Na, endlich!

Jos muuttaa a) Saksaan b) vuonna 1920 rakennettuun taloon, ei voi odottaa kuin mielenkiintoisia yllätyksiä. PikkuKartano oli onneksi remontoitu ennen meidän muuttoamme, kylpyhuoneet ovat uudet, kaikki pinnat olivat käytännössä kunnossa, keittiöstäkin löytyi kalusteet, vaikka se ei täällä ole aina vakio laisinkaan. Päätimme kuitenkin ostaa uuden lieden ja uunin, koska edellinen setti ei näyttänyt ihan tämän vuosituhannen mallilta, ja jääkaappi oli ostettava myös. Muutoin siis ihan asuttavaa, kun sai omat kalusteet sisälle, ja niillä mentiinkin tämä ensimmäinen puoli vuotta. 

Ilmeisesti paikalliset sisään muuttaessaan tuunaavat täällä kaiken uuteen uskoon, kuulimme että myös kylpyhuoneet ja keittiöt laitetaan täysin uusiksi joka muuton yhteydessä. No, meillä ei vuokralaisina ollut ihan moista intoa, kunhan täällä voi asua. Vuokranantajamme on todella reilu ja sanoi, että saamme tehdä mitä ikinä haluamme, mikä on enemmän kuin anteliasta; toiset määräävät joka ikisestä asiasta satasivuisessa vuokrasopimuksessa (mm. mihin saa porata reiän, milloin ja kuinka kauan pitää tuulettaa, mitkä kaikki piha- ja katutyöt ovat asukkaan vastuulla..). Päätimme siis, että maalataan seiniä, katsotaan mikä kaluste sijoittuu minne, ja ihmetellään sitten, millaista täällä on.

Seuraa yleistys, perustuen vanhempaan väestöön: täällä somistetaan taloa, sisustamisen sijaan. Pitsiverhoja, kaikkea niknäkkiä mieluiten oranssin ja keltaisen sävyisenä, on kaitaliinaa, tabletteja, tuikkuja ja pikkuesineitä aivan mistä aiheesta vain: kärpässieni, tonttu, kana ja sen munat, päivänkakkara.. Ja lidlit, aldit ja muut tuottavat omat (halpa)versionsa kaikesta mahdollisesta, oli sitten vuorossa virkatut eläimet, oktoberfest tai tanssivat porot. Viikon aikana tulee kolme - neljä kertaa paikalliset mainokset postin mukana, ja joka ikisellä kaupalla on samaan aikaan samat jutut myynnissä, senkun valitsee, mistä ja millä hinnalla asian haluaa hankkia. Täällä kaikkea lisätään ja vaihdellaan kauden mukaan, joskus parin viikon välein - tiesittekö että vessapaperille on olemassa omia taloja? Pelkään joulua nähtyäni erään bauhaus-tyyppisen liikkeen joulusomisteet, hetken luulin olevani joulukoristemessuilla, ja paniikissa huhuilin Miehen perään eksyttyäni kuusien, kelkkojen ja joulupallojen loputtomaan, värikoodattuun maailmaan..

Väreistä puheenollen: täällä ei seinämaaleja juurikaan sävytetä ostotilanteessa, vaan hyllyt notkuvat valmiita (niitä keltaisia ja oransseja) sävyjä: apricot, blutorange, curry tai happy weekend.. Meidän maalimme on muuten Schöner Wohnen -lehden valkoinen, ei siis mikä tahansa valkoinen..! :)

"Sisustaminen" on täällä siis suosittua, kauppoja koriste-esineistä kalusteisiin löytyy joka kylästä, ja kodin tuunaaminen on tehty todella helpoksi, varsinkin jos EdellisetAsukkaat ovat jättäneet yllätyksiä nurkkiin lojumaan. Okei, päätin säilyttää verannan ja vessojen pitsiverhot, koska ne itseasiassa toimivat, vaikka ovatkin vähän hempeät. Mutta risukanoja ja posliinimunia en asettele ikkunalaudalle. (Pidän pöllöt, maatuskat ja valkoiset kivet. Ne on minun.)

Aiempia tuunauksiamme ja yllätystavaroiden kuvia löytyy mm. täältä ja täältä, ja alkuperäisiä (myynti)kuvia täältä. Keltaista ja mintunvihreää on siis viljelty laajalti, ja tuo ihana kellertävä puunsävy toistuu kaikissa mahdollisissa vivahteissaan ympäri taloa. Jos oikeasti omistaisimme tämän ihanan talon, niin kaikki materiaalit menisivät todennäköisesti vaihtoon, mutta parin vuoden (?) takia emme lähde upottamaan omia rahojamme liikaa asioihin, jotka seuraavat vuokralaiset kuitenkin laittavat taas uuteen uskoon. PikkuKartano on myös persoonallinen vanha talo, jolla pitää olla luonteensa ja se saa näkyä (vaikka tästä saisi kyllä täysremontilla aivan upean, mutta en edes ala haaveilla moisesta, ellei tästä tule pysyvää majapaikkaa meille). 

