Die schönsten Wanderwege, Teil 2

Kuten edellisilläkin Söldenin retkillämme, teemme Koiran kanssa vaelluksen yhtenä päivänä, sitten pääsemme rinteeseen seuraavana päivänä. Tänä jouluna lunta oli vähän, parhaat rinteet löytyivät vasta jäätiköiltä, joten sinne vei meidänkin hissimme. Ja sieltä olivat nuo perjantaisen postauksen kuvat. Noita vuorten huippuja ja loputonta näkymää voisi katsella ikuisuuden. Olen julistanut täälläkin, etä valitsisin meren aina vuorten sijasta - mutta hetken huippuja tuijotettuani tajusin, että nehän ovat kuin meren aaltoja, tyrskypäitä..

No, huipulle ei voi ikuisesti jäädä, joten alas laaksoon, ja seuraavana päivänä uuteen nousuun. Jalat laskemisesta kipeinä lähdimme toiselle retkellemme Koiran kanssa, ja nyt pelasimme melko varman päälle: ajoimme autolla rinteen puoliväliin, ja valitsimme reitille kaksi pysähdyspaikkaa, joissa molemmissa saa ruokaa ja juomaa.. 

Auto laitettiin parkkiin tuonne aidan taakse. Siinä olikin se helppo osuus, tässä jo puuskutti
ja pohkeet kramppasi, kun aloitimme suoraan nousulla. Taas kerran.

Siksakkia kohti rinteiltä avautuvia maisemia

Lämpöisessä rinteessä oli ihanaa kiivetä, ja maisemat olivat (lumen puutteesta huolimatta) kohdillaan!

Reittimme risteili Hochsöldenin ja Giggijochin hissien alla

Ja perspektiiviäkin alkaa tulla jo kuvaan mukaan 

Koiruus ei voisi taas olla onnellisempi, kun lunta vihdoin alkoi löytyä!

Nuo rinteellä nököttävät mökit ohitettiin tunti sitten (samat kuin toisessa& kolmannessa kuvassa)..

Hochsöldenin hotelleja

Hochsöldeniin kiivettyämme pidimme tauon auringossa. Koiran mielestä oli liian lämmin päivä..

Ja sitten lumisemmalle ja tasaisemmalle osuudelle retkeämme!

Osittain reittimme oli vaarallisen jäinen, kun koko polun poikki oli jäätynyt vesiputouksia..

Ja pian alkoi yläpuoleltamme jo kuulua suksien ja lautojen "rousketta"

Siellä häämöttää ruokatauko!

Viimeisiä aurinkoisia hetkiä, ennen kuin vuoret heittävät varjonsa rinteisiin ja laaksoon

Lounastimme Gampe Thayalla, minne kiipesimme myös viime maaliskuussa pilvien keskellä. Tämä Hütte ei ole ihan mikä tahansa rinneravintola, vaan paikallisiin tuotteisiin keskittynyt ravintola-myymälä, ja maistelimmekin maukkaita paikallisia alppijuustoja uuniperunoiden kera. Auringon kadottua vuorten taakse oli aika kuoriutua vilttien alta ja laskeutua tietä pitkin takaisin autolle. 

Reittivalintamme oli osunut kohdilleen; polut olivat paremmassa kunnossa kuin osittain jäinen serpentiinitie, jota pitkin maaliskuussa kiipesimme ylöspäin. Puurajan tuntumassa kiemurteleva polku on myös aivan ihana, näkymät ovat huikeat, aurinkoinen rinne hyvä kulkea, ja nousuja ei osu hyvin joutuvalle reitille liikaa. Kerran, pari joutuu juoksemaan laskettelurinteen poikki, mutta tänä vuonna rinteissä oli melko väljää, ja ylitykset onnistuivat helposti. 

Tässä kohtaa vaelluskarttaa kannattaa lähteä ajoissa liikkeelle, koska aurinko kääntyy tosiaan vuorten taakse aika aikaisin iltapäivästä, jolloin kylmyys pääsee pian luihin ja ytimiin, vaikka pysyttelisikin liikkeessä. Saavuimma Gampeille juuri viimeisten auringonsäteiden aikaan, ja jouduimme hieman kiirehtimään terassilla ruokailua - sisälle mökkeihinkin pääsee tietysti syömään, mutta siellä on todella lämmin ja tiivis tunnelma, varsinkin Koiran näkökulmasta.

Ainoa miinus tällä retkellä loppujen lopuksi oli kuitenkin vain se, ettemme saaneet Gampe Thayan kuuluisaa, hyvää käsespätzleä (paikallista mac 'n' cheeseä). Se on nimittäin maukkainta tällä seudulla, koska se valmistetaan paikalliseen pastöroimattomaan juustoon. Tuona päivänä se oli loppunut kesken, emme olleet ainoat, joiden naama venähti tilaushetkellä.. (Korjasimme spätzlevajeen sitten seuraavalla retkellä toisessa paikassa).