Eigenartige Formen

Nyt kun kaikki puut ja pensaat ovat taas lehdessä ja kukassa, ihmettelen kaikkia näitä erikoisia tapauksia, joita täällä naapurustossa näkee. Tuntuu edelleen oudolta, että ilmasto täällä on näin paljon erilaisempi kuin Kotimaassa, kasvivaihtoehtoja on niin paljon enemmän, ja on epäreilua, että meillä sisä- ja koristekasveina kituvat ihanuudet voivat täällä rehottaa villinä ja valtavan kokoisina. Kiinanruusua näkee pyöreiksi leikattuina puina ja jopa aitana, naapurilla kasvaa ihana kolmimetrinen, upea verenpunainen japaninvaahtera, bambut huojuvat joka toisella pihalla.. Niistä ihanista magnolioista puhumattakaan, onneksi niiden kukinta on nyt ohi.. 

Suurimman osan nimiä en edes tiedä, kuten esimerkiksi tämän ihanan ja erikoisen puun, kuin suoraan satukirjasta (mutta ottaisin tämän kyllä miellläni omalle pihalleni, juuri tällaisena, huojumaan hiljaa tuulessa):

Pidän tietysti kaikista kukista, mutta tulppaanien jälkeen yksi kiinnostaa minua yli kaiken - akileija, ja sen miljoonat eri vaihtoehdot. Muistan tämän kukan jo lapsuudesta, kun kuljimme siskon kanssa pitkin peltoja ja maaseutua keräilemässä mitä erikoisempia luonnonkukkakimppuja äidille ja kuivattaviksi - minun erikoisuuteni oli valtavat pyöreät, pallomaiset kimput, joiden varren ympäri käteni juuri ja juuri ylettyivät. Meillä ei kotona ollut juuri koskaan leikkokukkia kaupasta, koska maalla kerättävää riitti omasta takaa. Joskus ruokapöydällä saattoi parhaaseen kukinta-aikaan olla viisikin kimppua, ja verannalla koko ikkunarivin verran pienempiä kuivumassa ylösalaisin..

Meillä ei ollut kesälomalla nukkumaanmenoaikoja, ja jos ei väsyttänyt, saatoimme hiipiä yöpaidoissa (meillä oli ihanat valkoiset, pitkät puuvillaiset, pitsikoristeiset yöMEKOT) paljain jaloin kasteisille ja sumuisille viljapelloille etsimään kukkia, ja tekemään juhannustaikoja (läpi koko kesän). Äiti taisi itsekin nukkua riippumatossa isojen koivujemme alla, ja kuunnella yön ääniä (meidän hihkuntaamme).

Naapuritalon - entinen maatila, silloin enää satunnaisessa kesämökkikäytössä - pihamaalla kasvoi ihanat isot sireenit, joiden tuoksua kävimme kesäöinä ihailemassa; ja talon reunustalla kasvoi kummallisen mallisia ja kiehtovia kukkia (nyt tiedän niiden olevan akileijoja, mutta silloin ne tuntuivat ihan taianomaisilta kummajaisilta). Muistan, etten peräkäisinä kesinä löytänyt juuri koskaan kahta samannäköistä kukkaa tuosta penkistä. Se johtuu siitä, että akileijat risteytyvät helposti keskenään, ja muodostavat aina uusia risteytymiä ja värityksiä. Liikaa (Grimmin veljesten) satuja lukeneena olin aivan varma, että kukissa asuu, tai niistä kasvaa vähintäänkin keijukaisia, niin hienot mekot niillä oli.

Matkalla lammaskukkulalle ("aikuisena", kengät jalassa, ja ulkoiluvaatteet päällä) huomasin erään pihan, jolla vanha setä rakkaudella hoivaa kasvejaan, ja hänellä onkin melkoinen akileijaniitty ovensa kupeessa. Nappasin salaa (täällä katsotaan aika pahasti kieroon, jos joku valokuvailee taloja..) pari kuvaa paluumatkalla umpimähkään, onnistuin muutaman tarkemman kuvankin saamaan..

Kaiteella kasvaa myös wisteria, blauregen, sinisade.
Selvästi keijujen juttuja.

Nämä kauniit kummajaiset roikottavat päätään pian jo aidan yli, saattaa olla, että niiden tuleentuessa käteeni saattaa tipahtaa parit siemenkodat talteen.. Aina auringon laskiessa, tästä ohi kulkiessani, sireenien tuoksuessa, tuntuu taas hetken kuin olisin jälleen paljain varpain unettomana vaeltelemassa lapsen seikkailuissa..