Sommerzeit = Draußenzeit

Blogin verkkainen julkaisutahti johtuu yhdestä yksinkertaisesta syystä: kesä. Ja kesällä ei nökötetä sisällä. Ja niin koukussa en ole, että raahaisin koneen ulos. E-hei, siellä riittää tekemistä ilmankin.

Piha- ja puutarhahommia on joka päivälle. Toukokuun alkupuolella ruohonkasvu räjähti käsiin, mutta se on nyt (onneksi ja suruksi) vaihtunut kuumuudessa paahtuneeseen laikukkaaseen aluueseen, jota koristavat uuden ruohon paikat, kun tasoittelimme hieman nurmikon epätasaisuuksia. Koko alue vaatii siis vettä päivittäin.

Vettä saa kantaa myös kukka- ja kasvimaalle. Alan ymmärtää naapurien kasvivalintoja, erityisesti kasvimaalla - kaikki ostavat valmiit taimet kaupasta, ja hups hei - yhtäkkiä kaikilla on jättimäisiä salaatinkeriä ja tomaatin varret ovat kohta metrisiä. Kotimaassa olen tottunut siihen, että kasvukausi on lyhyt, joten kaikki esikasvatetaan, mieluiten siemenestä. Tänä vuonna vaan ei ollut onni matkassa. Tiesin kyllä osan valikoimastani vaan menneen vanhaksi, eikä siemenet itäneetkään. Ne jotka itivät, jäivät jotenkin heiveröisiksi. Suoraan ulos kylvetyt onnistuivat paljon paremmin.

Maaperällä on myös oma osuutensa asiaan, vaikka koitin sitä kovasti parantaa uudella mullalla ja hiekalla. Tuossa savimaassa kun on salaatin ja porkkanan lähes mahdotonta kasvaa. Eikä kasva siltikään. Vanhassa vadelmatarhassa kukoistaa sipulit, mangoldi, kehäkukat ja retiisi. Siitä eteenpäin penkki on tyhjä, vaikka se on kylvetty täyteen. Porkkanat, salaatit ja paksoi eivät jaksaneet tunkea hetkessä kovettuvan maakuoren läpi, ei, vaikka laitoin kylvövakoon hiekkaa.

Tomaatit ja paprika viihtyvät onneksi ruukuissa; pavut, herneet ja kesäkurpitsat ovat päässeet lämpöisille seinustoille, ja kasvavat sentään yhtä luotettavasti kuin aina. Laitoin seiniä vasten myös ekan kerran maissia - ne ovat jo 30-senttisiä huispakkeita! Voi, saisipa niistä edes yhden oman maistiaisen myöhemmin, tuore maissi on parasta kesäherkkua!

Tuholaissaattueeseen kuuluu sitten tänä vuonna uutta. Viime kesänä ruusut ja verenpisarat olivat kirvojen vallassa, nyt ne ovat saaneet olla rauhassa, ja muutamat satunnaiset sain suihkutettua vedellä ja mäntysuopaliuoksella pois. Ruusuihin tulee myös ennätysmäärä kukkia, niiden leikkuu keväällä taisi toimia. Mutta kaikkialla muualla - krasseissa, pavuissa, tomaateissa, jopa raparperissa (?!) on iljettäviä mustia kirvoja ja niiden munia!! Viikon tehohäädön (manuaalisesti, suovalla ja vedellä) jälkeen alkaa voitto häämöttää, mutta yhtä kuvottavaa ei taida olla kuin nuo mustat joukkiot!

Tuija-aidan alustaa ja nurmikon reunustoja tuunasimme Miehen kanssa kuukausi sitten, ja ne ovat pysyneet melko aisoissa kuumuudeen ja hitaan kasvun vuoksi. Sen sijaan pihakiveys rehottaa, ennen kuin saamme sen saumat koko matkalta siivottua, suolattua ja hiekattua. Voikukka, peltomatara ja rönsyleinikki ovat juurtuneet niin syvälle kivien väliin, että melkein helpompaa olisi kaivaa kivet ylös, kuin saada rikkaruohot pois. Harkitsimme jo hetken niiden poistamista liekillä polttamalla, mutta tajusimme muun kasvuston olevan niin kuivaa, että palovaara olisi suurempi kuin hyöty. Naapurin setä vahvisti epäilyksen, ja kertoi tuttavastaan, joka poltti samalla koko pensasaidan..

Ja meillähän ei kemikaaleja käytetä, en halua niitä maaperään, enkä senkään vuoksi, että Koiruus penkoo joka nurkan pihalla. Joten koukkua ja haraa käteen vaan, ja saumoja raaputtamaan!

