Schlafende Schönheiten

Kameran muistikortilta löytyy vielä pätkä kuvia Pariisista. Olen useampaan otteeseen koittanut päästä Père-Lachaisen hautausmaalle, ja viime Pariisin visiitillä sille oli varattuna oma aikansa - vihdoin.

Hautausmaa ei kuulosta nähtävyytenä kovin iloiselta, eikä sen kuulukaan olla iloinen. Mutta kun puistoalueella on tilaa 44 hehtaaria, ja siellä lepää 70 000 nukkujaa, niin onhan siinä jotain erityistä. Yleensä tänne tullaan etsimään jonkin kuuluisuuden hautaa, mutta alkuun tänne ei meinannut tulla kukaan. Hautausmaan perusti Napoleon 1800-luvun alussa, koska kaupungin sisäpuolelle ei enää saanut terveysyistä haudata ihmisiä. Kun vielä 10 vuoden jälkeenkään kukaan ei halunnut tulla haudatuksi tälle kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle kukkulalle, sinne siirrettiin mm. Molièren ja Héloisen jäänteet. Pian pariisilaisia alkoi kiinnostaa käydä kuuluisuuksien haudoilla, ja monet halusivat tulla itsekin haudatuiksi tänne.

Varaa käyntiin aikaa - puisto on todella suuri, välimatkat pitkiä, ja tänne eksyy helposti!

Alueen halki kulkee suurempia väyliä, mutta kannattaa ehdottomasti poiketa näiltä pois..

Alue on jaettu numeroituihin osiin, ja reittien nimet vinkkaavat toisinaan alueen asukeista.

Nykyään la cite des morts'ssa, kuolleiden kaupungissa, on melkoinen määrä julkimoita vuosi(satoj)en takaa: Apollinaire, Balzac, Chopin, Delacroix, Modigliani, Morrison, Proust, Wilde - sano vain joku aakkosista, niin joku tunnettu edesmennyt kyllä löytyy. Yllättävän monet eivät edes ole pariisilaisia, tai edes ranskalaisia..

Hautajahti on mielestäni hieman makaaberia, onhan hautausmaan tarkoitus olla rauhallinen lepopaikka, eikä fanien pikajuoksu- ja palvontapaikka. Morrison siis jäi omaan rauhaansa meidän kierroksellamme, ja alkuun päätimme vain kulkea puiston halki, koittaen osua yhden tietyn haudan kohdalle. Aikaa oli varattuna pari tuntia, joten saatoimme rauhassa poiketa pääreiteiltä, ja kulkea kohti hiljaisempia nurkkia - tosin ei keskiviikkoaamuna ihan kamala ruuhka vielä ollut..

Père Lachaisella ei voi olla kiinnittämättä huomiota jonkinasteiseen kilpavarusteluun: kenellä on komein muisto menneistä rakkaistaan. Toki tähän vaikuttaa se, ettei Kotimaassa juurikaan ole vastaavia muistohautoja. Omasta mielestäni koskettavimmat haudat olivat ne, jotka kertoivat edesmenneiden elämästä: harrastukset ja elämänsaavutukset tulivat selville, vaikka nimi ei olisi kertonut paljoa.

Olen maininnut, että olemme matkustelleet Miehen kanssa jonkin verran toisen maailmansodan tapahtumapaikoilla Europpassa, ja käyneet myös useissa aiheeseen liittyvissä museoissa, myös mm. Kölnissä. Voitte siis uskoa, että silmät kostuivat holokaustin muistomerkkien luona, tällä kulmalla hautausmaata historia tuntui käsinkosketeltavan todelta ja julmalta.

Toisen kerran kyynel pääsi vierähtämään myötätunnosta - Piafin haudalla (jota etsimme aika kauan, ja jonka löysimme muiden reaktioiden perusteella) eräs laulajan tosifani purskahti spontaaniin itkuun..

Viestejä tuonpuoleiseen

Elääkö vapaana vai surra..?

Edes hautausmaat eivät ole ikuisia..

Vanhan hautausmaan piiloista löytyi sattumalta yksi vaikeiten löydettävistä haudoista - Molière

Vanhassa osassa oli muutenkin eniten tunnelmaa ja jännitystä

Tänne en haluaisi eksyä synkkänä, sumuisena syysiltana..

Ikuinen ikävä..

Jos haluat kulkea puiston poikki rauhassa, tule aamupäivällä ja viikolla, ja istu metrossa pysäkin verran pidempään Gambettalle asti, ja kävele siten ihmismassoja vastaan; Morrisonin haudalle kannattaa suunnata muiden joukossa Père-Lachaisen asemalta. Suosittelen tutustumaan alueeseen ennakkoon edes vähän, koska paikan päällä suuntavaisto menee nopeasti sekaisin, ja ainakin minulla oli vaikeuksia hahmottaa hautausmaan omia opasteita. Tutkailimme itse alueen karttaa täällä, mutta huomasin monien suunnistavan myös älypuhelimen avulla. 

Vaikka hautausmaa on jaettu divisioneihin, yksi "kortteli" on valtavan kokoinen, ja hautapaikat ovat (aivan vieri vieressä ja) kartoissa hyvin summittaisia - varaa siis aikaa, jos meinaat löytää useamman. Huomaa myös, miten paikat ja divisionit on numeroitu - seuraat helposti väärää numeroa, ja löydät itsesi aivan eri puolelta valtavaa puistoa, kun olet sekoittanut hautapaikan numeron divisionin numeroon.. Me emme jaksaneet hankkia karttaa (lähialueen kuppiloista ja liikkeistä saa myös ostaa paperisen version), seurasimme vain satunnaisesti muita vierailijoita, jotka näyttivät suunnistavan päämäärätietoisesti haudalta toiselle. Muista kuitenkin, ettei tämä (hautojen löytäminen taikka itse elämä) ole mikään kilpailu, ja täällä on hautapaikat jo täynnä..

Ai niin, itse Isä La Chaise oli Aurinkokuninkaan (Ludwig XIV) rippi-isä, ja yksi alueen alkuperäisistä omistajista. Alueen historiakin on itsessään kiinnostavaa, jos vanhat hautakivet ei kiinnosta. Krematoriolla ja kolumbariolla on myös ainakin Kotimaan hautausmaista poikkevaa tutkittavaa muistolaattoineen ja uurnalehtoineen.