Raus aus den Federn!

Viime visiitillämme Söldenissä aurinkoiset kelit vaihtuivat loppuviikosta lumimyräkkään, ja muutenkin jäätiköllä sää ja näkyvyys huononi nopeasti, joten emme päässet nousemaan Gaislachkoglin huipulle. Tällä kertaa emme voineet jätä kolmatta 3K-vuorta valloittamatta, olemmehan kahdella muulla jo käyneet (Schwarze Schneide ja Tiefenbachkogl).

Huipulle pääsee tietysti suksilla mutta myös ilman, ja ravintola on auki myös kesällä, eli lunta ei tähän kokemukseen välttämättä tarvita. Nopein reitti ylös sujuu Gaislachkoglbahnilla, puolessa välissä nousua on hissin vaihto, mutta vartissa huiskahtaa korkeuksiin. Ja puolen välin jälkeen näkymät alkavat olla jo huimat, ja korkeanpaikankammoista saattaa jo hieman hirvittää..

Ylös aurinkoon!

Keskiasemalle voi laskea muiltakin jäätiköiltä; tästä alkaa kunnon nousu uudella, valtavan kokoisella gondolihissillä..

Jos on onnekas, pääsee Spectre-koppiin, minä en ollut onnekas (eikä se ole kuvassakaan)

Mutta yhteen koppiin mahtuu porukkaa kuin pipoa, jopa 30 henkeä kerrallaan.
Minä sain luksuskohtelun: pääsin ajelemaan käytännössä yksin ylös ja alas, koska olin liikenteessä puolen päivän jälkeen.

Kuten kuvasta näkyy, lunta ei paljoa ole, ja rinteet olivat osittain hyvin kapeita ja kivisiä..

Näyttääpä joku tallanneen tänne ilman suksiakin..

Nyt alkaa taas näyttämään komealta!

Toinen syy, miksi halusimme juuri Gaislachkoglille, on siellä sijaitseva ravintola, joka vilahtaa myös viimeisimmässä Bond -elokuvassa. Ice Q -niminen ravintola "näyttelee" elokuvassa eräänlaista klinikkaa, ja elokuvan kohtauksien paikat tunnistaa edelleen helposti ravintolapöytien keskeltäkin. Hissin loikatessa viimeisen kielekkeen yli huipulle, tämä futuristinen "jääkuutio" kiinnittää kaiken huomion.

Hieman tärähtänyt kuva hissistä lasin läpi - mutta tästä saa idean siitä, kuinka
rakennus omalla tavallaan uppoaa maisemaan..

Kattoterassille vie kävelysilta

Terassia riittää melkein joka puolelle rakennusta.

Ice Q kiiltelee edelleen uutuuttaan, ja se on profiloitunut vähän fiinimmäksi kaikilta osin, ilman pöytävarausta tai ruokailemaan tuloa paikan saa vain loungen puolelta, mutta onneksi sillekin on varattu näköalaterassilta tilaa. Aurinko porotti lämpöisesti suojaisalle terassille, apfelstrudel ja prosecco maistuivat aivan erinomaisen hyviltä - hetken aikaa saattoi joko leikkiä rikasta, taikka vain kuvitella istuvansa taivaalla..

Vielä lähemmäs taivasta pääsee kiipeämällä 10 metriä korkeammalle, 3058 metriin huipun huipulle

Täältä voi tiirailla 360 astetta panoramakuvaa pöllönpoikasta matkien

Rinneravintola kuvan alaosassa (keskellä) oli maaliskuussa korkein paikka, jonne ehdimme ennen lumimyrskyä..

Jos pääni pysyi ilmansuunnissa mukana niin tuolla taitaa häämöttää Italia..

Huipulla oli jokseenkin liukasta, näköalapaikka oli jäinen ja kivenlohkareet pelottavan hajalla toisistaan, joten toisella kädellä oli vienossa tuulessa pidettävä kaiteesta kiinni, toisella yritettävä kuvata ja pitää piposta kiinni. Minimaalisen ahtaalle huipulle mahtuu vain muutama ihminen kerrallaan, ja sain hiljaisella hetkellä vuorenhuipun kokonaan itselleni. Tunnetta en osaa tarkemmin kuvailla; huimasi, heikotti ja vähän itketti; mutta hienolta se tuntui. Sitten hetkeni huipulla oli ohi, ja se oli annettava seuraavalle, ja vapisevin jaloin vaapuin takaisin hissille, ja sukelsin yli vuoren reunan alas kohti laaksoa. Huipulta tullaan alas - ja kovaa! :)