Kukkapenkki sai kyytiä eilen. Kyllästyin katselemaan tulppaanien raatoja (lehdet ja varret kannattaa jättää kuoleentumaan rauhassa, niin sipuli saa ravinteet talteen ja jaksaa kukkia seuraavanakin vuonna), ja leikkasin ne matalaksi. Varret meinaan kasvoivat edelleen pituutta, koska jouduin kastelemaan penkin muita kasveja. Nyt penkki onkin sitten taas melko avoin... Rikkaruohot olivat päässet myös kaikkiin vapaisiin koloihin tulppaanien lehtien alla, ja mm. patjarikot ja osa koristesalvioistani olivat tukahtuneet niiden alla. Täytyy varmaan tyytyä paikkamaan kolot tyyliin tun, was die Einheimischen tun.. Eli hakea kaupasta kesäkukkia, jotka saavat sen pari viikkoa - kuukauden kukkia tuossa penkissä, ja sitten ne vaihdetaan uusiin.

Raatelun tulos. Liljoja ja gladioluksia nyt odotellaan, josko ne pääsisivät nyt esiin.

Vihulaiset tunnistusrivissä:
vas. = peltomatara, joka raateli käteni vereslihalle; keskellä kirottu keltainen kukka, ja oik. =rönsyleinikki. 

Kun pihaa on sopivasti rapsuteltu, napataan Koira ja lähdetään ulkoilemaan, mieluiten uimaan, taikka auringonlaskun aikaan lenkille. Täällä tehtiin jo ensimmäiset heinätyöt, joten pellot on taas käytettävissä, ja muun elämän ja liikkujat näkee jo kaukaa. Vilja tosin odottaa vielä kypsymistä, mutta korret ovat kasvaneet lähes puolitoistametrisiksi, joten viljapeltojen takaa ei näe kyllä enää edes auringonlaskua..

Tämän vuoden mauricet, eli peurat, ovat liikkuneet hieman etäämmällä, mutta yhtenä iltana naapurin hevoslaitumella ruohon vihreyttä arpoi eräs yksilö. Se pomppi aidan yli laitumelle ja takaisin, eikä pystynyt päättämään, kummalla puolella on parempi tarjonta!

Kettuja sen sijaan on vilahdellut viime kesän tapaan, ja tällä kertaa minäkin olen niitä nähnyt (eikä vain Mies&Koira, sekä paikallislehden valokuvaaja). Joen toisella puolella pelloilla on suuria pensaikkoja, joiden suojassa villieläimet saavat piilotella ja asustella rauhassa. Eräänä iltana yhden pensaikon edessä vilisi. Kauempaa luulimme siellä olevan kaniineja, mutta ei, ne olivatkin viisi ketunpoikaa ja äitikettu! Pellon toiselta laidalta seurasimme poikasten villiä painia ja syöksähtelyä, ja vaikka meillä oli Koira mukana (hihnassa), kettuäiti antoi jälkikasvunsa leikkiä kunnes olimme muutaman kymmenen metrin päässä. Silloin äiti kävi keräämässä ja ajamassa poikaset pensaikon suojiin, ja kävi itse välillä kurkkaamassa, josko reitti olisi taas vapaa.

Susihavaintoja ei ole tullut.

Viikonlopuksi on luvattu taas hellettä, ja tarkoitus olisi mennä käymään naapurikylässä kyläjuhlilla. Siellä esiintyvät nimittäin myös Mies&Koira, yhdessä paikallisen hundesportvereinin kanssa (jossa käymme treenaamassa Koiraa). Koiraseura haluaa lieventää paikallisten tuntoja koiraharrastuksia kohtaan, joten siellä on näytös, jossa koiria koulutetaan, ja kaikki saavat nähdä, että koirat ovat sekä kilttejä että pitävät harrastuksestaan, plus koulutusmetodit ovat pehmeitä ja kannustavia. Taistelukoirat (= paikallisten mielestä kaikki isot koirarodut) ja niiden huono maine kun edelleen nostattaa toisten niskakarvoja pystyyn; (isoja) koiria pelätään, ja mm. suojelua pidetään julmana lajina. Toivottavasti saamme tätä hieman lievennettyä viikonlopun aikana. Koiran bravuuri (edestä sivulle tulo hienolla pompulla) ainakin saa kaikki aina nauramaan (paikalliset suosivat tapaa, jossa koira kiertää ohjaajan takaa sivulle).

Illalla pääsee sitten maistamaan seljankukkasiirappia, jonka keitin eräänä iltana. Seljankukalla eli holunderblütellahan maustetaan täällä paljon juomia ja ruokia, ehkä olet maistanut sitä itsekin vaikkapa Hugon muodossa (=kuohuviiniä, seljankukkamehua, vissyä, mintunlehti ja limesiivu). 

Hauskaa viikonloppua!