Die Gärtnerin von Weilburg

Weilburgin linna jaksaa sykähdyttää joka käynnillä. Tai no, emme vieläkään ole käyneet linnassa sisällä, mutta linnan pihat ja puutarhat ovat päivisin auki kaikille ja siellä on mukava piipahtaa ohikulkumatkalla vaikka vain kävelemässä, tai kaffee&kuchenilla.

Keväinen epävarma keli paiskoi meitä paikasta toiseen, ja puun alta linnan kaarien suojiin, mutta kävimme Prinssinmetsästäjän kanssa katsomassa tätäkin linnaa - josko se prinssi löytyisi täältä. Ainakin linnan tyyli on hieman "tuoreempi" kuin aiemmin tutkimamme Burg Thurant, josta kirjoitin viime postauksessa. Weilburgin linna on Hessenin alueen parhaiten säilynyt barokkilinna, ja melko vähän muuteltu - ja aivan loistavassa kunnossa.

Schloß Weilburg koostuu kahdesta melko saumattomasta osasta: ensimmäisestä renessanssiosiosta, nk. Hochschlossista 1500-luvulta, sekä siitä jatketusta barokkiosasta, joka laajensi linnan maat kattamaan lähes puolet koko vanhasta kaupungista 1700-luvun alussa. 

Hochschlossin etupihalla on muuten parin viikon päästä alueella melko kuuluisat viinijuhlat, ja kesän mittaan hienolla sisäpihalla pidetään erilaisia klassisen musiikin konsertteja lähes joka viikonloppu.

Hienointa linnan ulkopuolella on kuitenkin monitasoiset ja -alueiset puutarhat. Arkkitehti Julius Ludwig Roth sai työkseen kreivi Johann Ernstiltä linnan laajennuksen ja puutarhojen rakentamisen. Homma on ollut huikea, koska linna pihoineen sijaitsee korkealla Lahn-joen yläpuolella, ja noudattelee kukkulan muotoja tiukasti.. 

Renessanssiosan sisältä astutaan barokkipuutarhaan, ja suu loksahtaa auki joka kerta!

Istutukset ovat aina tiptop. Pompöösin aidan takaa on suora kymmenien metrien pudotus alas Lahn-joen mutkaan.

Barokkiosan näkyvin tai ainakin näyttävin rakennus on kuvassa vasemmalle aukeava ylä-orangerie, joka puolikaarena
muodostaa sisäpihalle ihanan keitaan. Vielä ei palmuja oltu kannettu ulos ruukuissaan, puutarhan perällä on talven ajan
väliaikainen kasvihuone, missä palmut ja ala-orangerien oranget eli sitruspuut talvehtivat.

Ennen ruusuja kukkivat tietysti kevätkukat

Vakoilimme Orangerien ikkunoista sisälle

Tarkemmin näkemättä, mutta hahmosta päätellen, tässä on itse kreivi Johann Ernst.

Yläpuutarhasta laskeudutaan alas terassipuutarhoihin, jotka ovat ranskalaistyyppiset, tiukan symmetriset ja suorissa linjoissa.. Ihana yllätys oli ei-niin-muodollinen kevätkukkameri kukkapenkeissä!

Päärynäpuut on pakotettu muottiin, näin saadaan säästettyä tilaa, ja maksimoitua sato.
Puista osa on lahjoituksia Ranskasta asti.

Puksipuut rajaavat penkit ja ruoho on kuin sametista muottiin leikattu

Mutta kukat saavat kukkia vapaasti - en ole vielä koskaan nähnyt näin runsasta sekamelskaa, joka on silti näin harmoninen!

Taustalla ala-orangerie, jossa on kesäaikaan ihana kahvila. Pihalle tuodaan sitruspuut, puutarhakalusteet ja aurinkovarjot
- tässä on ihmisen hyvä juoda kuppi kuumaa tai lasi kuplivaa ja vain solahtaa osaksi kreivillistä historiaa..

Puutarha jatkuu vielä muutaman terassiportaan verran alemmas kohti kylää

Täällä viljellään edelleen, kasvulaatikot pilkottavat alaterasseilta.

Jos nykyään on vaikeaa enää hankkiutua prinsessaksi näihin tiloihin (satunnaisia barokkijuhlia lukuunottamatta), niin ollapa täällä edes puutarhurina. Jos et osaa kuvitella, millaista se oli aikanaan, niin ehkä vinkkiä voi vilkaista tästä elokuvasta. Ehkä vertauskuvani on hieman suureellinen, mutta aina voi haaveilla ;) Kateellisena seurasin useamman puutarhurin kipitystä tilojen poikki työnsä touhussa - nämä puutarhat ovat paikallisesti erittäin arvostetut, ja täällä kouluttautuu puutarhureita töihin, joista Kotimaassa voi vain haaveilla! <3