Tässä nyt joka tapauksessa kuvien kautta alakerran (=olohuone ja ruokailuhuone eli sali, kun kerran on tilaa ja varaa antaa moisia nimiä!) muutos hieman siedettävämpään asuun! Ja nyt se on viimein valmis, nyt en enää tuunaa (hetkeen) mitään.

Tästä lähdetään liikkeelle: koho(kuvio)tapetit, reikiä, muovimatto, muoviset listat, kattolista joka on oikeasti jalkalistaa, sähköjohdot suoraan katosta, jossa jotain mystistä muovipanelia, verhokiskojen suojapaneli - kolmesta erivärisestä osasta..

Ihanaa valoa tulvii kuitenkin koko alakertaan, ja tilaa on!

Tämän vieressä telkkarin katselu oli vähintäänkin häiritsevää.. Miksi se edellinen päätti
laittaa juuri tätä tapettia, täysin irrationaalisesti sinne tänne, välillä kolme vuotaa vierekkäin,
välillä joka toisena yksivärisen kanssa.. Ja kohdisti vielä kaikki kolme samalla tavalla.

Huomaa pyöreät nurkat! Ei oikeastaan tullut mieleenkään alkaa repiä tapettia irti,
mikä ehkä olisi vaikkapa tässä nurkassa ollut ainoa oikea tapa toimia, pelotti, mitä alta löytyisi
- pakkelia pahimpiin kohtiin, ja maalipurkit auki!

Yläkerran maalaamisesta opittua
- peitä ensin vahvanväriset kuviot! Ihan kiva, olisko tää tässä? 

Maalarin apulainen on aina lähellä!

Ja jo on korva ja kylki valkoinen.. Maalia myös maistettiin
ja seinistä löytyy tummia karvatuppoja edelleenkin..
Der Koira war hier!

No jaa, jossain vaiheessa kaveria alkoi jo hyydyttää jatkuva maalaaminen..

"Mitä ihmettä sä nyt meinaat, suojapapereita ei saa repiä, maalia ei saa syödä -- eikö sohvallakaan saa enää olla?"

Kuten saatoin muutamassa aiemmassa postauksessa valitella, en enää koskaan halua maalata näin isoa alaa yhdellä kertaa, ja vielä kaikkien kalusteiden keskellä. Toisaalta oli lohduttavaa, että katon rajassa roikkuessani alla oli pehmeä sohva (jonka selkänojalla tasapainoilin maalien ja telojen kanssa). Koiruus seurasi kiipeilyäni tarkasti, ja huokaisi kirjaimellisesti helpotuksesta joka kerta kun laskeuduin taas lattiatasoon.

"Ruokailusali" näyttää väljältä, pitäisi olla suurempi pöytä!
Päätyikkunaan tuli verhot, koska siitä näkyy suoraan naapurin parvekkeelle.
Pitkän sivun ikkunoissa on sonnenschutzrollot eli aurinkosuojaverhot, kuten etelässä;
kesällä niillä saa pidettyä talon viileänä, ja illalla ne lasketaan alas, ettei kukaan näe sisään..

Ja asuinkerroksemme on puoli kerrosta maantasoa korkeammalla, omppupuiden suojassa,
kadulta ei näe sisään kuin kattolamppujen verran

Olohuoneesta saliin, ehkä edessä vielä tyynyjen tuunausta..

Olohuone sai uudet verhot, muuta siellä ei maalauksen lisäksi tapahtunutkaan.
Nojatuoli on Koiran valtaistuin. Se siirtyy kyllä seuraavaksi yläkertaan
minun lukunurkkaukseen, Koira vaan ei tiedä sitä vielä..

Jaa, on se parempi kontrasti kasveillekin!

Vanha talo, aina riittää tekemistä, tapetin päälle maalaaminen sai osan vuodista repsottamaan, mutta peittyipähän pahimmat reiät. Jokaisella telan rullauksella huoneisiin tulvi kuitenkin raikkautta - olihan tuo keltainen ihanan aurinkoinen sävy, mutta jotenkin pohjolan tyttö kaipaa valkoista tasapainoa. Vaikka tässä nyt on maalattu ylä- ja alakerta molemmat valkoisiksi, emme me aina näin värittömiä (tai mustavalkoisia) ole, mutta oli helpompaa laittaa kaikki vaaleaksi, ja jos jostain syystä pääsen unohtamaan, millaista hommaa tämä maalin kanssa läträäminen on niin tehosteseiniä on nyt helppo lähteä lisäilemään, jos jatkoaikaa asumiseen tulee.. Pääasia oli saada kaikki nurkat siivottua, ja PikkuKartano julistettua valmiiksi. Ja ihan kuin olisi tullut pari neliötä lisää joka huoneeseen.

Inkiväärikin tykkää