Das Flüstern der Felsen

Vaikka emme paljoa katsele Saksan televisiota, joitain hyviä vinkkejä varsinkin retkeilyyn saa erityisesti viikonloppuisin paikallisia kanavia surffaillessa. Harvemmin viikonloppuna on aikaa tuijotella telkkaria, mutta satuinpa kerran alkuvuodesta katselemaan ohjelmaa, jossa arvosteltiin lähimmät suuret vaellusreitit. 

Muistaakseni kolmannelle sijalle päätyi Rheinsteig -niminen vaellusreitti. Kokonaisuudessaan se käsittää 320 kilometriä melko vaativaa vaellusta, mutta toki sitä ei tarvitse kokonaisuudessaan taittaa jalan, ellei ole todella innostunut haikkaaja. Niin hulluja emme vielä ole kävelemään ja vaeltamaan Koiran ja Miehen kanssa, mutta tämä kohde on ollut jo pitkään mielessäni. Reittiä voi tutkailla ja suunnitella vaikkapa täällä (ylhäällä oikealla myös kielen vaihto englanniksi, jos saksa ei taivu). Sivu linkkaa eri reittejä mainioon karttaohjelmaan.

Kesäkuu oli niin kuuma, ja vielä heinäkuun alkukin, ettemme voineet toteuttaa tätä suunnitelmaa aiemmin, ja jouduimme siirtämään muitakin retkiämme helteiden vuoksi. Nyt helteiden tilalle on tullut viileän epävakaista säätä. Päätimme silti tehdä moottoripyörällä pienen tiedusteluretken Reinin jokilaaksoon tutkimaan, olisiko maisemat ja reitit jalkautumisen arvoisia. Kävimme viime kesänä Moselin rannalla Cochemissa ystäviemme kanssa, ja rakastuin jokeen ja maisemiin palavasti. Odotukset romanttiseksi kutsutulta Reiniltä olivat siis melkoiset.

Ajelimme länteen päin kohti jokilaaksoa pitkin pieniä teitä, ja laskeutuminen vuorilta alas joenuomaan oli taas melkoinen reitti. Valitsemamme tie ei ollut parhaassa kunnossa, lähinnä saapumistamme kuvasi straßenschäden -varoituskolmiot. Mutta upeasti se kiemurteli ja mutkitteli alaspäin, emmekä olleet ainoat mopoilijat ja retkeilijät reitillä; muutaman kilometrin välein näkyi etappeja ja parkkipaikkoja vaellusreiteille; majoituspaikkoja, leirintäalueita ja eväspaikkoja.

Kun viimein sukelsimme Lorchin kylän läpi Reinin rantaan, näkymä oli huikaiseva, vaikka keli olikin harmaa. Leveä joki kuohui sinisenvihreänä, joessa on paljon valkoisia hiekka- ja kivisärkkiä ja saaria, sekä tietysti liikennettä, onhan se melkoisen tärkeä kuljetusreitti Pohjanmereltä sisämaahan.

Näkymä Reinille Loreley -nimiseltä kukkulalta

Jokiristeilijöitä ja proomuja oli melkein ruuhkaksi asti, vaikka sää ei suosinutkaan

Kylissä sen sijaan oli hiljaisempaa, ainakin St Goarshausenissa Loreleylta kurkittuna

Näköalapaikalla on kahvila-ravintola

Olin aiemmin painanut muutaman kylän ja paikannimen päähäni Reinin varrelta, joten huidoin takapyörän päältä Miestä kurvaamaan kohti kylttejä, joissa luki Loreley. Tämä matkustaja oli valmistautunut hieman huonosti, koska muistin Loreleyn olevan kylä, mutta se onkin oikeasti jyrkkä kallionokka, joka on vuosisatoja vaaninut joella kulkijoita. Kallio on noin 120 metrin korkeudessa joen pinnasta, ja kallion kohdalla joki on kapeimmillaan (ennen Sveitsiä), vain n. 113 metriä leveä (aika leveältä se näyttää, mutta laivavaylä on erittäin kapea). Syvyyttä löytyy 25 metriin asti, mutta joessa on kiviä ja kovia virtauksia tällä kohdalla, ja Loreleyn sanotaankin merkitsevän Reininlaakson murteella kuiskailevaa tai vaanivaa kalliota - täällä on tapahtunut lukuisia vesionnettomuuksia. Siltä se näytti edelleen, laivat saivat puskea kunnolla kohti vastavirtaa, ja ne tuntuivat etenevän tuskaisen hitaasti.

