikeaa erottaa haluttuja kasveja rikkaruohoista. Kukkapenkissä on ainakin unikon ja kehäkukan versoja, ja muita kesäkukkia, joiden siemeniä heittelin penkkiin satunnaisesti.  Eikä niitä vielä erota krassista ja muista ei toivotuista kasveista. Osa saa siis vielä kasvaa yhdessä. Sanokaa hulluksi, mutta kaikki, mikä kasvaa ja versoaa, on jotenkin.. liikuttavaa, ainakin niin kauan kuin se on pientä ja hallittavaa.. Toivon kuitenkin, ettei käy tänä kesänä niin kuin viimeksi, kun tietämättömänä annoin kultapiiskun (oikeasti varmaankin tarha -tai kanadanpiisku - ihan toivottu kukka toisten puutarhoissa) vallata koko kukkapenkin, kun en tunnistanut, mikä se on. (Minusta se on maailman kamalin kasvi. Mutta se onkin keltainen.)

Siitä puskahuuhailusta vielä. Illan viiletessä, kun Koiran kanssa taas uskaltautuu lenkille, me molemmat tuhisemme pusikoissa tutkimassa kukkia ja kasveja (Koira tosin tutkii ihan jotain muuta). Paikalliset varmaan pitävät hulluina meitä molempia. Tutut tietävät minun Kotimaassakin painelevan keväällä ja kesällä nokkospuskaan, ensin keräämään nuoria versoja syötäväksi (jos tykkäät pinaattiletuista, kokeile samaa nokkosilla, nam!!), ja myöhemmin luonnollista kirvakarkoitetta ja lannoitetta liottamaan (parin päivän liotuksella saa ensimmäistä, viikon hautomisella kamalanhajuista laimennettavaa lannoitetta).

Nokkonen nokkosella

Brennnessel

Wald-Sauerklee

Wald-Veilchen

Salaattiin, kakkujen koristeeksi, jääpaloihin; auttaa myös vilustumiseen

Nyt on joen varsi valtoimenaan pientä nokkosta, ja haaveilen intialaisesta palak paneerista nokkosesta tehtynä. Viime kesänä konttasin lammaskukkulalla innosta hihkuen, kun tunnistin valtoimenaan kasvavan villin oreganon. Nyt puskissa kasvaa miniminikoiset vuohenputken, giersch, versot! En ole vielä uskaltanut mennä keräämään mitään näitä herkkuja, kun en ole varma kuinka puhdas peltoalue joen varrella on. Toistaiseksi olen tosin vain nähnyt lampaat laiduntamassa ja lannoittamassa peltoja.. Kuumentamalla varmaan selviää hengissä.

Vuohenputki maistuu salaatissa sellaisenaan, taikka pinaatin tyyliin valmistettuna,
teessä, taikka tämän LandApotheke -lehden ohjeen mukaan limuna!

Osa paikallisista näyttää myös innostuneen heilpflanzeneista, lääkekasveista, suomeksi ehkä hortailusta eli villiyrttien ja kasvien keräilystä. Ja täällä riittää napsittavaa niin paljon, että jokaisella puutarhalehdellä on ollut artikkelinsa aiheesta, ja onpa täällä oma lehtensäkin, joka esittelee tuttujen ja viljeltävien apteekkikasvien lisäksi joukon villejä sukulaisia! Minusta muuten rikkaruohoa tarkoittava sana unkraut on aivan mahtavan kuvaava nimi (kraut = yrtti (myös kaali, kasvi, ruma ilmaisu saksalaisista jne.), unkraut = "epäyrtti").

Suuri paikallinen suosikki näyttää olevan bärlauch, eli karhunlaukka, miedon valkosipulin makuinen villikasvi, jota saa kyllä viljeltynäkin, myös Kotimaasta. Siitä tehdään pestoa, pastaa, soppaa ja kastiketta, ostinpa juuri tätä itsekin maustekaappiin kuivattuna. Lähes kaikkien ravintoloiden listoilla on juuri nyt (parsan lisäksi) karhunlaukkaa monella tapaa valmistettuna.

Metsästä en ole vielä bärlauchia löytänyt, mutta siemeniä ostin!
(Kuva Mein Schönes Land 03-04/15)

Hortailu ei muuten ole mikään uusi villitys, vaikka siltä saattaa juuri nyt vaikuttaa. Minun isoäitini ainakin opetti laittamaan murskatun piharatamon pikkuhaavalle, ja aloe veraa auringonpolttamalle. Voikukan ja ketunleivän lehtiä mussuteltiin jo lapsena, ja kuusenkerkkiä ja voikukan kukintoja kerättiin talteen äitin reseptejä varten. Vadelman, mansikan ja musteherukan lehdistä tehtiin teetä ja Louhisaaren juomaa.

Hauskinta on tunnistaa lehtien kuvista täällä kasvavia kasveja, joita olen luonnossa ihmetellyt. Ja vaikkapa meidänkin nurmikolla rehottavaa minipäivänkakkaraa gänsenblümcheniä voi käyttää vilustumisen hoitamiseen, ja siitä voi teen lisäksi tehdä tinktuuraa ja balsamia. Omalta pihalta uskallan napsia lehtiä ja kukkia penkkien ulkopuoleltakin, saattaa tosin olla fiksuinta kierrellä Koiran nyhväämät paikat vähän kauempaa.

Nurmikon ilahdus

Koirakin tykkää vihreästä

Yrtteja kasvatan aina sekä tuoreeltaan käytettäväksi, että kuivattavaksi, pariin talveen ei ole tarvinnut ostaa timjamia eikä oreganoa ja minttua, sen verran saa satoa omalta pihalta ja ruukuista. Tänä keväänä ja kesänä taidan kyllä lisätä pari unkrauttia mukaan seoksiini. Onhan minulla sille nyt oma nimikylttikin.