Zum Gletscher

Toisena laskupäivänä oli aika nousta korkeuksiin! Mainitsin ensimmäisessä laskupostauksessa, että hissimatkalla jo hieman pelotti, kun alkoi tajuta, kuinka korkealle ollaan nousemassa, ja millaisten rotkojen yli hissit meidät vienossa tuulessa keikutti. Jää lumen alla oli upean sinistä, paksua ja kunnioitusta herättävää. Osa rinteistä oli melko jyrkkiä, ja jalat tutisten pohdin, kuinka pysyn merkityn rinteen puolella napakammissa kapeissa kohdissa - alla kun ei ollut satoihin metreihin mitään..

Näissä maisemissa oltiin muuten viikko - kaksi sitten kuvattu uutta Bond-leffaa, ja kuvaukset jatkuivat vielä tammikuussakin.

Rettenbachin jäätikölle (2684m) pääsee myös jäätikkötietä pitkin, nyt se oli oivassa kunnossa,
mutta myöhemmin tie saatetaan sulkea lumen ja jään vuoksi. Tie on maksullinen ja sillä pitää
lumikelillä käyttää lumiketjuja.
Rettenbachilta noustaan hisseillä vielä ylös kahdelle yli kolmetonniselle huipulle.
Täältä pääsee myös yhtä rinnettä alas Söldenin toiselle reunalle, Gaislachkogl Taliin.

Valinnan varaa siis on!

Mutta Tiefenbachkoglin (3309m) juurella (3250m) saa jo haukkoa henkeä!

Joku muukin halusi ottaa kuvia..

Mutta minä koitin hetken kuvitella olevani täällä aivan yksin..

Kuvasta ei näe, mutta huipulla tuuli aika napakasti, joten en jaksanut monoissa ja vastatuulessa haikata reilun vartin matkaa korkeammalle huipulle 3340 metriin, sieltä olisi nähnyt kauas toisen puolen horisonttiin lisää näitä valtavia vuorijonoja.

Matka huipulle meni pääasiassa eri hisseissä istuen, mutta alaspäin saikin sitten laskea jonkin tovin. Hissien ala- ja yläpäässä oli aina ruuhkaa, mutta loppujen lopuksi täällä huipulla oli eniten tilaa laskea ja välillä vähän katsella maisemiakin. Alas ja takaisin Giggijochille pääsi yhtä siirtymähissiä lukuunottamatta laskemalla. Kannattaa vilkaista rinnekarttaa vaikkapa täältä, jos alue ei ole entuudestaan tuttu - siitä saa vähän ajatusta siihen, miten vuorten ja jäätiköiden välillä pääsee/ joutuu reissaamaan.

Viimeisessä rinteessä minun kuntoni alkoi jo loppua, ja siirryin tyytyväisenä après-skin puolelle, kun Mies kävi vielä laskemassa muutaman mäen. Minä olin muutoinkin niin hidas, että Mies ehti laskea pitkän rinteen kolmeen kertaan sillä aika kun minä pääsin sen kerran alas :) Väitän edelleenkin, että pysähtelin vain katselemaan maisemia! ;)

Alempana alkoi taas olla tiiviimpi tunnelma, ja aurinko jää iltapäivästä huippujen taakse

Myös "oikeille" laskijoille löytyy rinteitä, vasemmalla kisarata ja oikealla Giggijochin ainoa musta rinne

Yhteenvetona rinteistä: joulun pyhinä rinteessä oli tilaa, keli aurinkoinen ja lämmin, mutta valtaosa laskijoista aloittelijoita, joten suosituimmat siniset ("helpot") rinteet oli aurattu muhkuramäiksi. Saatoin silloin tällöin ruuhkassa/ jyrkässä kohdassa syyllistyä samaan.. Yllättävän moni näytti vain painuvan mäkeen sen kummemmin osaamatta asiaa, ja pelastushelikopteri pörräsi pelottavan usein rinteiden ja laakson väliä.. En ole mikään huippulaskija, mutta selvisin ilman kaatumisia - ainoastaan lihaskunto meinasi loppua. Huomaan tulleeni "vanhaksi" kun minua pelottaa, ja vierestä viilettää naperoita innosta hihkuen! Olen silti tyytyväinen, että lähdin ja yritin, ja onnistuinkin hetkittäin! :D

Rinnevaihtoehtoja on lukuisia, jokainen löytää varmasti suosikkinsa, ja joihinkin rinteisiin kannattaa tai jopa joutuu ajamaan autolla - jos kelit sallivat. Gondolihissit tuovat laaksosta myös patikoijat ylemmäs, tosin meillä oli haasteita löytää noita "puolivälin" reittejä, ja ne kulkivat usein rinteen poikki..

Maisemien vuoksi olisin saattanut kiivetä ylös vielä kerran, niin kuin olimme suunnitelleet, ellei sää olisi muuttunut niin, että nämä olivat viimeisiä kertoja kun auringon ja huiput enää näimme. Vielä yksi luminen kuvasarja siis tulossa, ennen paluuta pyhän laakson lempeisiin tuuliin!