Ensimmäisessä kuvassa näkyy kapea kannas joessa, sen päässä istuu merenneitopatsas, juonikas Loreley siellä lumoaa merimiehiä pulaan. Tuo kuiskailu juontaa aikaan, jolloin läheisen vesiputouksen äänet vielä kaikuivat joenrannan kallioiden seinämillä. Vesiputousta tuskin enää erottaa, mutta sekä Loreleyn "päälle", että merenneitopatsaalle pääsee eri kävelyreittejä, ja autollakin, jos lähestyy oikeasta suunnasta. Paikalla on myös retkeilyinfo, toinenkin ravintola ja kesäkelkkailuränni, jos vauhti serpentiiniteillä ei riitä.

Siellä täällä jyrkänteiden päällä näkyy vilahduksia vaellusreiteistä

..ja viinitarhoista ja tiloista

St Goar vastarannalla, jonne pääsee lossilla. Näitä joen ylityspaikkoja on muutama, tarkista ne ennen retkelle lähtöä.
Joka kylässä on myös juna-asema, ja eri laivayhtiöt tekevät päiväristeilyjä pitkin joenvartta - voit valita yhden tai kahdensuuntaisen retken, taikka päivälipun, jolla voit pysähtyä tutkimaan haluamiasi kyliä.

Tutkailtuamme näköalaa kallionjyrkänteeltä, päätimme ajaa vielä takaisin laaksoon etsimään ruokaa. No, meitä piinasi sunnuntaivitsaus, eikä mikään muu kuin muutama jäätelöbaari näyttänyt olevan auki. Vastarannalla näytti tapahtuvan enemmän, siellä oli Sankt Goarshausenia paljon suurempi kylä Sankt Goar. Siellä muuten aikoinaan hoivattiin Loreleyn haaksirikkoutuneita. Nyt siellä näkyi restaurant-kylttejä ja terassivarjoja pilvin pimein. Kaikki isommat linnat ja nähtävyydetkin näyttivät olevan tuolla vastarannalla, siis länsirannalla. Kuten myös kaikki leirintäalueet ja uimarannatkin (tosin en ehkä uisi Reinissä, kun näkee, mitä kaikkea siinä kulkee ja kuljetetaan).

Rheinfelsin linna

Burg Katz eli kissalinna (jonkin matkan päässä on myös Burg Maus)

Kissalinna ei valitettavasti ole avoinna yleisölle

Emme jaksaneet ottaa lossia vastarannalle, koska retkemme oli aika pitkä, ja paluumatka oli vielä edessä. Lähdimme siis ajamaan kotia kohti Limburgin kautta, missä pysähdyimme viinifestivaaleille syömään. Kaiken kaikkiaan koko moporetkemme vei seitsemisen tuntia, ja se tuntuu nyt seuraavana päivänä lihaksissa, ja näkyy mustelmina jaloissa. Mutta ne vain kertovat, että reitti oli hyvä ja mutkainen!

Molemmilla rannoilla kulkee juna, joten välimatkat voi taittaa myös raiteita pitkin,
ja hienot ovatkin kallioiden läpi sukeltavat tunnelit

Jokimaisema ei ollut mielestäni yhtä lumoava kuin Moselilla, mutta tämä pätkä ylemmällä Reininlaakson keskiosalla (mikä nimi!) kuuluu Unescon maailmaperintökohteisiin, ja sitä kutsutaan usein romanttiseksi Reiniksi, tai Reinin linnareitiksi - juurikin kymmenien linnojensa vuoksi. Linnavalikoimaa voi tutkia vaikkkapa tästä (ylhäällä oikealla taas kielivalinnat, tällä kertaa vaikkapa japaniksi?). Moselillakin linnoja riittää, mutta maisemaa koristavat enemmän viinitarhat ja vehreys.

Jylhiä kallioita ja maisemia riittää silti, ja luulen, että vaellukseen Reinin rannat sopivat loistavasti, kunhan emme ole liikkeellä sunnuntaina, vaan otamme reilusti eväitä ja marssimieltä sekä tietysti Koiran mukaan. Kuskini ei tainnut pystyä liiemmin seuraamaan ylhäällä kallioilla pilkottavia vaellusreittejä, mutta näin paikoitellen aivan upeita näköalapaikkoja, joten tulemme varmasti vielä viinin sadonkorjuun aikaan tänne vaeltamaan!