Entkalkung

Schefflera eli liuska-aralia kalkkikylvyssä

Tiesitte varmaankin, ettei saksalaisessa keittiössä ole kuivauskaappia. Eikä täältä ihan helpolla löydy tiskiharjojakaan. Me olimme siitä onnekkaita tähän PikkuKartanoon muuttaessamme, että täällä oli ylipäätään keittiön kaapit paikoillaan, ja hellakin löytyi. Yleensä jokainen asukas muuttaa keittiön mukanaan, eli asuntonäytössä keittiön paikalla on yleensä työmaa.. Jouduimme kyllä vaihtamaan hellan uuteen ja ostamaan jääkaapin, ja ulkonäöltään keittiö on aivan kammottava. Mutta kaapistot ovat hienoa massiivipuuta, väri vaan on tummunut; ruskeat välitilan kaakelit kana- ja munakuvioilla tosin ällöttävät minua edelleen. Alkuun mietimme, että hiomme ja maalaamme kaapit uudelleen, mutta se homma oli niin suuri, ettemme siihen ryhtyneet, keittiön häiriöt kun vaikuttavat jokapäiväiseen elämään, ja vuokra-asunnossa noin suuri urakka tuntui turhalta. 

Olen siis tottunut rumaan, mutta ihanan tilavaan keittiöömme. Sekä kuivauskaapin puutteeseen. Tiskiharjaa en käytä enää koskaan. Poiketen saksalaisesta tyylistä, huuhtelen tiskaamani astiat aina puhtaalla vedellä. Paikallisten en ole sitä nähnyt tekevän, tai korkeintaan he huljuttelevat tiskattuja astioita "mökkityyliin" hieman puhtaammassa vedessä. Minusta kupliva sitruunanmakuinen kahvi ei ole kovin hyvää..

Oletan, että kaikilla täällä on astianpesukone, ja sille meidänkin keittiössämme on paikka. Emme hankkineet muutaman vuoden takia uutta konetta, joten olen tiskannut kohta kaksi vuotta kaikki tiskit käsin. Tiesin, ettei täällä käytetä tiskiharjoja, joten ostin Kotimaasta muuttokuormaan muutaman. Alkuun roiskin niillä koko keittiön märäksi, ja kolhin laseja ja kulhoja pitkällä varrella, koska minimaalisen pesualtaan kuivaustaso on hetkessä täynnä huuhtomista odottavia astioita.. Pian huomasin, ettei laseista tule puhtaita. Viinilasit näyttivät hirveiltä, vaikka olin pessyt ne hellästi ja kuivannut ne käsin. Vasta Ikeasta löytyi tiskitasolle laitettava pieni kuivausteline. Keittiöpyyhkeitä pitää aina olla muutama ylimääräinen, ettei vesi lainehdi joka paikassa ja pinnalla..

Hanavedessä on täällä kalkkia aivan valtavasti. Tukkanikin sai aivan uuden olomuodon suihkun jälkeen - enää en tarvitse tuuhennusaineita! Olen saattanut aiemmin jo mainita naureskelleeni Kotimaassa niille sillitbang- ja muskelimies-mainoksille, joissa suihkusuutin on kuin tippukiviluolasta repäisty. No, täällä se on viikoittaista iloa. Uudet ystäväni ovat sitruunahappo, etikka ja kalkinpoistotabletit. Ja pesusieni. Kaikki lasiset astiat, kattilat, veden- ja kahvikeitin on vähintään parin viikon välein liotettava etikalla - suosin tätä ekologisempaa vaihtoehtoa kemiallisten kalkinpoistajien sijaan, plus se on erittäin tehokasta tököttiä, jota ennen karttelin jopa ruuanlaitossa (nykyään, krautsalatin suurena ystävänä, etikkaa ei voi olla liikaa!). Ja sitruunanjämät käytetään aina tiskialtaan kiillottamiseen ennen kompostointia! Melkoista marttailua!

Suihkukaapit ovat tuskaisin osa-alue siivouksessa. En todellakaan jaksa joka suihkun päälle kuivata koko kaappia roiskeista, joten viikon jälkeen kaapin seinät ja ovi on saanut viehkon näkösuojan pinnalleen. Pinttyneen kalkkisaostuman hankaaminen on yhtä tuskaa, ja ahtaassa (märässä) kaapissa myrkkyjen roiskiminen ja huuhtominen onkin yhtä hauskaa hommaa kuin Koiran pesu! Varsinkin kun kummassakaan kylppärissä ei ole lattiakaivoa??

Alussa olevassa kuvassa lilluu aralian pistokkaat odottamassa uusien juurien ilmaantumista, mutta vedessä juurruttaminen on vähän arpapeliä - suurin osa huonekasveista vihaa tätä kalkkivettä. Kasteluvesi pitää kaataa hellästi lehtiä kartellen, tai kohta joutuu lehtienkin kanssa kalkinpoistohommiin. Kotimaassa en koskaan huomannut suuria ongelmia veden kalkin kanssa, mutta täällä voisi vaikka kalkita kaiken jättämällä veden pikkuhiljaa haihtumaan astioihin. Huurrelasi - onko se vielä muotia?