Waldbäume

Tänä aamuna se iski. Huoli kotiinpaluusta. Sähköpostissa odottaa kaksi tarjousta PikkuKodin remontista Kotimaassa. Niiden kautta paluumuutosta tuli hetkessä jotenkin todellista, vaikka se kaikki onkin vielä muutaman kuukauden päässä, eikä yhtään laatikkoa tarvitse vielä pakata.

Wo führt der Weg..?

Ich kann es nicht sehen

Hindernisse..?

..oder Möglichkeiten?

Täällä Saksanmaalla koti-ikävä ei ole yllättänyt, koska kotimme on siellä, missä milloinkin olemme. Ystävät ja perheenjäsenet ovat käyneet kylässä, ja me aina väliajoin Kotimaassa. 

Paikalliset asiat ja tavat ovat hassuja, mutta niihin on tottunut. Suihkusta tulee enemmän ilmaa kuin vettä, mutta on siinä pystynyt joka tapauksessa peseytymään. Kaupasta ei löydy peruna-sipulisekoitusta, mutta teen sen itse paremmin, ja joka kerta nopeammin ja nopeammin.

Muutaman kerran lentokoneen laskeutuessa Frankfurtiin olen huokaissut helpotuksesta - olen kotona.

Tuleeko meille Kotimaassa sopeutumisvaikeuksia? Kaikki on tuttua, ja silti kaikki on muuttunut. Mitä jos Koti ei olekaan siellä, eikä täällä?  

Wald oder Bäumen..?

Mielessäni olen valmistautunut muuttoon, mutta vielä on paljon asioita, joita haluan tehdä. Osa minusta odottaa syksyn suunnitelmia Kotimaassa, ne tekevät muutosta helpompaa. Osa minusta tahtoo jäädä, jatkaa näin, olla tekemättä päätöksiä. Se lienee kai ihmisen pahe, pysyä totutussa ja turvallisessa.

Mahaan kasvaa pieni ahdistava möykky, kohta tämä unelma on ohi, ja on aika palata takaisin todellisuuteen. Miksi siitä on kasvanut niin yhtäkkiä pelottava asia? Miksi täällä uskallan ajatella ja suunnitella, mutta Kotimaahan paluu romuttaa ne ajatukset? Miksei jokainen päivä voisi olla unelmaa ja totta? 

Toivon, että olen kasvanut sen verran isommaksi, että tiedän, mitä tahdon elämältä seuraavaksi. Toivelistani on pitkä ja täynnä ajatuksia, joita en tohtinut muutamaa vuotta aiemmin pohtia. Nyt ne eivät tunnu enää niin ihmeellisiltä, etteikö niitä voisi kokeilla. Joskus tarvitsee tilaa nähdä itsensä paremmin. Nähdä metsä puilta. 

Tiedän nyt, että olen pihlaja, joka taipuu tuulessa. Mutta ei katkea. Olen alkanut kasvattaa kukkia, jotka kypsyvät syksyllä marjoiksi. Olkoot happamia. Kettujen mielestä.

Toivottavasti tapaan syksyllä paljon pihlajanmarjojen ystäviä.