Der Geschwindigkeitsrausch

Große Kurve - Hochtaunus

Muutamat jo tietävät naamakirjan kautta, että meille tuli uusi perheenjäsen tuossa muutama viikko sitten. Sen vuoksi täällä blogissa on ollut vähemmän reissupostauksia, koska kamera ei ole mahtunut matkaan mukaan. 

Tuo perheenjäsen on muutamien vuosien takaa tuttu kumppani, nimittäin moottoripyörä. Minulle mopo- ja automerkit ovat yhdentekeviä (kunhan ne kulkevat ja ovat siedettävän näköisiä). Mistään matkapyörästä ei ole kuitenkaan kyse, vaan isosta katupyörästä, jonka takarenkaan päällä ei ole maailman mukavinta matkustaa - mopoilu on lähinnä Miehen harrastus. Mutta pääsen minäkin joskus mukaan, ja erityisesti tunnin-parin iltalenkit ovat olleet nyt ohjelmassa, jos ukkoskuurot ovat pysyneet loitommalla.

Ja kuulkaa - nyt on pakko hehkuttaa - tämän maan parhaudet juuri rävähtivät näkyvilleni! Aina sanotaan, että Saksassa on mahtavat autobahnit ja autokulttuuri; en allekirjoita ihan sataprosenttisesti. Kyllä, täällä saa ajaa kovaa, mutta tilaisuuksia tulee harvoin, koska liikennemäärät ovat valtavat. Myöskään kaikki tiet eivät ole niin hyvässä kunnossa, että niillä voisi pitkiä pätkiä päästellä kovaa. Sitä paitsi moottoriteiltä ei näe mitään ympäröivistä maisemista!

Poiketkaa siis aina aikataulun salliessa pienemmille teille! Niin me yleensä teemme, ellemme ole ajamassa jonnekin pidemmälle, tai aikataulun kanssa. Jos noilla reissuilla näkee kauniita, henkeäsalpaavia maisemia ja ihania maalaiskyliä, niin arvatkaapa, miltä ne näyttävät moottoripyörän selästä (kuski tuskin ehtii katsella kaikkea, mutta matkustajana pääni pyörii kuin pöllön poikasella!)!

Sukellan viileisiin lehvästökujiin, lennän läpi peltoaukeiden - voin melkein koskettaa lehmiä, hevosia ja lampaita laitumillaan, ja katsella lukemattomia kauriita ja kettuja omissa puuhissaan! Näen haukkojen syöksähdykset saaliin perään ihan vierestä; tunnen viljan tuoksun, ruusujen tuoksun, haistan hiiligrillillä paistuvat makkarat ja leipomon valikoiman.

Ja kun mainitsin tyhjät ja autiot kylät tässä postauksessa, niin mopon matkustajana näen aitojen ja muurien yli salaisiin puutarhoihin, terasseille ja pihoille! Näen ihanat istutukset, rouvan kastelemassa kukkasiaan, koiran lepuuttamassa grillaavan isännän jaloissa, ponin rouskuttamassa iltakaurojaan. Kaikki tämä ja enemmän, salaa ja huomaamatta kaikilta, koska kun he kuulevat moottorin äänen, olemme jo kaukana kylästä.

Alun tunnelmakuvaan pääsi vain "tylsä" räpsy yhdeltä hienolta pätkältä Hochtaunukselta, Frankfurtin lähistöllä nousevasta "vuoristosta", missä serpentiinitie kerää kaikki asiasta kiinnostuneet koolle, erityisesti tähän yli 180 asteen mutkaan, Große Kurveen (josta muuten lähtee vaellusreittejä joka ilmansuuntaan). Vähän kuin mopopojat Ruskeasannan Shellille ;) Tämä on sitä ehkä miehisempää osaa harrastuksesta, katsella kun toiset ajavat mutkaan erilaisilla kulkuneuvoilla polkupyörästä urheiluautoon, mutta jos nuo mutkapätkät ovat hauskoja ajaa autolla, niin kevyttä sisäistä hihkuntaa saa aikaan moponkin kyydissä!

Mutta silti hienointa on saada näistä hiljaisista kylistä ja upeista maisemista lähes kirjaimellisesti "kaikki irti", kun auringon laskiessa viilettää niiden läpi, kaiken ollessa kädenojennuksen päässä! Harmi, etten saa sitä kuvattua millään, ehkä kaikkea ei ole tarkoitettu ikuistettavaksi (plus koko harrastuksesta menisi idea, jos huitoisin Miestä pysäyttämään jokaisessa mutkassa); on vain tallannettava ne kuvat ja tunteet mieleen, jotta voi sitten vanhana kiikkutuolissa muistella, miltä näytti mauricen naama iltakasteen laskeutuessa viljapelloille auringonlaskun aikaan, kun viiletimme sen ohi ja katosimme tammenlehvätunneliin, ja sieltä taas kohti oranssia auringonlaskun maisemaa..