Nyt on metsän vuoro kukkia. Kastanjat, tuomet, orapihlajat ja pihlajat tuoksuvat imelää tuoksuaan siellä täällä, välillä kukkia ei edes näe, mutta tuoksu kertoo niiden olevan lähellä. Vaahtera heittelee siivekkäitä siemeniään sataamaan tuulen mukana maahan, kuin pieniä lennokkeja (teittekö te lapsina näistä lisäneniä omiinne?). Koivun siitepöly on tunkenut tänä keväänä ihan joka paikkaan, lenkin jälkeen housujen lahkeet ja kengät ovat ihan keltaiset..
Nyt, vielä kun puiden lehdet ovat kohtuullisen kokoisia ja läpikuultavia, metsän pohjassakin kukkii, kunnes lehvästö peittää valon, ja ainoastaan pyökin taimet jaksavat taistella jättiläisten jaloissa.
Puiden juurilla kukkii satunnaiset kielot, vaikka täällä kieloa näkee enemmän puutarhoissa kuin luonnonvaraisena. Erilaiset pienet orvokit, hiirenviirnat ja muut sinisävyiset kukat ovat kauniita metsän siimeksessä, välillä tuntuu, että ettei edes näe oikein, kun maanpohja välkkyy paikoin sinisenä, ja välillä taas valkoisena. Valoa on niin vähän, etten saa tuota tunnelmaa valokuvaan..
Waldmeister saattaa olla tuttu nimi jollekulle, varsinkin jos olet ollut Saksanmaalla näin toukokuussa, tai maistellut kirkkaanvihreää likööriä täällä päin. Se on tuoksumatara; maanpeitekasvi, tuholaisten karkoite, hyytelöiden ja juomien mauste. Sillä maustetaan mm. maibowle, viini- tai kuohuviinipohjainen kevätjuoma (liian makea minun makuuni), ja muitakin juomia, tosin se vihreä väri rulee kyllä ihan väriaineista. Waldmaisteria saa myös teenä, se poistaa kuulemma päänsärkyä ja migreenia, vaikka se sisältääkin paljon myrkyllistä kumariinia, joka taas aiheuttaa päänsärkyä - ja liikaa "toukokuunviiniä" nauttineille kamalan kankkusen. Kumariini tuoksuu vasta kasvin kuivuessa, jonka vuoksi sitä kerätään myös liinavaatetkaapin hajusteeksi. Ehkä testaan sitä tässä muodossa, kasvi nimittäin rönsyää tällä hetkellä ihan kaikissa metsissä valtavina höttöpilvinä.
Aiemmissa postauksissakin vilahdellut besenginster eli jänönvihma laikuttaa avoimia metsäaukioita ja peltojen reunustoja tuleen keltaisella kukinnallaan. Se kasvaa paikoitellen kaksimetriseksikin, ja on aika vaikuttava..
Joskus tutuiltakin poluilta kannattaa piipahtaa syrjään; olimme perinteisellä lenkillämme Dianaburgille (jos et ole lukenut aiheesta niin mm. täältä löytyy ensimmäinen retkemme kohteeseen), kun sattumalta huomasimme vähän ennen tätä metsästysmajaa puiden siimeksessä penkkejä, ja poikkesimme katsomaan, mikä siellä on.. Löysimme vanhan Welscherbornin lähteen, jonka luona Solmsin jaarli (joka liittyy mm. Braunfelsin historiaan) pelasti Ranskan Dauphinésta paenneita hugenotteja vuonna 1685 (alueen halki kulkee Hugenotten-Weg - nykyinen vaellusreitti; historiallinen pako/pyhiinvaellusreitti). Itseasiassa lähikylät Greifenthal ja Daubhausen ovat paikkoja, jonne nämä pelastuneet protestantit asettuivat asumaan, ja Greifensteinin linnakin (josta kerroin noin vuosi sitten) liittyy heidän historiaansa. Todennäköisesti alueella asuu siis muitakin maahanmuuttajia kuin me ;)
Näitä aarteita löytäessä alkaa paikkakunnan historiakin nivoutua yhteen, ja ahaa-elämyksiä tulee sekä historiasta, että metsän asukeista ja kasvustosta. Elämä tuntuu silloin tällöin melkoiselta tutkimusmatkalta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro kommenttisi ja terveisesi täällä!