Pikkutytöstä asti olen pitänyt sumuisista päivistä. Tädellinen sumupäivä kuluisi metsässä, hevosen selässä, talvella. Jostain tämä mielikuva on iskostunut päähäni, ja melkein haistan hevosten tuoksun joka kerran kun astun keskelle sumupilveä. No, sitä lunta ei nyt ole, mutta ihana, tiheä sumu kylläkin!
Täällä meidän laaksossamme sumupäiviä on (talvella) aika usein. Noin joka toinen päivä. Sitten taas paistaa päivän. Alkusyksystä pilvet saattoivat kuivua päivän mittaan pois, nyt ne istuvat tiukasti meitä ympäröivien kukkuloiden kainalossa.
Sumun keskellä on hiljaista, samaan aikaan lohdullisen turvallista ja jännittävää. Tuttu maisema katoaa, ja kaikesta tulee uuden näköistä. Ihan kuin en olisikaan kulkenut tästä ennen.. Tipahtaakohan tuosta reunalta alas..
Hetkinen, haistan hevoset..
Sumuinen päivä ei masenna samalla tavalla kuin sateisen harmaa päivä, ja täällä sumussa voi olla todella kirkasta - olen tainnut mainita tästä aiemminkin - mikä on hämmentävää, ei sumu voi häikäistä..
 |
| Jede Wolke hat einen silbernen Rand.. |
Jos jokaisella pilvellä on hopeareunus, niin minun tulkintani on se, että jokaisen sumupilven takana paistaa kultainen aurinko. Katsokaa vaikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro kommenttisi ja terveisesi täällä!